Suomen Akatemia

Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tutkimusta vuonna 2026 − ennakkotietoja tulevista rahoitushauista

18.12.2025 09:28:31 EET | Suomen Akatemia | Tiedote

Jaa

Suomen Akatemian jakama tutkimusrahoitus kasvaa vuonna 2026 aiempaa suuremmaksi. Eduskunnan käsiteltävänä olevassa valtion talousarvioesityksessä Akatemian jaettavaksi on osoitettu noin 527 miljoonaa euroa uusien tutkimushankkeiden rahoittamiseen sekä tutkimuksen edistämiseen.

Talousarvioesitys sisältää lisäksi noin 28 miljoonaa euroa kansainvälisten järjestöjen rahoitusosuuksien maksamiseen ja noin 50 miljoonaa euroa strategisen tutkimuksen neuvoston päättämien tutkimushankkeiden toteutukseen ja tutkimuksen vaikuttavuuden edistämiseen. Yhteensä Akatemian kautta jaettava tutkimusrahoitus olisi talousarvioesityksen mukaisesti ensi vuoden aikana yli 600 miljoonaa euroa. Rahoituksen kasvu liittyy valtion tutkimus- ja kehittämisrahoituksen käytön monivuotiseen suunnitelmaan.

Suomen Akatemian hallitus päätti kokouksessaan 10.10.2025 vuoden 2026 tutkimusrahoituksen käytön päälinjoista. Rahoitusta kohdennetaan tasapainoisesti pitkäjänteisen ja uutta luovan tutkimuksen, osaamiskeskittymien ja tutkimusympäristöjen sekä eri tavoin temaattisia painopisteitä tukevan tutkimuksen edistämiseen. Akatemia ylläpitää verkkosivuillaan luetteloa tulevista rahoitushauista.

Kipinä-rahoitukset tukevat laajapohjaista ja uutta luovaa tutkimusta

Tutkimusideoiden vapaaseen kilpailuun perustuvalla rahoituksellaan Akatemia vahvistaa Suomen tieteellistä osaamispohjaa ja tukee TKI-osaajien määrän kasvattamista. Kansainvälisesti korkeatasoisen, uutta luovan ja pitkäjänteisen rahoituskokonaisuuden hakujen avulla rahoitetaan eri uravaiheissa olevien tutkijoiden johtamien ryhmien monivuotista työskentelyä.

Vuonna 2026 Kipinä-rahoituskokonaisuus koostuu akatemiahankkeiden ja akatemiatutkijoiden rahoitushakujen toteuttamisesta. Akatemian hallitus kohdensi lähes 240 miljoonaa euroa kyseisiin hakuihin. Kokonaisuuden osuus vuoden 2026 rahoitusvaltuudesta on noin 46 prosenttia.

Kohdennettu rahoitus käytetään marraskuussa 2025 sulkeutuneen talvihaun rahoituspäätöksiin. Kolme tieteellistä toimikuntaa tekevät rahoituspäätökset kesäkuussa 2026.

Lippulaivaohjelman viides haku toteutetaan vuonna 2026 − myös uudet tutkimusinfrastruktuurihaut avataan

Akatemian hallitus kohdensi rahoitusta myös Ahjo-rahoitukseen osaamiskeskittymien ja tutkimusympäristöjen vahvistamiseen. Osaamiskeskittymien ja tutkimusympäristöjen rahoittamisella pyritään TKI-järjestelmän systeemiseen kehittämiseen ja osaamiskeskittymien tukemiseen. Samalla rahoitus tavoittelee kansainvälisen tieteellisen yhteistyön parantamista lisäämällä Suomen houkuttelevuutta.

Ahjo-rahoituskokonaisuudessa vuoden 2026 keskeinen rahoitushaku on lippulaivaohjelman haku. Sen toteutukseen Akatemian hallitus osoitti käytettäväksi 60 miljoonaa euroa ohjelman ensimmäiselle rahoituskaudelle. Lippulaivaohjelman haku toteutetaan nyt viidettä kertaa. Lippulaivoissa yhdistyvät vahva yhteistyö elinkeinoelämän ja muun yhteiskunnan kanssa. Lippulaivat luovat tulevaisuuden osaamista ja kestäviä ratkaisuja yhteiskunnan haasteisiin sekä edistävät taloudellista kasvua kehittämällä muun muassa uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Lippulaivahaun hakuilmoitus julkaistaan joulun 2025 alla, ja itse haku aukeaa keväällä 2026.

Vuoden 2026 alussa toimintansa aloittava tutkimusinfrastruktuuritoimikunta saa päätettäväkseen uudenlaisen tutkimusinfrastruktuurien rahoituskokonaisuuden. Keväällä 2026 avataan ensimmäistä kertaa yhteiskäyttöisten tutkimusinfrastruktuurien haku. Kyseinen haku avataan temaattisen tutkimusinfrastruktuurihaun rinnalla. Akatemia tukee kansallisten ja kansainvälisten tutkimusinfrastruktuurien rakentamista ja kehittämistä. Uudet rahoitushaut mahdollistavat konkreettiset ja infrastruktuuritoimintaa ajankohtaisesti kehittävät rahoitustavoitteet sekä rahoituksen hakijakunnan laajentamisen.

Ahjo-kokonaisuudessa toteutetaan lisäksi vuosittainen suurteholaskennan rahoitushaku. Kokonaisuuden osuus vuoden 2026 rahoitusvaltuudesta on noin 36 prosenttia.

Temaattisia rahoitushakuja toteutetaan sekä kotimaisella että kansainvälisellä kentällä

Yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisemiseen ja temaattisen tutkimuksen rahoitushakuihin keskittyvän Käänne-rahoituksen merkittävin uudistus on kliinisen tutkimuksen rahoitushaun uudelleentoteutus. Sekä kliinisen tutkimuksen rahoitushaku kuin myös jo kolmesti aiemmin toteutettu tutkimuksen hyödyntämisen rahoitushaku avataan haettaviksi keväällä 2026. Liikuntatutkimuksen akatemiaohjelma ACTIVE:n rahoitushaku sulkeutui marraskuussa 2025, ja sen rahoituspäätökset tehdään toukokuussa 2026.

Näiden hakujen lisäksi Akatemian hallitus ohjasi yhteensä 26 miljoonaa euroa kansainvälisessä yhteistyössä muiden rahoittajien kanssa toteutettaviin rahoitushakuihin. Kansainväliseen yhteistoimintaan kuuluvat muun muassa pohjoismaiset Nordforsk-haut, eurooppalaisten yhteistyökumppanien kanssa toteutettavat kumppanuushaut sekä globaalien yhteistyöverkostojen kanssa toteutettavat rahoitushaut.

Kokonaisuuden osuus vuoden 2026 rahoitusvaltuudesta on noin 18 prosenttia.

Ennakkotiedot tulevista rahoitushauista julkaistaan Akatemian verkkosivuilla

Keväästä 2025 alkaen Akatemia on ylläpitänyt verkkosivuillaan luetteloa ennakoitavista rahoitushauista. Kyseinen luettelo löytyy avoinna ja tulossa olevien rahoitushakujen esittelysivulta. Akatemian omat haut esitellään verkkosivuillamme tällä hetkellä kesäkuuhun 2026 asti. Kansainvälisessä rahoittajien yhteistyössä toteutettujen hakujen aikataulut sovitaan rahoittajien kesken erikseen, minkä takia luettelo ei ole tässä vaiheessa täydellinen. Kyseiset rahoitushaut toteutetaan ulkomaisten rahoittajien verkkosivujen kautta, ja niiden hakutiedotus julkaistaan myös Akatemian verkkosivuilla mahdollisimman nopeasti.

Akatemia tiedottaa useista keväällä järjestettävistä rahoitushauista myös erikseen sekä järjestää hakijoita tukevia Ask&Apply-tilaisuuksia. Esimerkiksi kliinisen tutkimuksen rahoitushaun Ask&Apply-tilaisuus järjestetään 11.3., ja sen ilmoittautuminen avataan alkuvuodesta 2026.

Lisätietoja

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Suomen Akatemia

Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, toimii tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntijana sekä vahvistaa tieteen ja tutkimustyön asemaa yhteiskunnassa. Pyrimme toiminnassamme siihen, että suomalainen tutkimus uusiutuu, monipuolistuu ja kansainvälistyy. Luomme edellytyksiä tutkijankoulutukselle ja tutkijanuralle, kansainvälistymiselle ja tutkimustulosten hyödyntämiselle. Katamme kaikki tieteen ja tutkimuksen alat. Vuonna 2025 rahoitamme tutkimusta lähes 515 miljoonalla eurolla. Akatemia toimii opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Akatemia

Finlands Akademi beviljade finansiering som stöder innovativ forskning15.6.2026 14:04:54 EEST | Pressmeddelande

Finlands Akademi har beslutat vilka forskningsprojekt som beviljas finansieras i vinterutlysningen, Akademins stora utdelning av forskningsfinansiering. Akademin beviljade finansiering till ett brett urval av forskningsämnen. Totalt finansieras 145 nya akademiforskare och 277 akademiprojekt (inklusive delprojekt). De finansierade projekten representerar den internationella toppnivån inom sina vetenskapsgrenar och producerar mångsidig ny kompetens som genererar samhällsnytta.

Suomen Akatemialta rahoituspäätökset uutta luovaan tutkimukseen15.6.2026 14:04:54 EEST | Tiedote

Suomen Akatemia on päättänyt rahoitettavat tutkimushankkeet keskeisessä rahoitushaussaan. Rahoitusta myönnettiin talvihaussa 2026 kattavasti eri tieteenalojen tutkimuskokonaisuuksiin. Yhteensä Akatemia rahoittaa 145 uutta akatemiatutkijaa ja 277 akatemiahanketta osahankkeet mukaan luettuna. Rahoitetut hankkeet edustavat tieteenalojensa kansainvälistä kärkeä ja tuottavat monipuolisesti uutta osaamista koko yhteiskunnan käyttöön.

Research Council of Finland grants funding to support innovative scientific research15.6.2026 14:04:54 EEST | Press release

The Research Council of Finland (RCF) has decided on the research projects to be funded in its main funding call. In the 2026 winter call, the RCF granted funding to research across a wide variety of research fields. The funding was granted towards 145 new Academy Research Fellowships and 277 new Academy Projects (counted by subproject). The funded projects represent the international forefront of their respective disciplines and produce a broad range of new expertise for society at large.

Fler internationella toppforskare till finländska universitet tack vare finansiering från Finlands Akademi2.6.2026 14:22:43 EEST | Pressmeddelande

Finlands Akademi har beviljat finländska universitet sammanlagt 22,5 miljoner euro för att rekrytera högt kvalificerade internationella forskare. Genom finansieringen flyttar nio internationella forskare till finländska universitet för att tillträda professurer. Akademins satsning på att rekrytera toppexperter till Finland är betydande även i internationell jämförelse.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye