Ikäihmisten palvelujen muutosten tavoitteena on selkeyttää ja yhdenmukaistaa palveluja
15.12.2025 13:00:00 EET | Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen ikäihmisten toimialueelle on suunniteltu muutoksia, joiden tavoitteena on selkeyttää ja yhdenmukaistaa palveluja. Muutokset koskevat ikä- ja omaishoitokeskuksen sekä kotiin annettavien palvelujen palvelualueita. Muutoksiin liittyneet yhteistoimintaneuvottelut päättyivät 10.12.2025. Muutoksia lähdetään toteuttamaan vuoden 2026 alusta.

Ikäkeskuksen toiminnot jaetaan jatkossa alueellisiin yksiköihin, joissa tarjotaan palveluohjausta, tukipalveluja, päivätoimintaa ja ikäneuvolapalveluja. Omaishoidon palveluohjaus yhdistyy ikäkeskuksen palveluohjaukseen, jotta asiakkaat saavat ohjauksen ja palvelutarpeen arvioinnin samasta paikasta. Omaishoitokeskus keskittyy omaishoitajien ja ammattilaisten ohjaukseen ja neuvontaan. Lisäksi palvelualueelle perustetaan uusi gerontologisen sosiaalityön yksikkö vahvistamaan ikääntyneiden palveluja.
Kotiin annettavia palveluja kehitetään vaikuttavasti ja joustavasti. Kotihoidon organisaatioon tehdään jonkin verran muutoksia, joiden tavoitteena on selkeyttää vastuita ja tasata yksiköiden kokoja. Kotihoidon järjestämisessä huomioidaan myös ympärivuorokautinen palvelun järjestäminen. Yöaikainen kotihoito turvataan koko Pohteen alueella.
Muutokset vaikuttavat työtehtäviin, työskentelyalueisiin ja työaikamuotoihin
Yhteistoimintaneuvottelujen tuloksena työntekopaikkoja, työssäkäyntialueita ja työaikamuotoja on tarkasteltu. Yhteistoimintaneuvottelut koskivat enintään 350 henkilöä. Neuvottelun lopputuloksena irtisanomisperusteiset muutokset rajautuvat 82 henkilöön, joista kahdeksassa on kyse työtehtävän lakkaamisesta ja 74 tapauksessa työntekopaikan muutoksesta.
Näille henkilöille tullaan ensisijaisesti tarjoamaan työsopimuksen tai virkamääräyksen mukaista vastaavaa työtä. Jos tällaista työtä ei ole, työntekijälle tai viranhaltijalle voidaan tarjota muuta hänen koulutustaan, ammattitaitoaan tai kokemustaan vastaavaa työtä. Jos tällaista työtä ei ole tarjota tai henkilö ei ota vastaan tarjottua työtä, syntyy työnantajalle irtisanomisperuste.
Neuvottelujen lopputuloksena tullaan tekemään myös useita virkasuhteisiin liittyviä muutoksia, jotka liittyvät työtehtäviin ja työntekopaikkoihin. Yhteensä noin 50 työntekijän työaikamuoto muuttuu. Nämä muutokset toteutetaan viranhaltijalain edellyttämän kuulemisen kautta tai työnjohdollisesti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mari Saari-SomerohenkilöstöpäällikköPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:044 469 1201mari.saari-somero@pohde.fiMervi KoskiIkäihmisten palvelujen toimialuejohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:044 703 4018mervi.koski@pohde.fiPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Syksyn 2026 influenssa- ja koronarokotukset käynnistyvät lokakuussa ikäryhmittäin21.9.2026 14:54:28 EEST | Tiedote
Influenssa- ja koronarokotukset alkavat Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella ikäryhmittäin lokakuun viimeisellä viikolla. Rokotukseen tullaan ajanvarauksella. Rokotukset ovat vapaaehtoisia, ja ne toteutetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n suositusten mukaisesti.
Oulun ja Kempeleen kiirevastaanotoilla käyttöön ajanvaraus21.9.2026 09:26:01 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde kehittää kiireellisen hoidon palveluja Oulussa ja Kempeleessä ja suosittelee, että asiakas varaa jatkossa arkena päivällä ajan kiirevastaanotolle etukäteen.
Pohde tarjoaa perheasioiden sovittelua nyt koko Pohjois-Pohjanmaalla17.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on tarjonnut perheasioiden sovittelua etäyhteyksin koko Pohjois-Pohjanmaalla kesästä 2026 lähtien. Sovittelutapaamiseen voi osallistua paikan päällä Haapajärvellä, Nivalassa, Ylivieskassa ja Oulussa.
Lausuntokierros sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelmasta vuosille 2027–2030 alkaa16.9.2026 15:07:55 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen asukkaat, henkilöstö ja muut sidosryhmät voivat nyt antaa palautetta Pohteen sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelman luonnoksesta. Lausuntokierros kestää 8.10.2026 kello 14 saakka. Suunnitelmasta voi antaa nimettömän palautteen tai virallisen lausunnon Pohteen verkkosivujen kautta.
Järjestöt voivat nyt esittää ideoitaan Pohteen valtionavustushankkeeseen16.9.2026 13:38:29 EEST | Tiedote
Pohde valmistelee hakemusta sosiaali- ja terveysministeriön valtionavustuksesta, jolla tuetaan alueellista sosiaali- ja terveysjärjestötoimintaa ja järjestöjen tekemää terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyötä Pohjois-Pohjanmaalla vuosina 2027-2030.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme