Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha

Varha muistuttaa joulun varjopuolesta: lähisuhdeväkivalta lisääntyy ja yksinäisyys korostuu

16.12.2025 12:56:34 EET | Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha | Tiedote

Jaa

Joulun aika on monessa perheessä turvattomuuden aikaa, kun kotona olo ja päihteiden käyttö lisääntyy. Kaikilla on oikeus turvalliseen jouluun ja mahdolliseen väkivallan uhkaan kannattaa mahdollisuuksien mukaan varautua jo etukäteen.

Kaksi violettia graafista elementtiä, jotka näyttävät sydämiltä tai V-kirjaimilta tummaa taustaa vasten. Oikeassa ylänurkassa on Varhan logo.

Joulu tuo mukanaan perinteitä ja luo odotuksia. Usein ajatellaan, että joulu on iloa, yhdessäoloa ja lämpöä. Kaikille se ei kuitenkaan ole sitä. Monille joulun aika voi herättää kipeitä muistoja, vaikeita tunteita ja pahimmillaan suoranaista turvattomuutta.

Joulunpyhät voivat olla myös yksinäisille vuoden raskainta aikaa. Kun ympärillä korostetaan yhdessäoloa, yksinäisyyden tunne voi tuntua erityisen musertavalta.

Pitkät pyhät voivat kiristää ihmissuhteita ja lisätä konflikteja. Kun alkoholin käyttö lisääntyy, stressi kasvaa ja joulurauha voi vaihtua peloksi. Joillekin se voi tarkoittaa, että on lähdettävä turvaan kodin ulkopuolelle.

Älä jää yksin – apua on saatavilla

– Moni ajattelee virheellisesti, että avun hakeminen lähisuhdeväkivaltaan tarkoittaisi automaattisesti sitä, että esimerkiksi lapset otettaisiin huostaan. Perheiden auttaminen on työtä, johon tarvitaan useita eri ammattilaisia, eikä heitä tarvitse pelätä. Mitä varhaisemmassa vaiheessa apua hakee, sitä helpompi lastenkin on toipua traumoistaan, Varhan väkivallan vastaisen työn erityisasiantuntija Sirkku Opacic kertoo.

Varhan ammattilaiset ovat perheitä varten. Jos kynnys ottaa yhteyttä sosiaali- ja terveydenhuoltoon on kuitenkin liian korkea, on olemassa myös muita tukikanavia, joissa voi halutessaan asioida anonyymisti. Esimerkiksi Nollalinjan kriisipäivystys palvelee maksuttomasti useilla eri kielillä, eikä puhelusta jää merkintää mihinkään, ei edes puhelinlaskulle.

Opacic muistuttaa, että jo pelkkä väkivallan uhka on syy hakea apua.

– Kun tunnelma alkaa kiristyä, kannattaa lähteä tilanteesta pois jo ennen kuin jotakin tapahtuu. Turvaan voi hakeutua oman ystävän tai tuttavan luo, Turun turvakotiin tai SPR:n nuorten turvataloon.

Väkivallan varjossa elävien on suositeltavaa tehdä jo ennalta turvasuunnitelma: varmista, että puhelimen akku on ladattu ja siitä löytyy 112-sovellus. Myös lääkkeet, pankkikortti ja muut tärkeät asiakirjat on hyvä pakata valmiiksi samaan kassiin, jos joutuu lähtemään kotoa.

– Kannattaa pohtia valmiiksi, miten kotoa pääsee tarvittaessa turvallisesti poistumaan. Tekosyy voi olla roskien vieminen tai maidon hakeminen kaupasta. Myös luotettavan läheisen tai naapurin kanssa voi sopia esimerkiksi tietyn emojin, jonka lähettäminen on merkki siitä, että tarvitsee apua ja läheinen voi esimerkiksi hälyttää poliisit. Turvamerkistä kannattaa sopia myös lasten kanssa, Opacic sanoo.

Jouluna ei tarvitse jäädä yksin huolien kanssa. Monet järjestöt päivystävät myös pyhinä ja tarjoavat tukea ympäri vuorokauden myös yksinäisyyden aiheuttamaan ahdistukseen.

Toivomme turvallista ja rauhallista joulun aikaa kaikille!

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Varsinais-Suomen hyvinvointialue

"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha

Finska mästerskapen för brandkårer avgörs i Åbo den 23 maj 2026 – kom och följ den maritima tävlingen och träffa aktörer inom säkerhetsbranschen20.5.2026 12:02:31 EEST | Pressmeddelande

Finska mästerskapen för brandkårer, Jehumalja-tävlingen, ordnas i Åbo på Varvstorget lördagen den 23 maj 2026. Årets tema för tävlingen är räddningsverksamhet i skärgårds- och havsmiljö. Allmänheten kan följa tävlingen och bekanta sig med myndigheter, organisationer och andra aktörer inom säkerhetsbranschen mellan kl. 9–17.

Palokuntien suomenmestaruudesta kilpaillaan Turussa 23.5.2026 – tule seuraamaan merellistä kilpailua ja tutustumaan turvallisuustoimijoihin20.5.2026 12:02:31 EEST | Tiedote

Palokuntien suomenmestaruuskilpailut, Jehumalja-kilpailu, järjestetään Turussa Varvintorilla lauantaina 23.5.2026. Kilpailun teemana on tänä vuonna pelastustoiminta saaristo- ja meriolosuhteissa. Yleisö voi seurata kilpailua ja tutustua turvallisuuden parissa toimiviin viranomaisiin, järjestöihin ja muihin toimijoihin klo 9–17.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye