Eastern Flank -kokous on erinomainen osoitus Suomen EU-aloitteellisuudesta
15.12.2025 12:32:43 EET | Elinkeinoelämän keskusliitto EK | Tiedote
Tiistaina Helsingissä pidettävä Eastern Flank Summit kertoo Suomen määrätietoisesta vaikuttamisesta, jolla EU:ssa on saatu huomiota Venäjän rajamaiden keskeiselle roolille ja vauhditettu tekoja turvallisuuden vahvistamiseksi.
EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämiehen mukaan on erinomaista, että Suomi on aktiivinen EU:n itäisten reunavaltioiden yhteistyössä ja että Helsinkiin saadaan pääministeri Petteri Orpon johdolla keskeisten EU-maiden johtoa:
”Suomen itäraja on Euroopan itäraja, jolla turvataan koko EU:n ulkorajaa. Tämä tärkeä viesti on saatu Brysselissä läpi EU:n korkeinta johtoa myöten. Vaikuttamista vahvistaa entisestään se, että Suomi on ottanut johtajuutta koko itäisten EU-maiden yhteistyössä.”
Suomalaisten peräänkuuluttamat turvallisuusnäkökohdat ja Venäjän rajavaltioiden tarpeet heijastuvat monella tapaa sekä komission ehdotuksessa monivuotiseksi rahoituskehykseksi (MFF) että esimerkiksi kriittisiä liikenneväyliä vahvistavassa Military Mobility -hankkeessa. Ajat ovat poikkeukselliset ja siksi näitä turvallisuustarpeita pitäisi voida rahoittaa myös kuluvan MFF-kauden loppuvuosina.
Kyse on myös kasvun vauhdittamisesta: Euroopan itäreunan maiden ja alueiden etua on ajettava sekä turvallisuuden että laajemman elinvoiman näkökulmasta, muistuttaa Häkämies.
Lisätiedot:
EU-asioiden johtaja Lotta Nymann-Lindegren, puh. 040 509 6527
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Satu ToivonenTiedottaja
Yrittäjyys, elinkeinopolitiikka
Energia, ilmasto, liikenne, ympäristö
EU-asiat, Brysselin toimisto
Kauppapolitiikka, kansainvälistyminen
Ukraina, jälleenrakentaminen
Tietoja julkaisijasta
Elinkeinoelämän keskusliitto EK on suomalaisten yritysten merkittävin puolestapuhuja. Välitämme elinkeinoelämän yhteisiä viestejä ja ratkaisuehdotuksia politiikan päättäjille ja yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Suomalaiset suuromistajat tekevät yhteisen kasvulupauksen: ”Nyt on aika painaa kaasua”17.9.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Joukko Suomen merkittävimpiä omistajia lupaa vauhdittaa omistamiensa yritysten kasvua ja uudistumista. Omistajat ovat allekirjoittaneet yhteisen kasvulupauksen, jossa he henkilökohtaisesti lupaavat nostaa kasvutavoitteita, investoida, uudistua nopeammin ja ottaa nykyistä rohkeammin riskiä. Samalla he haastavat kaikki Suomessa toimivat yrittäjät ja yritykset mukaan.
EK:n dataikkuna: Energiamurros ja datakeskukset kasvattavat investointilukuja, 5 miljardin hankkeet valmistumassa 202615.9.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
Vihreän siirtymän ja puhtaan energian investointien määrä on jatkanut kasvuaan ja hankkeet myös etenevät hyvää vauhtia. Vuoden 2026 aikana jo valmistuneet hankkeet liittyvät eritoten akkuteollisuuteen, aurinkovoimaan, kiertotalouslaitoksiin ja lämmityksen sähköistymiseen. Uusissa tänä vuonna vireille tulleissa hankkeissa korostuvat erityisesti datakeskukset ja sähkövarastot. Datakeskusten buumi vauhdittaa investointeja sähkön tuotantoon, kun taas sähkövarastot auttavat tasapainottamaan uusiutuvan energian tehovaihteluita. Tiedot ilmenevät EK:n dataikkunasta (www.ek.fi/dataikkuna). EK:n ennakkoarvion mukaan vuoden 2026 aikana tulee valmistumaan yhteensä 4,9 miljardin euron hankkeet, kun vuonna 2025 ylittyi 8 miljardin euron taso. Tänä vuonna on jo alkusyksyyn mennessä saatu valmiiksi 110 hanketta, yhteensä 2,7 miljardin euron arvosta: Akkuteollisuus: 800 miljoonaa euroa Aurinkovoima: noin 435 miljoonaa euroa Kiertotalous (kierrätyslaitos- ja jalostusinvestointeja mm. muovi- ja elektroni
Hiilen talteenotto on tärkeä lisätyökalu ilmastopolitiikkaan ja keino luoda Suomeen uusi kasvuala11.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Elinkeinoelämän keskusliitto EK pitää erinomaisena hallituksen päätöstä vauhdittaa hiilidioksidin talteenottoa tuntuvin investointipanostuksin. Päästövähennyksiä on kiihdytettävä, mutta samalla on tartuttava uusiin teknologioihin kuten hiilidioksidin talteenottoon ja hyödyntämiseen. Oikeilla kannusteilla ja infraa rakentamalla Suomi nousee hiilen hyödyntämisen edelläkävijäksi, kun uusi toimiala on siirtymässä Euroopassa pilottivaiheesta teolliseen mittakaavaan. Päästövähennykset ovat jatkossakin ensisijainen tie ilmastokriisin ratkaisemiseksi ja siihen tarvitaan yhteiskunnan kaikkien sektorien panos. Samalla on tunnustettava tosiasia: pelkät päästövähennykset eivät enää riitä. Kuten YK:n tuore UNEP-raporttikin hiljattain totesi, ilmastokriisi on syvenemässä ja kriittisenä pidetty 1,5 asteen lämpenemisraja on karkaamassa. Kun päästöjä ei saada riittävän nopeasti alas, negatiivisten päästöjen eli ilmakehästä poistettavan hiilen rooli kasvaa. Tämä korostaa uusien teknologioiden merkitystä
EK:n kysely: Vain joka kymmenes yritys synnyttää uutta liiketoimintaa tekoälyllä8.9.2026 08:23:04 EEST | Tiedote
Suomalaisyritykset hyödyntävät tekoälyä jo laajasti liiketoiminnassaan, mutta sen potentiaali uusien tuotteiden, palveluiden ja liiketoimintamallien kehittämisessä on vielä pitkälti käyttämättä. EK:n kyselyn mukaan ainoastaan 11 prosenttia vastanneista jäsenyrityksistä kertoo synnyttävänsä uutta liiketoimintaa tekoälyn avulla.
EK:n viestit EU:n ilmastokomissaarille: Päästökaupan päätöksissä huomioitava ilmaston etu ja puhtaan talouden investoinnit2.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Päästökauppa tulee säilyttää EU:n ilmasto- ja energiapolitiikan kulmakivenä jatkossakin. Sitä on uudistettava siten, että ilmastotavoitteet, investointivarmuus ja eurooppalaisten yritysten kilpailukyky kulkevat käsi kädessä. EK välittää suomalaisen yrityskentän viestejä EU:n ilmastokomissaari Wopke Hoekstralle, joka vierailee tänään Helsingissä. Päästökaupan (ETS 1) uudistaminen kaudelle 2031–2040 on EU:n ilmasto- ja teollisuuspolitiikan merkittävin hanke tänä vuonna. Suomella on paljon annettavaa lähikuukausien isoihin EU-päätöksiin, koska yrityksemme etenevät Euroopan etujoukoissa vähäpäästöisessä teollisuudessa, yhteiskunnan sähköistymisessä ja puhtaan siirtymän innovaatioissa. ”Päästökauppa on Euroopan ilmasto- ja energiapolitiikan pitkäaikainen kulmakivi, jonka keskeisestä asemasta ja johdonmukaisesta suunnasta on pidettävä kiinni kohti vuotta 2040. Tehdään järjestelmästä entistä parempi sovittamalla yhteen ilmaston, kilpailukyvyn ja investointivarmuuden näkökulmat”, kannustaa EK:
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme