HUS-yhtymä näyttää onnistuvan talouden tasapainottamisessa ja alijäämien kattamisessa vuoden 2025 loppuun mennessä
15.12.2025 12:21:57 EET | HUS | Tiedote
HUSin yhtymähallitus käsitteli 15.12. kokouksessaan vuoden 2025 viimeistä vuosiennustetta, jonka mukaan HUS-yhtymä pystyy ensimmäisenä julkisena sote-toimijana tasapainottamaan taloutensa ja kattamaan alijäämänsä lain edellyttämällä tavalla ja aikataulussa.

Tammi−lokakuun 2025 toiminta ja talous
Tammi−lokakuun tulos on 58,9 miljoonaa euroa ylijäämäinen, mikä on 56,2 miljoonaa euroa yli talousarvion.
Pitkään eli yli 6 kuukautta hoitoa odottaneita oli lokakuun lopussa 5 846, mikä oli noin 470 potilasta vähemmän kuin syyskuun lopussa.
Vuoden 2025 viimeinen ennuste on laadittu tammi−lokakuun toteumatietoihin perustuen. Koko tilikauden 2025 tuloksen ennustetaan olevan 166,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen (talousarvio 2025 +141,7 miljoonaa euroa). Operatiivinen tilikauden tulos on edellä mainittu huomioiden +24,6 miljoonaa euroa.
Kiinteistöjen ja toimitilojen pitkän aikavälin suunnitelma
Kiinteistöjen ja toimitilojen pitkän aikavälin päivitetty suunnitelma jäi pöydälle ja tulee käsittelyyn yhtymähallitukseen myöhemmin.
Yhtymähallitukselle esiteltiin myös Kirurgisen sairaalan kiinteistökehitystä koskeva esiselvitys, jossa kartoitettiin toteuttamiskelpoisia vaihtoehtoja kiinteistön jatkokehittämiseksi.
Kokouksen päätökset julkaistaan pöytäkirjan tarkistamisen jälkeen hus.fi:ssä.
Yhtymähallituksen kokous pidettiin 15.12.2025. Yhtymähallituksen seuraava kokous on 12.1.2026.
Yhtymähallitus johtaa HUSin toimintaa, hallintoa ja taloutta. Yhtymähallituksessa on 17 jäsentä, joista kaksi on Helsingin yliopiston edustajia. Yhtymähallitus kokoontuu noin kerran kuukaudessa.
HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi. Katso poikkeusaukioloajat
Den svenska versionen av pressmeddelandet publiceras inom kort.
Yhteyshenkilöt
yhtymähallituksen puheenjohtaja Risto Rautava, p. 040 504 5851
toimitusjohtaja Matti Bergendahl, HUS, yhteydenotot assistentti Kaarina Heikinheimo
p. 050 427 9861, etunimi.sukunimi@hus.fi
Tietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollinen sairaala on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
HUSissa saa vuosittain hoitoa lähes 700 000 potilasta. Meillä työskentelee yli 27 000 ammattilaista potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudellamaalla. Lisäksi meille on keskitetty koko Suomen ja Etelä-Suomen yhteistyöalueen monien harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS – Vaikuttavinta hoitoa
HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
HUS sammanslutningens styrelse behandlade budgetförslaget för 20272.11.2026 12:41:26 EET | Pressmeddelande
Sammanslutningens styrelse sammanträdde den 2 november 2026 för att behandla förslaget till budget för 2027 samt verksamheten och ekonomin för januari–september 2026. Sammanslutningens styrelse godkände också HUS hållbarhetsprogram.
HUSin yhtymähallitus käsitteli vuoden 2027 talousarvioesitystä2.11.2026 12:41:26 EET | Tiedote
HUSin yhtymähallitus kokoontui 2.11.2026 käsittelemään muun muassa vuoden 2027 talousarvioesitystä sekä tammi−syyskuun 2026 toimintaa ja taloutta. Yhtymähallitus hyväksyi myös HUSin vastuullisuusohjelman.
HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder den 2 november 202630.10.2026 13:26:44 EET | Pressmeddelande
HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder den 2 november 2026 för att för första gången behandla förslaget till budget för 2027 samt verksamheten och ekonomin för januari–september 2026. Föredragningslistan för mötet finns här. Sammanslutningens styrelse leder HUS verksamhet, förvaltning och ekonomi. Sammanslutningens styrelse har 17 ledamöter och av dem är två företrädare för Helsingfors universitet. Sammanslutningens styrelse sammanträder cirka en gång per månad. HUS medietjänst betjänar medier måndag–torsdag kl. 10–16, fredag kl. 10–15 på numret 050 427 2875 eller per e-post på viestinta@hus.fi. Se avvikande öppettider.
HUSin yhtymähallitus kokoontuu 2.11.202630.10.2026 13:26:44 EET | Tiedote
HUSin yhtymähallitus kokoontuu 2.11.2026 käsittelemään ensimmäistä kertaa vuoden 2027 talousarvioesitystä sekä tammi–syyskuun 2026 toimintaa ja taloutta. Kokouksen esityslistan pääset lukemaan täältä. Yhtymähallitus johtaa HUSin toimintaa, hallintoa ja taloutta. Yhtymähallituksessa on 17 jäsentä, joista kaksi on Helsingin yliopiston edustajia. Yhtymähallitus kokoontuu noin kerran kuukaudessa. HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi. Katso poikkeusaukioloajat
HUS övergår till att skicka patientbrev i första hand elektroniskt21.10.2026 07:30:00 EEST | Pressmeddelande
HUS tar Suomi.fi-meddelanden i användning 26.10.2026. Efter det skickas patientbrev till myndiga personer till Maisa, Suomi.fi-meddelanden eller OmaPosti. Pappersbrev får ännu de patienter som inte har tagit e-tjänster i användning.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme