Ilmastonmuutos: Helsinki kiristää päästövähennystavoitettaan ja panostaa sopeutumiseen
17.12.2025 11:16:20 EET | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote
Helsinki päivittää ilmasto-ohjelmansa vastaamaan uutta kaupunkistrategiaa ja kiristää samalla päästövähennystavoitettaan. Kaupungin uutena tavoitteena on vähentää suoria kasvihuonekaasupäästöjä 85 prosenttia vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoden 1990 tasoon. Aiempi tavoite oli 80 prosenttia. Tämän lisäksi Helsinki pitää edelleen kiinni nettonollatavoitteestaan vuoteen 2040, mutta luopuu kompensaatioihin perustuneesta vuoden 2030 hiilineutraaliustavoitteesta.
Uudessa kaupunkistrategiassa ilmastotavoitteet ovat entistä näkyvämmässä roolissa. Ilmasto muuttuu lähitulevaisuudessa yhä nopeammin. Sään ääri-ilmiöt ja niihin liittyvät riskit lisääntyvät myös Helsingissä. Kaupungin tavoitteena onkin turvata kaupunkilaisten asuinympäristön elinkelpoisuus ja kantaa globaalia ilmastovastuuta.
– 85 prosentin päästövähennystavoite on kunnianhimoinen myös kansainvälisessä vertailussa. Haluamme pitää kuitenkin tavoitteet saavutettavina, jotta ne eivät jää vain paperille. Helsinki jatkaa laajasti määrätietoisia toimia. Tärkeintä on varmistaa, että päästöt todella vähenevät kaupungissa. Kaupunkistrategia asettaa päästövähennystavoitteet ja ilmasto-ohjelma täsmentää strategian tavoitteita tarkemmiksi tavoitteiksi, sanoo Helsingin kaupungin ilmastojohtaja Hanna Wesslin.
Paikalliset päästövähennykset keskiöön
Uudistettava ilmasto-ohjelma menee kaupunginhallituksen päätettäväksi kevätkaudella 2026. Tähän asti Helsinki on tavoitellut hiilineutraaliutta niin, että 80 prosentin päästövähennysten lisäksi enintään 20 prosenttia päästöistä olisi voitu hyvittää kompensoinneilla – eli ostamalla ilmastoyksiköitä vapaaehtoisilta hiilimarkkinoilta.
– Kansainvälinen päästövähennysten maailma on kuitenkin muuttunut nopeasti. Vaikka kompensaatioilla on edelleen roolinsa globaalisti, tänä päivänä kompensaatioihin ajatellaan liittyvän myös monia ongelmia. Paikalliset päästövähennykset tarjoavat kestävämmän tavan käyttää verovaroja kuin kallis ja epävarma kompensaatioiden käyttö. Katsomme paremmaksi kohdentaa Helsingin resurssit paikallisiin, vaikuttaviin päästövähennyksiin ja ilmastonmuutokseen varautumiseen, sanoo Hanna Wesslin.
Jo tähänastinen työ on tuottanut merkittävää tulosta. Helsingin CO2-kokonaispäästöt ovat vähentyneet 54 prosenttia vertailuvuodesta 1990. Asukaskohtaiset päästöt ovat vähentyneet samassa ajassa 67 prosenttia. Päästöt ovat nyt alemmalla tasolla kuin kertaakaan vuoden 1990 vertailuvuoden jälkeen.
Vuonna 2040 Helsingin päästöjen ja hiilinielujen pitää olla tasapainossa.
– Tämä tarkoittaa erityisesti sitä, että Helsingin pitää säilyttää tärkeät luonnolliset hiilinielut, kuten metsät, sanoo Wesslin.
Ilmasto-ohjelma korostaa sopeutumista
Vuosina 2026–2029 Helsinki keskittyy päästövähennysten lisäksi ilmastonmuutokseen sopeutumiseen ja sään ääri-ilmiöihin varautumiseen. Viherryttäminen on yksi parhaista tavoista ilmastonmuutokseen sopeutumiseen. Viherrakenne sitoo vettä ja viilentää ilmaa, ja tuottaa myös monia sosiaalisia, terveydellisiä ja taloudellisia hyötyjä. Laadimme tulevina vuosina toimenpideohjelman rakennetun ympäristön viherryttämiseksi uusilla alueilla sekä suositukset riittävälle latvuspeittävyydelle ja riittävän vettä imevän pinta-alan määrän aikaansaamiseksi kaikilla Helsingin alueilla.
Tavoitteena on puiden ja latvuspeittävyyden lisääminen ja se, että kaikilla asukkailla on kohtuullinen etäisyys viheralueelle tai vesistölle.
Päästöjen vähentämisen osalta Helsinki jatkaa pureutumista suurimpiin päästölähteisiinsä. Huomio kohdistuu etenkin liikenteeseen eli kestävien kulkumuotojen edistämiseen. Myös rakentamisen ohjaaminen vähähiiliseksi ja polttoon perustumaton energiantuotanto ovat ilmasto-ohjelman keskiössä. Helsingin energiayhtiö Helen selvittää parhaillaan mahdollisuutta pienydinvoimalan toteuttamiseen. Helsinki pyrkii tekemään joukkoliikenteestä houkuttelevan vaihtoehdon sekä helpottamaan kaupunkilaisten siirtymää sähköautoihin. Kaupunki jatkaa myös epäsuorien päästöjen pienentämistä esimerkiksi hankintojen osalta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna Wesslin
ilmastojohtaja
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Ilmastoyksikkö
puh. 09 310 29127
hanna.wesslin@hel.fi
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 22.9.202622.9.2026 16:44:42 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 22.9.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Arkadiagatans nya bro är färdig – gatuarbetet fortsätter under resten av året22.9.2026 09:32:52 EEST | Pressmeddelande
Bron färdigställdes i slutet av sommaren. Nästa steg är att bygga gatans ytstrukturer och förnya spårvägsområdet. Arbetena beräknas i huvudsak vara klara före årets slut.
Arkadiankadun uusi silta on valmis – katutyöt jatkuvat vielä loppuvuoden22.9.2026 09:32:52 EEST | Tiedote
Silta valmistui loppukesällä. Seuraavaksi alueella alkaa kadun pintarakenteiden rakentaminen sekä raitiotiealueen uusiminen. Työt valmistuvat pääosin vuoden loppuun mennessä.
Riktlinjer för förnyelse av Partitorget utarbetas – invånarnas åsikter om planerna efterfrågas21.9.2026 15:34:29 EEST | Pressmeddelande
Betydande förnyelser planeras för området kring Partitorget. Planeringsprinciper har tagits fram som grund för de kommande förnyelserna. Principerna ska bidra till att bevara områdets industriella atmosfär och ange riktlinjer för den framtida utvecklingen. Invånarna kan framföra sina åsikter om planeringsprinciperna genom en webbenkät eller vid en invånarpromenad.
Tukkutorin uudistamiselle luodaan suuntaviivoja – asukkailta kaivataan mielipiteitä suunnitelmista21.9.2026 15:34:29 EEST | Tiedote
Tukkutorin alueelle suunnitellaan merkittäviä uudistuksia. Niiden pohjaksi on luotu suunnitteluperiaatteet, joiden tavoitteena on säilyttää alueen teollinen tunnelma ja luoda suuntaviivat tulevalle kehitykselle. Suunnitteluperiaatteista voi kertoa mielipiteensä verkkokyselyssä sekä asukaskävelyllä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme