Ruotsi kaatui pronssiottelussa – Suomi jatkaa mitaliputkessa
14.12.2025 16:07:43 EET | Suomen Salibandyliitto ry | Tiedote
Suomi päätti naisten MM-turnauksen Tshekin Ostravassa mitalistina, kun Ruotsi kaatui iltapäivän pronssiottelussa 6-4. Ruotsi jäi ensi kertaa lajin historiassa ilman mitalia naisten MM-kisoissa.
Avausmaalin kahden pettymystään nieleskelleen joukkueen kohtaamisessa osui Ruotsi, mutta Veera Kauppi herätti Suomen pelille kiskaisemalla syötönkatkon ja nousun kruunuksi pelin tasoihin. Suomen päästyä ylivoimalle My Kippilä pommitti kaukaa johtomaalin, ja tauolla Suomi johti jo 3-1 Oona Kaupin tungettua Veera Kaupin laukauksen kakkospallon etukulmasta verkkoon.
Ruotsi nousi vielä tasoihin toisessa erässä, kun ensin poikkisyöttö kääntyi Alma Laitilan mailasta omaan verkkoon ja vielä Wilma Johansson osui sekavassa tilanteessa Suomen maalin siirryttyä sijoiltaan. Suomen ylivoimapeli kaksi ylivoimaa tuottivat tänään kaksi maalia, ja toinen niistä oli uusi johto, kun My Kippilä ei kierrosta laukonutkaan itse vaan syötti painottomalle puolelle Oona Kaupille ja tämä tälläsi pallon sisään. Ruotsin paine jäi päätöserässä totuttua kevyemmäksi, vaikka Hanna Nordstrand vielä kavensikin Suomen vastaiskun käännyttyä pallonmenetyksellä Ruotsin ylivoimahyökkäykseksi. Vapauttavan kuudennen maalin sijoitti keskeltä isosta tilasta Milla Nordlund Emilia Pietilän poikkisyötöstä eikä Ruotsi enää onnistunut edes kuudella viittä vastaan.
Suomi on ainoana maana ollut mitaleilla kaikissa salibandyn naisten, miesten, U19-naisten ja U19-miesten MM-turnauksissa.
Salibandya, Ostrava, Tshekki
Naisten MM-turnaus, pronssiottelu
Ruotsi–Suomi 4-6 (1-3, 2-1, 1-2)
1. erä: 5.27 Hanna Nordstrand (Lisa Carlsson) 1-0, 10.11 Veera Kauppi 1-1, 13.14 My Kippilä (Veera Kauppi) 1-2 yv, 16.45 Oona Kauppi (Veera Kauppi) 1-3.
2. erä: 21.16 Nordstrand 2-3, 25.14 Wilma Johansson (Linnea Hammar) 3-3, 26.12 Oona Kauppi (Kippilä) 3-4 yv.
3. erä: 41.07 Emilia Pietilä (Olivia Pietilä) 3-5, 50.54 Nordstrand (Ellen Bäckstedt) 4-5, 55.03 Milla Nordlund (Emilia Pietilä) 4-6.
Torjunnat:
Frida Görtz Ruotsi 1+2+1=4,
Miia Maaranen Suomi 6+2+5=13.
Jäähyt: Ruotsi 2×2 min, Suomi 0 min.
Erotuomarit: Christian Friemel ja Erik Hasselberg, Sveitsi
Yleisöä: 5 599.
Suomen parhaana palkittiin Oona Kauppi.
Yhteyshenkilöt
Jussi OjalaViestintäjohtaja
Puh:040 777 4831jussi.ojala@salibandy.fiTietoja julkaisijasta
Salibandy on yksi Suomen suurimmista urheilulajeista. Haluamme luoda liikettä, joka synnyttää elämyksiä, hyvinvointia ja menestystä. Salibandyllä ja sählyllä on Suomessa yhteensä noin 400 000 harrastajaa. Rekisteröityneitä pelaajia ja harrastajia on yli 50 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Salibandyliitto ry
Veikkaus palaa salibandyn kumppaniksi – yhdessä kohti Tampereen MM-kisoja16.3.2026 13:25:33 EET | Tiedote
Salibandyliitto on solminut Veikkaus Oy:n kanssa vuoden 2026 kattavan yhteistyösopimuksen. Veikkaus toimii salibandyn miesten koti-MM-kisojen pääyhteistyökumppanina.
Voiko menestyvä huippu-urheilija olla äiti tai isä? Julkistustilaisuus selvityksestä huippusalibandyn ja vanhemmuuden yhteensovittamisesta16.3.2026 10:18:07 EET | Tiedote
Kutsumme median edustajat julkistustilaisuuteen, jossa Salibandyliitto ja Aula Research esittelevät ensimmäisen laajan selvityksen siitä, miten huippusalibandyn ja vanhemmuuden yhteensovittaminen Suomessa toteutuu.
Naisten maajoukkueen uusi valmennustiimi nimetty – tähtäimessä MM-kotikisat 2027 Turussa11.3.2026 09:01:51 EET | Tiedote
Salibandyliiton hallitus on nimittänyt Jukka Ruotsalaisen naisten maajoukkueen uudeksi päävalmentajaksi. Suomen naiset kohti vuoden 2027 Turun MM-kotikisoja luotsaavan Ruotsalaisen sopimus on kaksivuotinen.
Miesten MM-kotikisalohkot arvottiin tänään5.3.2026 14:26:57 EET | Tiedote
Salibandyn miesten MM-kisojen 2026 lohkoarvonta järjestettiin tänään Tampereella Nokia Arenassa. MM-kisat pelataan 5.–13. joulukuuta 2026, ja hallitseva maailmanmestari Suomi kohtaa alkusarjassa Sveitsin, Latvian ja Norjan.
Inssi-Divarin pudotuspelit vauhtiin – suorat lähetykset Ruudussa4.3.2026 11:15:17 EET | Tiedote
Salibandyn toiseksi ylimmän sarjatason Inssi-Divarin pudotuspelit starttaavat miehissä tänään otteluilla O2-Jyväskylä–Pirkat, Karhut–Josba ja Tiikerit–Nibacos. Naisissa ensimmäiset ottelut pelataan lauantaina. Inssi-Divarin pudotuspelit huipentuvat Superfinaaleihin, joiden voittajat nousevat ensi kaudeksi F-liigaan ja häviäjätkin pääsevät karsimaan liigapaikasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme