KEHA-keskus

Sote-alan osaamiselle on piilevää kysyntää rahoitushaasteista huolimatta – teknologia ja uudet toimintamallit ratkaisevat

17.12.2025 12:44:18 EET | KEHA-keskus | Tiedote

Jaa

KEHA-keskuksen tuore toimialaraportti kertoo, että sosiaali- ja terveysalan näkymät ovat kaksijakoiset: palvelutarve kasvaa voimakkaasti väestön ikääntymisen ja hyvinvointialueiden rakenteiden vakiintumisen myötä, mutta rahoitushaasteet hidastavat nykyhetkessä rekrytointeja. Hyvinvointialueiden pienentyvillä palveluostoilla voi myös olla heijastuksia alan yrityskenttään. Eläköityminen kiihtyy ja rekrytointitarve kasvaa tulevaisuudessa todennäköisesti kaikissa ammattiryhmissä.

kuvituskuva toimialaraportti

Raportti korostaa, että digitalisaatio, etäpalvelut ja tekoäly ovat keskeisiä ratkaisuja palvelujen turvaamisessa. Teknologian avulla voidaan tehostaa prosesseja ja vapauttaa henkilöstön aikaa asiakastyöhön, mutta tämä edellyttää merkittäviä investointeja ja osaamisen kehittämistä. 

Hyvinvointialueiden talouspaineet lisäävät tarvetta uusiin toimintamalleihin, kuten palvelujen keskittämiseen ja ennaltaehkäiseviin palveluihin. Samalla yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyön tarve vahvistuu. 

Kokonaisuutena ala toteuttaa yhteiskunnallista tehtäväänsä vakaasti, mutta onnistuminen edellyttää jatkossa pitkäjänteisiä ratkaisuja työvoiman saatavuuteen, kohtaanto-ongelmien ratkaisemiseen teknologian hyödyntämiseen ja palveluiden uudistamiseen. 
 
Raportti luettavissa:
Sosiaali- ja terveysalan tilannekuva ja tulevaisuuden näkymät Suomessa. Toimialaraportti syksy 2025. - Doria 

Toimialaraportin tarkoituksena on tarjota valtakunnallinen katsaus sosiaali- ja terveysalan nykyhetken työmarkkinatilanteeseen sekä toimialan lähitulevaisuuden (1 vuosi tulevaisuuteen) näkymiin Suomessa. Raportti tukee sote-alan eri toimijoita nykyhetkeä ja tulevaa kehitystä koskevien työmarkkinatarkastelujen teossa sekä tarjoaa valtakunnallista näkymää ELY-keskusten (vuoden 2026 alusta lähtien Elinvoimakeskukset) alue-ennakoinnin tueksi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

KEHA-keskus – Valtakunnallinen asiantuntija hallinnon, digitalisaation ja työllisyyden kehittämisessä

ELY-keskusten kehittämis- ja hallintokeskus (KEHA-keskus) on valtion asiantuntijavirasto. Tehtävämme ja palvelumme ovat laaja-alaiset aina tiedolla johtamiseen, digitalisaation, työllisyyden ja kotoutumisen edistämiseen, osaamisen kehittämiseen sekä kehittämis- ja hallintopalveluihin.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta KEHA-keskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye