Eläkeläisten työskentelyn kasvu pysähtynyt
15.12.2025 09:00:00 EET | Eläketurvakeskus (ETK) | Tiedote
Työssä käyvien vanhuuseläkeläisten määrä on pitkään noussut, mutta nyt tämä kehitys on pysähtynyt. Eläkkeellä työskentelyn määrää pienentää eläkeiän nousu. Työelämä houkuttelee erityisesti korkeakoulutettuja ja hyvätuloisia eläkeläisiä.

Työskentely eläkkeen rinnalla on lisääntynyt Suomessa tasaisesti viimeiset parikymmentä vuotta. Eläketurvakeskuksen (ETK) tilaston mukaan koko viime vuoden aikana työssä käyneitä eläkeläisiä oli yli 180 000. Heistä lähes 100 000 oli alle 68-vuotiaita.
Muutaman viime vuoden sisällä on tapahtunut kuitenkin käänne. Työnteko vanhuuseläkkeellä ei ole enää kasvanut.
– Viime vuoden lopussa teki töitä 81 000 vanhuuseläkeläistä. Määrä laski muutamalla tuhannella edellisvuodesta. Kun vanhuuseläkkeen alaikäraja nousee, ja työssä jatketaan entistä pidempään, eläkkeellä työskentely vähenee, ETK:n kehityspäällikkö Jari Kannisto kertoo.
Kannisto painottaa, että eläkeläisten työnteko ei ole yhtä säännöllistä kuin muiden, joten se vaihtelee kuukausittain. Kesällä työssä ollaan vähemmän ja talvikaudella hieman enemmän.
Eläkeiän nousu ja heikko suhdanne vaikuttavat
Pitkän kasvun pysähtyminen ei ole tullut asiantuntijalle täysin yllätyksenä. Eläkeiän nousu vaikuttaa tilastoihin, mutta kasvun pysähtyminen kertoo myös heikentyneestä suhdanteesta.
– Kun pitkäksi venynyt taantuma on heikentänyt työllisyyttä koko väestössä, se on heijastunut myös eläkeläisten työmahdollisuuksiin.
Huonoksi tilannetta ei kuitenkaan voi väittää. Yli 65-vuotiaiden työllisyysaste on edelleen noussut, kun yhä useampi jatkaa työntekoa entiseen tapaan vanhuuseläkkeen alaikärajan täytettyään.
– Meillä on merkittävä työvoimapotentiaali 65–70-vuotiaissa. Tässä ikäryhmässä on sekä työuran pidentäjiä että työtä tekeviä eläkeläisiä. Tämän ikäryhmän työnteko on avainasemassa, jos ikääntyneet halutaan pitää työmarkkinoilla.
Vanhuuseläkeläisistä töissä käyvät pääasiassa alle 70-vuotiaat
ETK:n tilastojen mukaan vanhuuseläkeläisistä töitä tekevät eniten 65–68-vuotiaat. Näistä ikäryhmistä käy töissä 7 000–8 000 vanhuuseläkeläistä.
Puolen vuoden työskentelykään ei ole enää harvinaisuus.
– Vuonna 2024 alle 68-vuotiaat vanhuuseläkkeensaajat tekivät töitä keskimäärin reilun kuuden kuukauden ajan. 70-vuotiaat eläkeläiset tekivät töitä keskimäärin reilun viiden kuukauden ajan, Kannisto laskee.
Vanhemmissa ikäluokissa työskentely on harvinaisempaa. 80-vuotiaista vanhuuseläkeläisistä enää noin tuhat tekee töitä.
Mitä vanhemmista ikäryhmistä puhutaan, sitä pienempi osuus ikäluokan elossa olevista on miehiä. Silti vanhemmissa ikäryhmissä työssä käyvistä eläkeläisistä enemmistö on miehiä.
Entistä suurempi osa eläkeläisten tuloista kertyy työstä
Työnteon yleistyminen näkyy eläkeläisten tulorakenteessakin. ETK:n erikoistutkija Anu Polvinen on tarkastellut tutkimuksessaan alle 80-vuotiaiden vanhuuseläkeläisten työssäkäyntiä ja tuloja vuosina 2010, 2016 ja 2023.
Vuonna 2023 joka viides vanhuuseläkeläinen sai palkka- tai yrittäjätuloja vähintään 500 euroa vuodessa. Lähes joka kymmenes sai työskentelystä tuloja yli 10 000 euroa.
– Palkka- ja yrittäjätulojen osuus eläkeläisten bruttotuloista on kasvanut. Vuonna 2023 työskentelystä saatavien tulojen osuus oli keskimäärin neljännes, kun taas vuonna 2010 vastaava osuus oli noin viidennes, kun tarkastellaan yli 500 euroa vuodessa työtuloja saaneita, Polvinen kertoo.
Johtajat ja yrittäjät työskentelevät eläkkeellä muita useammin
ETK:n tutkimuksen mukaan vanhuuseläkkeellä työskentelevät muita useammin korkeammin koulutetut ja parempituloiset.
– Suurin osa vanhuuseläkkeellä työskentelevistä käy työssä muiden kuin taloudellisten syiden vuoksi, vaikka lisätuloillakin on merkitystä.
Reilun vuosikymmenen aikana vanhuuseläkkeellä työssäkäynti on kasvanut kaikilla koulutusasteilla, mutta erityisesti keskiasteen koulutuksen suorittaneilla ja keskituloisilla.
– Ammattiryhmistä yleisimmin työskentelivät johtajat, erityisasiantuntijat, maanviljelijät ja yrittäjät, Polvinen sanoo.
Tiesitkö? Eläkkeellä työskentelystä kertyy uutta eläkettä
Vanhuuseläkkeen rinnalla tehdystä työstä kertyy uutta eläkettä 1,5 prosenttia vuosiansiosta.
Uusi eläke pitää hakea erikseen. Sen saa maksuun, kun eläkevakuuttamisen yläikäraja täyttyy. Tämä ikäraja on ensi vuonna 69 vuotta.
Eläkettä verotetaan eri tavalla kuin palkkaa. Siksi tarvitset kaksi verokorttia, jos työskentelet eläkkeellä ollessasi – toisen eläkettä ja toisen palkkaa varten.
Aiheesta lisää
Kehityspäällikkö Jari Kannisto, etunimi.sukunimi@etk.fi, puh. 029 411 2232
Erikoistutkija Anu Polvinen, etunimi.sukunimi@etk.fi, puh. 029 411 2218
Tilasto: Eläkeläisten työnteko (Etk.fi) Tutkimusjulkaisu: Vanhuuseläkkeellä työskentelyn yleisyys ja merkitys bruttotuloille vuosina 2010, 2016 ja 2023. Eläketurvakeskuksen analyyseja 12/2025 (Julkari.fi)
Työskentely eläkkeellä (Työeläke.fi)
Avainsanat
Kuvat
Liitteet
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Eläketurvakeskus (ETK)
Långsiktiga kalkyler: Utsikterna för finansieringen av arbetspensionerna bättre än tidigare – aktieavkastningens betydelse ökar15.6.2026 07:00:00 EEST | Pressmeddelande
Finansieringen av arbetspensionerna ser starkare ut efter pensionsreformen. Samtidigt ökar osäkerheten kring arbetspensionsavgiftens framtida nivå, uppskattar Pensionsskyddscentralen (PSC) i sin nya långsiktiga kalkyl.
PTS-laskelmat: Työeläkkeiden rahoitusnäkymät aiempaa paremmat – osaketuottojen merkitys eläkkeiden rahoitukselle kasvaa15.6.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Työeläkkeiden rahoitus näyttää eläkeuudistuksen jälkeen aiempaa vahvemmalta. Samalla epävarmuus tulevasta työeläkemaksun tasosta lisääntyy, arvioi Eläketurvakeskus (ETK) uudessa pitkän aikavälin laskelmassaan.
Pensionsbarometern: Majoriteten av finländarna skulle inte skära i pensionerna – hälften litar på pensionssystemet2.6.2026 07:00:00 EEST | Pressmeddelande
Två tredjedelar av finländarna förhåller sig negativt till nedskärningar i de nuvarande eller framtida pensionerna som ett sätt att stärka finansieringen av pensionerna. Hälften av dem som svarade på Pensionsskyddscentralens (PSC) nya Pensionsbarometer litar på pensionssystemet.
Eläkebarometri: Enemmistö suomalaisista ei leikkaisi eläkkeitä – eläkejärjestelmään luottaa puolet2.6.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Kaksi kolmasosaa suomalaisista suhtautuu kielteisesti nykyisten tai tulevien eläkkeiden leikkaamiseen, jos eläkkeiden rahoitusta pitäisi vahvistaa. Eläketurvakeskuksen (ETK) uuden Eläkebarometrin vastaajista puolet luottaa eläkejärjestelmään.
Plattformsarbetarnas inkomster och ställning på arbetsmarknaden varierar mera än den övriga befolkningens19.5.2026 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
I Finland har plattformsarbetarna i genomsnitt en lägre årsinkomst än de som inte arbetar via plattformer, visar en ny undersökning. Plattformsarbetarnas inkomster och inkomstkällor varierar också mera än den övriga befolkningens. De rör sig oftare mellan anställningar, egenföretagande, studier och arbetslöshet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
