Toivetaksipalvelun käyttöä seurataan - laajuudesta päätetään kesäkuussa 2026
15.12.2025 11:07:33 EET | Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha | Tiedote
Varha kartoitti marraskuussa asiakaskyselyllä kesällä 2025 käynnistyneen toivetaksipilotin kokemuksia. Samalla Varha on seurannut palvelun käytössä tapahtuneita muutoksia. Pilottia jatketaan vielä kesäkuun 2026 loppuun, jolloin päätös toivetaksin laajuudesta tehdään.

Kesäkuussa käynnistyneessä pilotissa toivetaksin käyttöoikeus laajeni ympärivuorokautiseksi ja palvelun käyttörajoitukset poistuivat. Toivetaksi on osa liikkumisen tuen palvelua eli vammaispalvelulain sekä sosiaalihuoltolain mukaan järjestettäviä asiointi- ja vapaa-ajan matkojen kuljetuspalveluja.
Toivetaksiin ollaan tyytyväisiä, myös matkojen ja asiakkaiden määrä kasvussa
Marraskuussa 2025 avoinna olleeseen kyselyyn vastanneista toivetaksipalvelun käyttäjistä 91,3 % on ollut tyytyväisiä palveluun (380/416 vastaajaa) ja 95 prosenttia haluaa käyttää palvelua myös jatkossa (401/422 vastaajaa).
Varha on seurannut kesäkuussa 2025 käynnistyneessä puolen vuoden mittaiseksi suunnitellussa laajemman toivetaksipalvelun pilotissa myös palvelun käytön kustannuksia. Pilotin viiden ensimmäisen kuukauden aikana (kesäkuusta lokakuun 2025 loppuun) matkojen määrä on noussut asiakkaiden määrän kasvun ohella, joten myös kustannukset ovat jonkin verran nousseet. Toivetaksin käytön osuus kasvoi noin 25 prosentista lähes 40 prosenttiin.
Toivetaksin ohella taksin käyttötapoja ovat vakiotaksi (vaaditaan erillinen hakemus) ja tavallinen taksin käyttö, jossa matka varataan Taxidatan välityskeskuksen kautta. Toivetaksipalvelussa matkasta voi sopia kuljetuspalvelua tuottavan paikallisen kuljettajan kanssa suoraan, jos kuljettaja on mukana Taxidatan sopimuksen mukaisen palvelun tuottamisessa. Erityisesti normaalia taksia aiemmin käyttäneet ovat pilotin aikana siirtyneet toivetaksin käyttäjiksi.
Varha seuraa palvelun käytön muutoksia toisen pilottijakson eli kesäkuun 2026 loppuun asti. Laajempaa toivetaksipalvelun jatkoa arvioidaan muun muassa käytön kustannusten kehitystä edelleen seuraamalla.
Toivetaksipilotin kokemuksia selvittänyt kysely oli avoinna 3.11.–23.11.2025. Webropol-kyselyyn kertyi vastauksia 433.
Aihetta käsitteleviin tiedotteisiin voi tutustua nettisivuillamme www.varha.fi/vammaispalvelut
Taustaa
Varha kysyi maalis–huhtikuussa 2025 palvelun piiriin kuuluvilta asiakkailta näkemyksiä toivetaksista. Valtaosa kyselyyn vastanneista toivoi palvelun laajentamista. Vastausten perusteella kesäkuussa 2025 käynnistettiin laajemman toivetaksipalvelun pilotti, jossa toivetaksin käyttöala laajennettiin ympärivuorokautiseksi eli asiakkaat ovat voineet käyttää palvelun piiriin kuuluvia kyytejä ilman aika- ja käyttörajoituksia.
Varha kilpailutti vuonna 2024 ostopalveluna hankittavat vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaiset asiointi- ja vapaa-ajan matkat. Palvelu hankitaan Lounais-Suomen Taxidata Oy:ltä, joka tuottaa palvelut kokonaisvaltaisesti sisältäen sekä kuljetuspalvelun että tilaus- ja välityspalvelun.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Katarina LeinoVammaispalvelupäällikköVarsinais-Suomen hyvinvointialue
Puh:044 797 1089katarina.leino@varha.fiVarsinais-Suomen hyvinvointialue
"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha
Förhandsregistreringen till räddningsväsendets medietjänst öppnades den 22 september 202622.9.2026 15:44:08 EEST | Pressmeddelande
(EJ FÖR PUBLICERING) Förhandsregistreringen för medier till den nya medietjänsten för räddningsväsendet har inletts. Medietjänsten är avsedd för redaktioner och representanter för medier som bedriver journalistisk verksamhet.
Åbobarnen som börjat skolan med i en mångårig uppföljningsstudie gällande hälsa22.9.2026 13:30:26 EEST | Pressmeddelande
I Åbo startas en mångårig forskningssamverkan där man under hela grundskolan följer upp motionsvanorna och hälsan hos de barn som börjat skolan den här hösten. Målet är bland annat att utreda hur man genom att stöda rörligheten uppnår hälsofördelar på lång sikt.
Koulunsa aloittaneet turkulaislapset mukaan monivuotiseen terveyden seurantatutkimukseen22.9.2026 13:30:26 EEST | Tiedote
Turussa käynnistyy monivuotinen yhteistutkimus, jossa seurataan tänä syksynä koulunsa aloittaneiden lasten liikuntatottumuksia ja terveyttä koko peruskoulun ajan. Tavoitteena on muun muassa selvittää, miten liikkumisen tukemisen kautta saavutetaan terveyshyötyjä pitkällä aikavälillä.
Varha förbereder sig inför reformen av socialvårdslagen22.9.2026 11:20:42 EEST | Pressmeddelande
Egentliga Finlands välfärdsområde har börjat förbereda sig för genomförandet av reformen av socialvårdslagen. Regeringen överlämnade sin proposition om reformen av socialvårdslagen till riksdagen den 21 september 2026. Även om lagen ännu är under behandling och innehållet kan ändras måste förberedelserna inledas i god tid, eftersom reformen är omfattande.
Varha aloittaa valmistautumisen sosiaalihuoltolain uudistukseen22.9.2026 11:20:42 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen hyvinvointialue valmistautuu sosiaalihuoltolain uudistuksen toimeenpanoon. Valtioneuvosto on antanut esityksensä sosiaalihuoltolain uudistamisesta eduskunnalle 21. syyskuuta 2026. Vaikka lakia ei ole vielä säädetty ja sen sisältö voi vielä muuttua eduskuntakäsittelyn aikana, uudistuksen laajuus edellyttää valmistelun aloittamista hyvissä ajoin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme