Salibandyn maailmankirjat sekaisin – Suomi ja Ruotsi pelaavat MM-pronssista
13.12.2025 22:09:03 EET | Suomen Salibandyliitto ry | Tiedote
Tshekin Ostravassa tehtiin tänään salibandyhistoriaa, kun Sveitsi löi naisten MM-kisojen välierässä Ruotsin 6-3. Tshekin kaadettua aiemmin tänään Suomen 1-0 on lajin finaaliparina ensi kertaa koskaan Tshekki–Sveitsi. Samalla katkeaa Ruotsin vuodesta 2007 alkanut yhdeksän maailmanmestaruuden putki.
Naisten MM-kisoja on pelattu vuodesta 1997 alkaen, ja joka kerta on vähintään joko Ruotsi tai Suomi pelannut loppuottelussa. Ilman Ruotsia on loppuottelu pelattu Ruotsissa 1999 ja Singaporessa 2005 Suomen pudotettua kummallakin kerralla Ruotsin välierässä ja kohdattua finaalissa Sveitsin.
Tshekki ylsi finaaliin nyt ensi kertaa, Sveitsillä on tilillään maailmanmestaruus 2005 ja neljä MM-hopeaa.
Aikanaan Suomessa F-liigaa pelannut Seraina Fitzi illan välierässä iski kaksi maalia ja Chiara Gredig yhden, kun Sveitsi karkasi 15 minuutissa 3–0-johtoon. Ellen Rasmussen kavensi Ruotsille, mutta Norina Reusser osui ensi erän lopussa haastajalle jo neljännen kerran. Reusser laukoi toisen erän alkuun lukemiksi jo 5-1, ja kolmannen erän puolivälissä oli Anja Wyssin vuoro osua Sveitsille kuudes maali. Ruotsi alkoi vetää maalivahti Lovisa Hediniä pois maaliltaan jo heti Sveitsin 6–1-maalin jälkeen mutta kykeni vain kahteen kavennukseen.
Yhteyshenkilöt
Jussi OjalaViestintäjohtaja
Puh:040 777 4831jussi.ojala@salibandy.fiTietoja julkaisijasta
Salibandy on yksi Suomen suurimmista urheilulajeista. Haluamme luoda liikettä, joka synnyttää elämyksiä, hyvinvointia ja menestystä. Salibandyllä ja sählyllä on Suomessa yhteensä noin 400 000 harrastajaa. Rekisteröityneitä pelaajia ja harrastajia on yli 50 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Salibandyliitto ry
Veikkaus palaa salibandyn kumppaniksi – yhdessä kohti Tampereen MM-kisoja16.3.2026 13:25:33 EET | Tiedote
Salibandyliitto on solminut Veikkaus Oy:n kanssa vuoden 2026 kattavan yhteistyösopimuksen. Veikkaus toimii salibandyn miesten koti-MM-kisojen pääyhteistyökumppanina.
Voiko menestyvä huippu-urheilija olla äiti tai isä? Julkistustilaisuus selvityksestä huippusalibandyn ja vanhemmuuden yhteensovittamisesta16.3.2026 10:18:07 EET | Tiedote
Kutsumme median edustajat julkistustilaisuuteen, jossa Salibandyliitto ja Aula Research esittelevät ensimmäisen laajan selvityksen siitä, miten huippusalibandyn ja vanhemmuuden yhteensovittaminen Suomessa toteutuu.
Naisten maajoukkueen uusi valmennustiimi nimetty – tähtäimessä MM-kotikisat 2027 Turussa11.3.2026 09:01:51 EET | Tiedote
Salibandyliiton hallitus on nimittänyt Jukka Ruotsalaisen naisten maajoukkueen uudeksi päävalmentajaksi. Suomen naiset kohti vuoden 2027 Turun MM-kotikisoja luotsaavan Ruotsalaisen sopimus on kaksivuotinen.
Miesten MM-kotikisalohkot arvottiin tänään5.3.2026 14:26:57 EET | Tiedote
Salibandyn miesten MM-kisojen 2026 lohkoarvonta järjestettiin tänään Tampereella Nokia Arenassa. MM-kisat pelataan 5.–13. joulukuuta 2026, ja hallitseva maailmanmestari Suomi kohtaa alkusarjassa Sveitsin, Latvian ja Norjan.
Inssi-Divarin pudotuspelit vauhtiin – suorat lähetykset Ruudussa4.3.2026 11:15:17 EET | Tiedote
Salibandyn toiseksi ylimmän sarjatason Inssi-Divarin pudotuspelit starttaavat miehissä tänään otteluilla O2-Jyväskylä–Pirkat, Karhut–Josba ja Tiikerit–Nibacos. Naisissa ensimmäiset ottelut pelataan lauantaina. Inssi-Divarin pudotuspelit huipentuvat Superfinaaleihin, joiden voittajat nousevat ensi kaudeksi F-liigaan ja häviäjätkin pääsevät karsimaan liigapaikasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme