SDP EDUSKUNTA

SDP:n Kymäläinen: Hallitus muuttaa sosiaaliturvan kylmäksi rangaistusjärjestelmäksi

16.12.2025 16:10:45 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

Hallituksen esitys muuttaa toimeentulotuen luonnetta perustavanlaatuisesti. Viimesijaisesta turvasta tehdään järjestelmä, jossa virheet, sairaus ja elämäntilanteet johtavat rangaistuksiin. Tuki korvataan sanktioilla, ja inhimillinen harkinta väistyy teknisen päätöksenteon tieltä, varoittaa SDP:n kansanedustaja Suna Kymäläinen.

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan asiantuntijakuulemisissa mm. THL on varoittanut, että velvoitteiden ja sanktioiden kiristäminen voi johtaa tilanteisiin, joissa ihmisellä ei ole tosiasiallista mahdollisuutta välttää perusosan alentamista. Erityisesti digipalveluihin nojaava järjestelmä syrjii ihmisiä, joilla ei ole laitteita, yhteyksiä tai toimintakykyä.

– Hallitus rakentaa sosiaaliturvaa olettaen, että kaikki ihmiset pystyvät toimimaan täydellisesti ja virheettömästi. Todellisuudessa juuri toimeentulotuen saajilla on usein mielenterveys-, päihde- tai elämänhallinnan haasteita, joita tämä esitys pahentaa, Suna Kymäläinen sanoo.

Kymäläisen mukaan erityisen vaarallista on se, että esitys ei velvoita huoli-ilmoitukseen tai kiireelliseen sosiaalihuollon arviointiin ennen perusosan alentamista.

– Kun tuki leikataan ilman, että kukaan varmistaa ihmisen todellisen tilanteen, seuraukset voivat olla äärimmäisiä. Kyse on joissain tapauksissa kirjaimellisesti hengestä ja terveydestä, Kymäläinen korostaa.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Juha Viitala: Työllisyyslupaukset pettivät, työttömyys kasvaa Satakunnassa22.9.2026 16:46:27 EEST | Tiedote

Satakuntalainen SDP:n kansanedustaja Juha Viitala on erittäin huolissaan Satakunnan työttömyystilanteesta ja vaatii hallitukselta toimia työllisyyden edistämiseksi. Satakunnassa oli Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen mukaan elokuun lopussa noin 11 000 työtöntä työnhakijaa, mikä on lähes 850 enemmän kuin vuotta aiemmin. Viitala muistuttaa, että Orpon hallitus lupasi 100 000 uutta työllistä, mutta Suomen työllisyyskehitys on ollut Euroopan heikoimpia viime vuosina.

SDP:n Helena Marttila: Kokoomus joustaa aborttioikeudesta – pääministeripuolueelle naisen oikeudet ovat neuvottelukysymys22.9.2026 14:38:57 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Helena Marttilan mukaan kokoomus myöntää itse, että aborttimaksuista on kyse arvokiistasta. Kokoomuksen Oskari Valtolan mukaan hallituspuolueilla on asiasta erilaisia näkemyksiä ja maksuihin on jouduttu tekemään kompromissi. Käytännössä pääministeripuolue on siis hyväksynyt sen, että omasta päätöksestä tehtävä abortti voidaan jatkossa hinnoitella eri tavalla.

SDP:n Suhonen: Orpon riemu outoon valoon Itä-Suomessa22.9.2026 14:21:49 EEST | Tiedote

Pääministeri Petteri Orpo riemuitsi tänään eduskunnassa työllisyysluvuista ja totesi päivän olevan ”synkkä päivä kaikille opposition pessimisteille”. SDP:n kansanedustaja Timo Suhosen mukaan Itä-Suomen työttömyysluvut kertovat kuitenkin aivan toisenlaisesta tilanteesta: Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa työttömien työnhakijoiden määrä on kasvanut vuodessa 612 henkilöllä ja nuorisotyöttömyys on noussut 2 032 nuoreen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye