EHYT

Kokaiinin käyttö kasvaa Suomessa, tukea tarvitaan ennen ongelman syntymistä

18.12.2025 08:16:00 EET | EHYT | Tiedote

Jaa

Kokaiinin käyttö on kasvanut Suomessa viime vuosina voimakkaasti. Kehitys noudattaa Euroopan laajuista trendiä, jossa kokaiinin saatavuus on kasvanut ja takavarikkomäärät ovat olleet ennätyksellisiä. Erityisesti satunnaiskäyttäjille pitäisi olla tarjolla nykyistä enemmän matalan kynnyksen apua.

Kokaiini on yhä verrattain kallis huumausaine, mutta lisääntynyt tarjonta on laskemassa sen hintaa. Tämä kehitys on erityisen huolestuttava, sillä korkea hinta on aiemmin suojellut kokaiinin käytöltä tiettyjä ihmisryhmiä, kuten nuoria sekä muuten ongelmallisesti päihteitä käyttäviä.  

“Hinnan laskiessa huume tulee yhä useammin tarjolle myös heille, jotka ovat muutenkin haavoittuvassa asemassa. Ensimmäisiä viitteitä on jo nähty siitä, että crackin eli poltettavan kokaiinin käyttö lisääntyy erityisesti paljon päihteitä käyttävien joukossa”, sanoo Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n hankepäällikkö Annuska Dal Maso.  

Juhlapyhien aikana käyttö usein lisääntyy  

Crack-kokaiinin käyttöä voi myös lisätä alfa-pvp:n yleistyminen ja sitä kautta polttokulttuurin rantautuminen Suomeen. Crack-kokaiinin polttaminen voi nopeuttaa riippuvuuden syntymistä, koska polttaminen lyhentää ja vahvistaa aineen vaikutusaikaa.  

Jätevesitutkimukset osoittavat kokaiinin käytön lisääntyneen nopeasti, mutta ruiskuhuumejäämätutkimuksissa ja kenttätiedoissa käytön lisääntyminen ei näy vielä niin voimakkaasti, mikä kielii erityisesti satunnaiskäytön lisääntymisestä. Pitkien juhlapyhien ja lomakausien aikana kokaiinin käyttö usein lisääntyy ja sitä käytetään yhdessä muiden päihteiden kanssa. 

”Kokaiini on stimulantti, eikä sen käyttö ole koskaan riskitöntä, varsinkaan yhdistettynä alkoholiin tai muihin päihteisiin. Yhteiskäyttö lisää merkittävästi yliannostuksen, sydänoireiden ja muiden vakavien haittojen riskiä”, toteaa Dal Maso. 

Tukea tulisi olla tarjolla enemmän myös loma-aikoina

Käyttäjä ei voi koskaan varmuudella tietää, mitä hänen käyttämänsä laiton huumausaine sisältää. Jo nyt on raportoitu tilanteista, joissa on ajateltu ostettavan kokaiinia, mutta aine onkin sisältänyt esimerkiksi alfa-pvp:tä.  Lisäksi avun hakemista terveydenhuollosta arkaillaan, koska pelätään huumeiden käytön paljastumisen seurauksia. 

Päihdeneuvonnan auttavassa puhelimessa kokaiiniin liittyvät puhelut ovat tuplaantuneet muutamassa vuodessa, mutta resurssipulan vuoksi vain joka toiseen puheluun pystytään vastaamaan.

"Meillä pitäisi olla satunnaiskäyttäjille lisää matalan kynnyksen kanavia, joissa saa esimerkiksi tietoa käytön riskeistä ja joissa ongelmiin voidaan puuttua ajoissa”, sanoo EHYTin Päihdeneuvonnan päällikkö Kaisa Åberg

Palvelujen tulisi olla saatavissa myös pyhinä ja juhlakausina, jolloin kokaiinin satunnaiskäyttö kasvaa. 

“Kokaiinin käytön paljastuminen järkyttää usein myös läheisiä. Aiheesta puhuminen on niin läheisille kuin myös käyttäjille vaikeaa. Siksi anonyymien palveluiden tärkeys korostuu: niiden kautta uskalletaan kysyä apua ilman pelkoa leimautumisesta”, Åberg sanoo. 

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n ylläpitämä Päihdeneuvonta 0800 900 45 on avoinna ympäri vuorokauden, vuoden jokaisena päivänä. Puheluihin vastaavat päihdetyön ammattilaiset. Soittaminen on anonyymia ja maksutonta.  

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on valtakunnallinen kansalais- ja asiantuntijajärjestö, joka ehkäisee ja vähentää päihde- ja pelihaittoja. EHYT tukee yhteisöjen ja yksilöiden hyvinvointia sekä vahvistaa sosiaalisesti kestävää kehitystä. Työ ulottuu lapsista ja nuorista työ- ja eläkeikäisiin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta EHYT

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry: Alkoholilain muutokset on valmisteltava uudelleen20.2.2026 15:23:34 EET | Tiedote

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on huolissaan siitä, miten alkoholilain uudistusta on valmisteltu. Lakia on muutettu osissa, eikä muutosten kaikkia terveys-, sosiaali- ja talousvaikutuksia ole arvioitu kokonaisuutena. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan julkaisemista asiakirjoista käy ilmi, että myös EU-oikeudellinen arviointi on ollut puutteellista. Asiakirjojen perusteella suomalaisten etua ei ole huomioitu riittävästi.

Rahapelilain muutos uhkaa lisätä rahapelihaittoja9.12.2025 08:37:18 EET | Tiedote

Hallitus väistää poliittista vastuutaan, kun se on siirtämässä eduskunnan käsittelyssä olevan rahapelilain uudistuksen seuraavalle hallituskaudelle. Tutkimustiedon valossa hallituksen esitys laista todennäköisesti lisää suomalaisten rahapelaamista ja siitä syntyviä haittoja, kun verkkokasinoiden ja kaikkein haitallisimpien rahapelien markkinointia lisätään. Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on erityisen huolissaan alaikäisten rahapelaamisesta, joka tuoreimman THL:n kouluterveyskyselyn mukaan on kasvussa.

EMBARGO 20.11. klo 7.00: Valtaosa vanhemmista huolissaan nuorten digilaitteiden käytöstä20.11.2025 07:00:00 EET | Kutsu

Yli 80 prosenttia huoltajista on huolissaan digipelaamisen tai sosiaalisen median aiheuttamista haitoista nuorten elämässä, kertoo Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n Pause-hankkeen selvitys. Suurimmat huolenaiheet liittyvät nuorten ajankäyttöön, jonka lisäksi esille nousivat mielen hyvinvoinnin ja arjessa jaksamisen kysymykset. Hyötyinä puolestaan nähtiin kielitaidon karttuminen, yhteisöllisyyden kokemukset ja sosiaalisen yhteydenpidon mahdollisuudet.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye