Insinöörien palkat nousivat, mutta epävarmuus kasvoi
7.1.2026 08:00:53 EET | Insinööriliitto IL ry | Tiedote
Tekniikan alan asiantuntijoiden ansiokehitystä varjostavat pelko oman työpaikan pysyvyydestä, työttömyyden kasvu ja vastavalmistuneiden vaikeudet löytää ensimmäistä työpaikkaa.

Insinööriliiton tekemän työmarkkinatutkimuksen mukaan kokoaikaisesti työskentelevien insinöörien mediaanipalkka oli lokakuussa 4 717 euroa kuukaudessa. Mediaanipalkka nousi 2,7 prosenttia edellisvuoden lokakuuhun verrattuna.
Tekniikan alan ammattilaisten ostovoimaa tukee myös inflaation hidastuminen. Tilastokeskuksen mukaan kuluttajahintojen vuosimuutos oli lokakuussa -0,2 prosenttia.
– Palkat ovat nousseet ja inflaatio on pysynyt matalana, mikä tukee ostovoimaa. Reaaliansiot eivät ole kuitenkaan palanneet parin kolmen vuoden takaista inflaatiohuippua edeltäneelle tasolle, eli kirittävää yhä on, sanoo Insinööriliiton vastaava tutkija Elina Ahti.
Insinöörien luottamus työpaikkansa ja oman työnsä tulevaisuudennäkymiin on edelleen heikentynyt. Kysyttäessä lähitulevaisuuden näkymistä vain 62 prosenttia insinööreistä piti työpaikkansa näkymiä vakaana tai melko vakaana. Kolme vuotta sitten tätä mieltä olevien osuus oli huomattavasti suurempi, 85 prosenttia.
– Tämä voi aiheuttaa ikävän kierteen, jossa työpaikkaa ei vaihdeta herkästi eikä uusia tehtäviä vapaudu työnhakijoille. Lisäksi ihmiset säästävät kulutuksessa, ja kotimarkkinat uhkaavat supistua.
Palkka nousi 84 prosentilla vastaajista vuoden aikana. Osuus oli lähes sama kuin edellisenä vuonna. Tietotekniikan palvelualalla palkka oli parantunut vain 79 prosentilla.
Vastavalmistuneilla oli erityisen paljon hankaluuksia oman alan työpaikan löytämisessä. Vakituisessa työssä olevien määrä laski edellisvuoteen verrattuna. Insinööriliiton huhtikuussa toteuttaman vastavalmistuneiden sijoittumistutkimuksen vastaajista jopa 59 prosenttia piti oman alan työpaikan saamista erittäin tai melko vaikeana. Valmistumisvuotta seuraavana keväänä vakituisessa työssä oli 64 prosenttia ja määräaikaisessa työsuhteessa 15 prosenttia tuoreista insinööreistä.
– Erityisesti vastavalmistuneen on hyvä saada pian töitä, sillä muuta toimeentuloa ei juuri ole, ja uraa on vaikea tehdä, ellei pääse pian aloittamaan tuoreine tietoineen ja taitoineen ja soveltamaan niitä käytännössä, Ahti toivoo.
Vastavalmistuneita insinöörejä oli KEHA-keskuksen tilastojen mukaan lokakuussa työttömänä 651 henkilöä, mikä on 23 prosenttia enemmän kuin lokakuussa 2024. Vastavalmistuneiden mediaanipalkka nousi alle prosentin, ja yksityisellä sektorilla alkupalkat pysyivät edellisvuoden tasolla.
– Vastavalmistuneiden palkkataso ei noussut yksityisellä sektorilla lainkaan. Palkkojen olisi syytä nousta nopeasti, sillä uran alkuvaiheen palkka heijastuu ansioihin vuosiksi eteenpäin.
Insinöörien työttömyysaste oli lokakuussa 5,6 prosenttia. Työttömien insinöörien määrä oli kasvanut 19 prosenttia vuotta aiemmasta.
Useampi kuin kaksi kolmesta insinööristä ilmoitti saaneensa työehtosopimukseen perustuvan, kaikille samansuuruisena jaettavan yleiskorotuksen. Työehtosopimukseen perustuvan työnantajan päättämän korotuksen oli puolestaan saanut 14 prosenttia insinööreistä. Kaikkiaan 72 prosenttia insinööreistä oli saanut toisen tai molemmat näistä työehtosopimukseen perustuvista korotuksista. Osuus nousi hieman viime vuodesta.
– Palkankorotukset perustuivat jälleen suurelta osin työehtosopimuksiin, mikä osoittaa niiden merkityksen ansioiden kehittymisessä, Ahti sanoo.
Insinööriliiton vuosittaisen työmarkkinatutkimuksen tiedonkeruu suoritettiin lokakuussa. Kyselyyn vastasi 10 076 insinööriä ja tekniikan alan asiantuntijaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Elina AhtiInsinööriliiton johtava tutkija
Puh:0201 801 838Puh:050 582 8312elina.ahti@ilry.fiLinkit
Insinööriliitto on akavalainen ammattijärjestö, johon kuuluu jäsenjärjestöjen kautta 80 000 jäsentä. Jäsenet ovat insinöörejä ja muita tekniikan asiantuntijoita sekä insinööriopiskelijoita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Insinööriliitto IL ry
Uusi podcast haastaa työn, teknologian ja vallan kytkökset9.10.2026 12:36:53 EEST | Tiedote
Insinööriliiton ”Murtuuko työ?” -podcast tarttuu työn ja teknologian murrokseen. Maria Mäkysen luotsaamasta sarjasta julkaistaan syksyn aikana kahdeksan osaa, joissa ääneen pääsevät tunnetut vieraat päättäjistä vaikuttajiin.
Insinööriliitto tuottaa tietoa korkeakoulupolitiikan uudistamiseksi – Ida Mielityinen selvityshenkilöksi17.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Jo seitsemän ammattikorkeakoulua on päätynyt yliopistojen enemmistöomistukseen ilman kunnollista vaikutusarviointia ja yhteiskunnallista keskustelua. Kolmen ammattikorkeakoulun osalta käydään omistajuudesta tällä hetkellä neuvotteluja. Insinööriliitto haluaa pysäyttää tämän kehityksen sekä tarjota vaihtoehtoja varmistaakseen ammattikorkeakoulutuksen omaehtoisen kehittymisen.
Houkuttelukieltoja pitää säännellä työsopimuslaissa16.9.2026 08:01:00 EEST | Tiedote
Houkuttelukiellot toimivat Insinööriliiton mukaan kilpailukieltojen tapaan sekä vaikeuttavat työpaikan vaihtamista ja yritysten kilpailua markkinoilla.
Hallitus on sivuuttanut ylemmät toimihenkilöt veronkevennyksissä1.9.2026 07:59:19 EEST | Tiedote
Vaalikauden veronkevennykset eivät ole käytännössä lisänneet käteen jääviä tuloja. Insinöörien ja muiden ylempien toimihenkilöiden ostovoiman kasvu on jäänyt liittojen neuvottelemien yleiskorotusten varaan.
Epävarmuus kuormittaa vastavalmistuneita insinöörejä31.8.2026 08:23:18 EEST | Tiedote
Vastavalmistuneiden insinöörien työtilanne on pysynyt lähes edellisvuoden tasolla. Aloituspalkka sen sijaan on Insinööriliiton sijoittumistutkimuksen mukaan kasvanut edellisvuodesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme