Parlamentti tukee toimia puolustusinvestointien lisäämiseksi
16.12.2025 15:48:46 EET | Euroopan parlamentti – Suomen-toimisto | Tiedote
Tänään hyväksytyillä toimilla pyritään vahvistamaan Euroopan puolustusteollisuutta kanavoimalla EU-rahoitusta puolustukseen.
- EU-rahoitusohjelmia muutetaan, jotta rahoituksen ohjaaminen puolustushankkeisiin helpottuu
- Ukrainan puolustusteollisuus voi hyötyä Euroopan puolustusrahastosta
Tiistaina Euroopan parlamentti hyväksyi lopullisesti lain, josta parlamentin ja neuvoston neuvottelijat pääsivät alustavaan sopuun 5.11.2025. Se muuttaa EU-rahoitusohjelmia – Euroopan strategisten teknologioiden kehysvälinettä (STEP), Horisontti Eurooppa -ohjelmaa, Euroopan puolustusrahastoa (EDF), Digitaalinen Eurooppa -ohjelmaa (DEP) ja Verkkojen Eurooppa -välinettä (CEF) – niin, että EU:n rahoitusta voidaan niiden kautta ohjata puolustukseen.
Neuvotteluissa parlamentti laajensi lain soveltamisalaa niin, että sen kautta voidaan myös kanavoida rahoitusta kriisinkestävyyteen, esimerkiksi hybridihyökkäysten torjumiseen ja ulkomailta tulevaan häirintään. Mepit halusivat myös, että laki mahdollistaa Ukrainan puolustusteollisuuden osallistumisen hankkeisiin, ja saivat lisättyä siihen maininnan Ukrainan osallistumisesta Euroopan puolustusrahastoon.
Jatkossa Horisontti Eurooppa -tutkimusohjelma tukee siviiliteknologioita, joilla on potentiaalisia sotilassovelluksia (kaksikäyttöteknologiat). Euroopan strategisten teknologioiden alustaan (STEP) taas lisätään puolustusteknologia uutena strategisena sektorina. STEP-tuki voidaan kohdistaa pienille ja keskisuurille yrityksille, mukaan lukien start-up-yrityksille ja pienille midcap-yrityksille, joilla voi muuten olla vaikeuksia saada rahoitusta.
Uudistuksen myötä myös Verkkojen Eurooppa -välineen (CEF) kautta voidaan rahoittaa kaksikäyttöistä liikenneinfrastruktuuria, mukaan lukien sotilaallisia liikkuvuuskäytäviä. Euroopan komissio voi asettaa ehtoja CEF-hankkeissa käytettävien laitteiden, tarvikkeiden ja palvelujen alkuperämaille.
Kommentti
Esittelijä Rihards Kols (ECR, Latvia) sanoi: ”EU päivittää vihdoin työkalupakkiaan vastaamaan nykyhetken turvallisuustilanteeseen. Kyse ei ole uusista rahastoista, vaan olemassa olevien ohjelmien käyttämisestä järkevämmin ja strategisemmin. Laki vastaa parlamentin prioriteetteja, joita ovat mm. Ukrainan osallistuminen puolustusrahastoon ja lisätuki puolustusalan innovaatioille. Samalla se on ennakkotapaus Euroopan puolustusinvestointien toteuttamiselle tulevaisuudessa. Työkalut ovat valmiina käyttöön; nyt on aika ryhtyä toimeen.”
Seuraavaksi
Parlamentti hyväksyi lain äänin 519 puolesta, 119 vastaan ja 25 tyhjää. Myös neuvoston hyväksyntä tarvitaan ennen kuin se julkaistaan EU:n virallisessa lehdessä ja astuu voimaan.
Taustaa
Euroopan komission 22.4.2025 tekemä esitys tähtää puolustusalan investointien EU-rahoituksen lisäämiseen osana ReArm Europe -suunnitelmaa. Geopoliittisten uhkien lisääntyessä lailla pyritään vahvistamaan Euroopan puolustusteknologian ja -teollisuuden perustaa nykyisen talousarvion puitteissa. Suunnitelma oli seurausta Euroopan puolustuksen ja valmiuden valkoista kirjaa, jossa linjattiin tulevia ehdotuksia näillä politiikan aloilla.
Lisätietoa
Yhteyshenkilöt
Pia SiitonenLehdistötiedottaja
Euroopan parlamentin Suomen-toimisto
Roosa PurhonenLehdistötiedottaja
Euroopan parlamentin Suomen-toimisto
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Euroopan parlamentti – Suomen-toimisto
Toimittajatilaisuus: Euroopan parlamentin rooli ulkosuhteissa22.9.2026 15:06:10 EEST | Kutsu
Tervetuloa tiistaina 6.10. klo 9–10 aamiaistilaisuuteen kuulemaan parlamentin roolista ulkosuhteissa.
Ceuta: parlamentti vaatii EU:n ulkorajojen vahvempaa suojelua17.9.2026 16:03:09 EEST | Tiedote
Mepit tuomitsevat päätöslauselmassa laajamittaiset rajanylitykset Ceutaan ja toivovat lisätukea EU:lta, yhteistyötä Marokon kanssa sekä laittomasti oleskelevien palautuksia.
Hakuilmoitus: toimittajamatka Brysseliin Euroopan parlamenttiin17.9.2026 15:41:44 EEST | Tiedote
Euroopan parlamentin Suomen-toimisto järjestää toimittajille matkan Brysseliin 11.–12.11.
Euroopan parlamentti hyväksyi uudet verkkokauppa- ja tullisäännöt16.9.2026 16:24:26 EEST | Tiedote
Mepit hyväksyivät keskiviikkona EU:n tullisääntöjen uudistuksen, jossa tiukennetaan verkkokaupan sääntöjä ja perustetaan uusi tulliviranomainen.
Parlamentti tukee Euroopan puolustusvalmiuden vahvistamista16.9.2026 16:15:18 EEST | Tiedote
Mepit hyväksyivät keskiviikkona lakimuutoksia, joilla parannetaan EU:n kykyä vastata turvallisuushaasteisiin ja vauhditetaan puolustusinvestointeja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme