Nuorten mielen hyvinvointia työelämässä tukenut Mielihyvin duunissa -hanke päättyy
15.12.2025 13:16:10 EET | Keski-Suomen hyvinvointialue | Tiedote
Nuorten mielen hyvinvoinnin tuki työelämässä ja työelämän siirtymävaiheessa – Mielihyvin duunissa 2.0 (RRP5) -hanke päättyy tämän vuoden lopussa. Hankkeen kansallisena tavoitteena on ollut lisätä nuoria työllistävien työpaikkojen ja koulutussektorin tietoisuutta nuorten mielen hyvinvointia vahvistavista toimintatavoista ja menetelmistä sekä mielenterveyden haasteista. Keski-Suomessa hankkeella on vahvistettu myös hyvinvointialueen ja työkykyä ja työllistymistä tukevien tahojen välistä yhteistyötä ja osaamista mielen hyvinvoinnin tukemisessa.

– Mielenterveysperusteisten sairauspoissaolojen voimakas kasvu on merkittävä haaste suomalaiselle työelämälle ja meillä Keski-Suomessa nuorisotyöttömyys on maan suurinta. On hienoa, että pääsimme tällä hankkeella vahvistamaan hyvän mielenterveyden tukemista erityisesti nuorten osalta, iloitsee projektipäällikkö Suvi Rantanen. – Hyvinvointialueemme työntekijöistä 26 % on alle 34-vuotiaita, joten meillä on hyvä olla myös omassa organisaatiossamme osaamista nuorten työntekijöiden tukemiseen.
Hankkeen kansallisesta koordinaatiosta on vastannut Silta-Valmennusyhdistys. Keski-Suomen hyvinvointialueen lisäksi hankekonsortiossa on ollut mukana Kuntoutussäätiö, Mielenterveyden Keskusliitto, HUS-yhtymä, Pohjois-Savon hyvinvointialue, Pohjois-Karjalan hyvinvointialue ja Valo-Valmennusyhdistys. Hankkeen rahoituksesta on vastannut sosiaali- ja terveysministeriö ja ohjelman rahoitus on tullut EU:n kertaluonteisesta elpymisvälineestä (Next Generation EU).
Koulutuksista ja työpajoista tukea työyhteisöjen kehittämiseen
Kansallinen hankekonsortio järjesti työhyvinvoinnin teemoista kaikille avoimia koulutuksia ja webinaareja, joihin osallistui yhteensä yli 1 200 osallistujaa ympäri Suomea. Hankkeen koulutuksilla ja tapahtumilla tavoitettiin yhteensä 522 työpaikkaa, mikä ylitti tavoitteeksi asetetun 400 työpaikan tavoittamisen kirkkaasti.
Keski-Suomen hanketiimi koulutti hyvinvointialueen henkilöstöä nuorten mielen hyvinvointia tukevista teemoista. Tiimi järjesti eri palvelualueilla yhteensä 12 työpajaa, joissa vahvistettiin henkilöstön osaamista esimerkiksi palautekulttuurin kehittämisessä, uuden työntekijän vastaanottamisessa työyhteisöön ja työssäjaksamisesta ja palautumisesta.
Lisäksi tiimi kehitti hyvinvointialueelle oman työpajamallin, jonka avulla työyhteisöt voivat käsitellä itselleen tärkeitä aiheita niin, että kaikki työyhteisön jäsenet pääsevät osallistumaan ja vaikuttamaan. Voit tutustua työpajamalliin tällä videolla.
Hankkeen toimenpiteisiin liittyen on valmistumassa myös pro gradu -työ keväällä 2026. Tutkielma tuottaa lisätietoa Keski-Suomen hyvinvointialueen nuorten työntekijöiden mielen hyvinvoinnista työssä ja työyhteisöissä.
Nuorten kokemustieto on kehittämistyössä arvokasta
Nuoria kuultiin hankkeessa asiantuntijoina työelämään liittyvissä kysymyksissä. Hankkeessa on työskennellyt työsuhteessa kokemusasiantuntija, mikä on uudenlainen tapa varmistaa, että kohderyhmän ääni kuuluu kehittämistyössä läpi työskentelyn. Hankkeen ajaksi koottiin myös nuorista koostuva kehittäjätyöryhmä, jossa keskusteltiin muun muassa työelämän pelisäännöistä, työyhteisöjen moninaisuudesta ja työntekijöiden kognitiivisesta moninaisuudesta.
Työryhmän nuoret pääsivät vaikuttamaan Mielenterveystalon verkkosisältöjen kehittämiseen arvioimalla erityisesti opiskelijoille suunnattujen sivustojen käyttökokemusta ja sisältöjä. Lisäksi työryhmä tuki Kuntoutussäätiötä kolmen syksyllä järjestetyn webinaarin sisällöntuotannossa ja yksi työryhmän nuorista pääsi osallistumaan SuomiAreena 2025 -tapahtumaan ja sen paneelikeskusteluun.
– Nuoret aikuiset ovat kokemuksemme mukaan mielellään mukana kehittämässä työelämää ja muovaamassa työkulttuuria paremmin mielen hyvinvointia tukevaksi, kertoo hankkeessa kokemusasiantuntijana ja projektityöntekijänä työskennellyt Jenni Hakanen. – He kertoivat kokevansa, että osallisuuden mahdollistaminen sekä palautteen antaminen ja vastaanottaminen vahvistavat halukkuutta sitoutua työelämään.
Kehittäjätyöryhmän toiminta jatkuu vuonna 2026 Keski-Suomen hyvinvointialueen ja Valo-Valmennusyhdistyksen yhteistyönä.
Lämmin kiitos kaikille hanketyössä mukana olleille!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Suvi Rantanen, projektipäällikkö, p. 040 482 4904, suvi.rantanen(at)hyvaks.fi
Emilia Nygren, hankepäällikkö, p. 050 311 8687, emilia.nygren(at)hyvaks.fi
Viestinnän yhteyshenkilö: Sanni Saarelainen, p. 040 539 4332, sanni.saarelainen(at)hyvaks.fi
Linkit
- Mielihyvin duunissa -hanke
- Työpajamallin esittelyvideo
- Blogikirjoitus: Esihenkilön roolia vahvistetaan mielen hyvinvoinnin tukemisessa työpaikalla
- Blogikirjoitus: Kokemusasiantuntija tuo toivoa ja rakentaa parempia palveluja
- Blogikirjoitus: Nuorten aikuisten osallisuuden vahvistaminen on avainasemassa tulevaisuutemme rakentamisessa
Keski-Suomen hyvinvointialue vastaa noin 273 000 keskisuomalaisen sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palveluista.
Keskeinen tehtävämme on keskisuomalaisten hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen. Järjestämme sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelut asukkaillemme luotettavasti kaikissa tilanteissa.
Tavoitteenamme on se, että keskisuomaisten kokemus hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta paranee. Rakennamme Keski-Suomen vetovoimaa ja hyvää arkea yhdessä muiden alueen toimijoiden kanssa. Haluamme olla ihmislähtöisin hyvinvointialue ja tukea keskisuomalaisten hyvää arkea.
Hyvinvointialue on Keski-Suomen suurin työnantaja, jonka palveluksessa työskentelee noin 12 500 ammattilaista. Tarjoamme mahdollisuuksia ammatilliseen kehittymiseen ja monipuolisiin urapolkuihin.
Palveluiden tiedot, toimipisteet ja yhteystiedot löytyvät Keski-Suomen hyvinvointialueen verkkosivuilta osoitteesta www.hyvaks.fi.
Viestintäpalveluiden yhteissähköposti: viestinta(at)hyvaks.fi.
Facebook: @hyvaks, X: @hyvaks, Instagram: @hyvaks, LinkedIn: Keski-Suomen hyvinvointialue, YouTube: Keski-Suomen hyvinvointialue
#hyvaks #hyväarkikaikille
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen hyvinvointialue
Influenssa- ja koronarokotukset alkavat Keski-Suomessa porrastetusti22.9.2026 10:06:09 EEST | Tiedote
Keski-Suomen hyvinvointialue noudattaa maksuttomien kausi-influenssarokotuksen ja koronarokotuksen tehosteannoksen antamisessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) antamia suosituksia, joihin ei ole tullut muutoksia viime vuodesta. THL suosittelee myös, että rokotukset on perusteltua aloittaa ikäryhmittäin vanhimmasta ikäryhmästä alkaen. Rokotusjärjestys etenee vanhimmista ikäryhmistä nuorempiin sekä riskiryhmien mukaan.
Kaksi Keski-Suomen hyvinvointialueen innovaatiota palkittiin valtakunnallisessa kilpailussa22.9.2026 08:02:43 EEST | Tiedote
Keski-Suomen hyvinvointialueen kehittämistyö sai valtakunnallista tunnustusta, kun kaksi hyvinvointialueella kehitettyä toimintatapaa valittiin palkittujen joukkoon Työterveyslaitoksen järjestämässä Huomisen hoivatyö -innovaatiokilpailussa. Kilpailussa haettiin jo käytännössä kokeiltuja ratkaisuja, joita on mahdollisuus levittää laajempaan käyttöön.
Keski-Suomen pelastuslaitos, mediatiedote22.9.2026 07:05:49 EEST | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos Mediatiedote, tehtävät viimeisen 12 tunnin ajalta Klo 19:47, vahingontorjunta pieni, Jyväskylä Putki revennyt keittiössä, ja asukkaalla oli hankaluuksia saada vettä poikki. Pelastuslaitoksen yksikkö kävi sulkemassa veden pääsulun. Klo 20:14, rakennuspalo pieni, Kinnula Omakotitalossa hälytti palovaroitin, mutta ketään ei ollut kotona. Ei paloa. Klo 05:01, tieliikenneonnettomuus pieni, Jyväskylä Ysitiellä auto ajautui hetkeksi pois tieltä ja turvatyyny laukesi. Kuljettaja ei vahingoittunut. Pelastuslaitoksen yksiköt kävivät tarkastamassa kuljettajan. Klo 06:06, tieliikenneonnettomuus pieni, Viitasaari Sinisellä tiellä auto törmäsi hirveen. Autossa oli kaksi henkilöä, jotka pääsivät ulos autosta. Hirvi menehtyi liikenneonnettomuuspaikalle. Tapahtuma aiheuttaa hieman viivästystä aamuliikenteeseen.
Keski-Suomen pelastuslaitos, mediatiedote21.9.2026 19:08:18 EEST | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos Mediatiedote, pelastuslaitoksen tehtävät viimeisen 12 tunnin ajalta Klo 08:51 rakennuspaloepäily, Jyväskylä Helokantiellä olevan kerrostalon rappukäytävässä oli savua. Pelastuslaitos kävi asunnot läpi, mutta savun aiheuttajaa ei saatu selville. Ei paloa tai henkilövahinkoja. Klo 14:08 liikennevälinepalo, pieni, Uurainen Virastotiellä paloi henkilöauto parkkipaikalla. Palo oli onnistuttu sammuttamaan sivullisten toimesta jauhesammuttimella. Pelastuslaitoksen yksikkö varmisti tilanteen. Ei henkilövahinkoja. Klo 16:05 savuhavainto, Jyväskylä Lintukankaalla tehtiin savuhavainto metsän keskeltä nousevasta savupilarista. Kyseessä oli nuotiopaikka, josta savu nousi. Klo 16:58 ihmisen pelastaminen, Jyväskylä Yksi aikuinen ja kaksi lasta olivat jääneet jumiin hissiin. Pelastuslaitos vapautti henkilöt hissistä. Klo 16:59 rakennuspalo keskisuuri, Jyväskylä Kortepohjassa, Emännäntiellä osittain avonaisessa porraskäytävässä paloivat lastenrattaat. Ensimmäisenä kohteeseen
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote21.9.2026 17:41:34 EEST | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos Tiedote 21.09.2026 Rakennuspalo keskisuuri, Jyväskylä Keski-Suomen pelastuslaitos sai hälytyksen keskisuuresta rakennuspalosta Jyväskylän Kortepohjassa klo. 16:59. Useampi ilmoittaja kertoi nähneensä porraskäytävässä savua ja liekkejä. Pelastuslaitoksen yksiköiden saavuttua paikalle porraskäytävässä paloi sinne säilöttyä tavaraa. Pelastuslaitos sammutti palon. Ei henkilövahinkoja. Lisätietoja: päivystävä palomestari puh. 0500 542 112
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme