Liiketoiminta ja hallinto -toimiala kasvaa palveluvetoisesti – osaajapula kiristyy
17.12.2025 12:43:49 EET | KEHA-keskus | Tiedote
KEHA-keskuksen tuoreen raportin mukaan liiketoiminta ja hallinto -toimialan lähitulevaisuuden näkymät ovat myönteiset, vaikka kasvu on maltillista ja painottuu palveluihin. Erityisesti taloushallinnon, konsultoinnin ja asiantuntijapalveluiden kysyntä kasvaa digitalisaation ja vihreän siirtymän vauhdittamana. Automaatio ja tekoäly muuttavat työnkuvia, mutta eivät vähennä kokonaismäärää – sen sijaan osaamisvaatimukset nousevat.

Raportti korostaa, että osaajapula on suurin riski. Eläköityminen kiihtyy ja kilpailu osaajista kiristyy, mikä edellyttää panostuksia koulutukseen ja jatkuvaan oppimiseen. Myös kieli- ja kulttuuriosaaminen korostuu kansainvälistymisen myötä.
Tulevaisuuden teknologiat, kuten tekoälypohjaiset analytiikkaratkaisut, automaattinen taloushallinto ja kyberturvallisuus, muokkaavat alan rakenteita. Yritysten on investoitava sekä teknologiaan että henkilöstön osaamiseen pysyäkseen kilpailukykyisinä.
Kokonaisuutena ala kasvaa vakaasti, mutta menestys vaatii strategisia rekrytointeja, osaamisen kehittämistä ja teknologian hyödyntämistä.
Raportti luettavissa:
Liiketoiminta- ja hallinto -toimialan tilannekuva ja lähitulevaisuuden näkymät : Toimialaraportti syksy 2025 - Doria
Toimialaraportin tarkoituksena on tarjota valtakunnallinen katsaus liiketoiminta-ja hallinto -toimialan nykyhetken työmarkkinatilanteeseen sekä toimialan lähitulevaisuuden (1 vuosi tulevaisuuteen) näkymiin Suomessa. Raportti tukee eri toimijoita alan nykyhetkeä ja tulevaa kehitystä koskevien työmarkkinatarkastelujen teossa sekä tarjoaa valtakunnallista näkymää ELY-keskusten (vuoden 2026 alusta lähtien Elinvoimakeskukset) alue-ennakoinnin tueksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Timo BergmanJohtava asiantuntija (ennakointi)KEHA-keskus, ELY-keskusten kehittämis- ja hallintokeskus
Puh:+358 295025070timo.bergman@keha-keskus.fiKuvat
Linkit
KEHA-keskus – Valtakunnallinen asiantuntija hallinnon, digitalisaation ja työllisyyden kehittämisessä
ELY-keskusten kehittämis- ja hallintokeskus (KEHA-keskus) on valtion asiantuntijavirasto. Tehtävämme ja palvelumme ovat laaja-alaiset aina tiedolla johtamiseen, digitalisaation, työllisyyden ja kotoutumisen edistämiseen, osaamisen kehittämiseen sekä kehittämis- ja hallintopalveluihin.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta KEHA-keskus
Arbetslösheten fortsätter att öka, fler arbetssökande deltog i tjänster22.9.2026 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
Under augusti anmäldes 32 900 nya lediga jobb till Jobbmarknaden, vilket är 800 färre än ett år tidigare. Vid utgången av månaden fanns det 329 600 arbetslösa arbetssökande inom kommunernas sysselsättningstjänster och 398 400 personer inom den breda arbetslösheten. Uppgifterna framgår av den färska Sysselsättningsöversikten från Sysselsättnings-, utvecklings- och förvaltningscentret (UF-centret).
Työttömyys jatkoi kasvuaan, palveluihin osallistui aiempaa useampi työnhakija22.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Työmarkkinatorille ilmoitettiin elokuun aikana 32 900 uutta työpaikkaa, mikä on 800 paikkaa vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kuntien työllisyyspalveluissa oli kuukauden lopussa 329 600 työtöntä työnhakijaa ja laajan työttömyyden piirissä 398 400 henkilöä. Tiedot käyvät ilmi Työllisyys-, kehittämis- ja hallintokeskuksen (KEHA-keskus) tuoreesta Työllisyyskatsauksesta.
Unemployment continued to rise, more jobseekers participated in services22.9.2026 08:00:00 EEST | Press release
During August, 32,900 new vacancies were reported to Job Market Finland, 800 fewer than a year earlier. At the end of the month, municipal employment services had 329,600 unemployed jobseekers, while 398,400 people were in broad unemployment. The figures are presented in the latest Employment Bulletin published by the Employment, Development and Administration Centre (KEHA Centre).
Syksyn 2026 ennakointikierros käynnissä: elinvoima, työvoima ja osaaminen14.9.2026 13:08:31 EEST | Tiedote
Työvoimabarometrin ja Alueellisten kehitysnäkymien syksyn 2026 ennakointikierros on käynnistynyt elinvoimakeskuksissa eri puolilla maata. Kierroksen aikana syntyy barometriin yhden vuoden päähän tarkasteluhetkestä ulottuvaa ennakointitietoa alueiden kehityksestä, toimialoista, ammateista ja osaamistarpeista valtakunnallisesti ja maakunnittain.
Fler personer i aktiveringsservice25.8.2026 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
Under juli anmäldes 27 700 nya lediga arbetsplatser till Jobbmarknaden vid UF-centret, vilket var 400 fler platser än ett år tidigare. I slutet av månaden fanns det 361 800 arbetslösa arbetssökande, och sammanlagt 422 400 personer omfattades av den breda arbetslösheten. Uppgifterna framgår av Sysselsättnings-, utvecklings- och förvaltningscentrets (UF-centret) sysselsättningsöversikt.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
