Terveys- ja sosiaalialan yritysten määrä ja liikevaihto vahvassa kasvussa 2024
19.12.2025 08:03:55 EET | Tilastokeskus | Tiedote
Terveys- ja sosiaalialan yritysten määrä kasvoi jopa 29 % viime vuoden aikana. Ala kasvoi tämän myötä myös liikevaihdolla ja henkilöstön määrällä mitattuna.
”Ennen kaikkea lisääntyivät mikroyritykset, eli alle 10 henkeä työllistävät yritykset. Terveyspalveluissa niiden lukumäärä kasvoi lähes 33 prosenttia ja sosiaalihuollon avopalveluissakin 12,6 prosenttia edellisvuoteen verrattuna”, sanoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Mira Kuussaari.
”Yksi mahdollinen syy kasvuun voi olla julkisten sote-palveluiden riittämättömyys, mihin uusien pienten toimijoiden lisääntyminen voisi viitata. Tarkkoja syitä ei tilaston tiedoista kuitenkaan saa esille”, hän arvioi.
Terveys- ja sosiaalialan yrityksiä oli viime vuonna yhteensä 8 100 enemmän kuin vuonna 2023 ja niiden liikevaihto oli 12 % suurempi kuin edellisvuonna, selviää yritysten rakenne- ja tilinpäätöstilaston tiedoista. Mikroyritysten liikevaihto kasvoi 19 % ja suurten yritysten 11 %.
”Alalla toimivien yksityisten kotimaisten yritysten henkilöstö kasvoi neljällä prosentilla, kun taas ulkomaisten yritysten henkilöstö lisääntyi yhdeksällä prosentilla”, Kuussaari kertoo.
Terveys- ja sosiaalipalvelujen toimipaikkojen lukumäärä kasvoi koko maassa 25,7 %, ja niitä syntyi maakunnittain suhteellisesti melko tasaisesti ympäri Suomea.
Ulkomaalaisten yritysten merkitys suuri – etenkin kaivosalalla
Suomessa toimi vuonna 2024 yhteensä 480 160 yritystä, mikä oli 5,5 % enemmän kuin edellisvuonna. Näistä 5 700 eli reilu prosentti oli Suomessa toimivia ulkomaisia yrityksiä.
Kuitenkin ulkomaisten yritysten yhteenlaskettu jalostusarvo Suomessa oli 35 miljardia euroa, toisin sanoen 26 % kaikkien Suomessa toimivien yritysten jalostusarvosta. Kaivostoiminnan ja louhinnan alalla peräti 54 % jalostusarvosta syntyy ulkomaisissa yrityksissä.
”Vaikka ulkomaisten yritysten osuus yrityskannasta on pieni, niiden vaikutus talouteen on siis huomattavasti suurempi”, Kuussaari toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mira KuussaariYliaktuaari
Puh:029 551 3538mira.kuussaari@stat.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Tilastokeskus
Työpajankatu 13
00580 HELSINKI
Vaihde 029 551 1000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tilastokeskus
Poikien elinajanodote nousi ensimmäistä kertaa Suomessa 80 vuoteen22.9.2026 08:03:13 EEST | Tiedote
Vastasyntyneiden poikien elinajanodote saavutti elokuussa merkittävän rajan, kun se nousi 80 vuoteen. Sukupuolten välinen ero elinajanodotteessa on Suomessa nyt alle viisi vuotta.
Odotetusta käänteestä merkkejä: Työllisten määrä nousi ja työttömien laski hieman22.9.2026 08:02:03 EEST | Tiedote
15–74-vuotiaita työllisiä oli elokuussa 34 000 enemmän kuin vuosi sitten, kun taas samanikäisten työttömien määrä laski 5 000:lla. Työttömyysasteen trendiluku oli elokuun tietojen perusteella 10,1 %.
Talous kasvaa, mutta kotitaloudet yhä varovaisia: Velkaantumisaste jatkaa laskuaan18.9.2026 08:03:00 EEST | Tiedote
Kotitalouksien säästäminen pysyi tavanomaista korkeammalla tasolla ja velkaantumisaste laski edelleen vuoden toisella neljänneksellä. Velkaantumisaste on laskenut jo vuodesta 2022 lähtien.
Puolella aikuisista pankkitalletuksia enintään 5 000 euroa17.9.2026 08:01:21 EEST | Tiedote
Suomalaisten aikuisten pankkitalletusten mediaani oli viime vuonna hieman alle 5 000 euroa. Tämä tarkoittaa, että puolella aikuisväestöstä talletuksia oli tätä vähemmän ja puolella enemmän.
Konkurssiuhan alla olevien työpaikkojen määrä kasvoi selvästi elokuussa15.9.2026 08:02:03 EEST | Tiedote
Konkurssihakemusten määrä kasvoi elokuussa edelleen vuodentakaisesta. Konkursseja pantiin vireille 296 eli 22 enemmän kuin vuotta aiemmin. Henkilötyövuosien määrä konkurssiin haetuissa yrityksissä oli jopa 54 % viime vuoden elokuuta suurempi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme