Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Keto-Huovinen: Sosiaaliturvan väärinkäyttö heikentää hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohjaa

18.12.2025 08:28:10 EET | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

Jaa

Hallituksen esitys sosiaaliturvan väärinkäytöksiin puuttumiseksi lähti tänään lausuntokierrokselle. Kansanedustaja Pihla Keto-Huovisen mukaan väärinkäytökset vievät resursseja sekä veronmaksajilta että niiltä, jotka tarvitsevat tukea aidosti.

Pihla Keto-Huovinen. Kuvaaja: Toni Pakarinen.
Pihla Keto-Huovinen. Kuvaaja: Toni Pakarinen.

Sosiaaliturvaetuuksien väärinkäyttöä tapahtuu Suomessa vuosittain miljoonien eurojen edestä. Hallitus on tarttunut ongelmaan vahvistamalla Kelan tiedonsaantioikeuksia väärinkäytösten ja virheellisten maksujen ehkäisemiseksi.

 “Tällä hetkellä Kela ei saa tietoa esimerkiksi kaikista asiakkaan olemassa olevista tileistä, ja asiakas joutuu toimittamaan tiliotteensa itse. Tämä on raskasta sekä viranomaisille että tuenhakijoille,” Keto-Huovinen sanoo.

Viime vuonna tutkintapyyntöön johtaneiden sosiaalietuuksien väärinkäytösten arvo oli noin 4,3 miljoonaa euroa, mutta todellisen summan arvioidaan olevan selvästi korkeampi. Väärinkäytökset kuluttavat veronmaksajien rahoja, kuormittavat viranomaisia ja heikentävät luottamusta järjestelmään, joka on tarkoitettu kaikkein heikoimmassa asemassa olevien tueksi.

“Sosiaaliturva on rakennettu auttamaan niitä, jotka sitä aidosti tarvitsevat. Väärinkäytökset ovat pois sekä veronmaksajilta että tuen saajilta, ja siksi niihin on puututtava määrätietoisesti,” Keto-Huovinen toteaa.

Sosiaaliturvan väärinkäytöksistä on keskusteltu julkisuudessa pitkään. Kansanedustaja Ben Zyskowicz on peräänkuuluttanut viranomaisten tiedonvaihdon parantamista jo 1990-luvulta lähtien. Nyt hallitus vie asiaa eteenpäin konkreettisilla lainsäädäntötoimilla.

Väärinkäytöksiä esiintyy muun muassa tulo- ja tilitietojen salaamisena tai väärentämisenä, virheellisinä osoitetietoina, perusteettomina laskuina sekä Kela-taksien väärinkäyttönä. Syksyllä ilmi tullut Kela-taksien väärinkäyttö on arvioiden mukaan aiheuttanut jopa noin kahden miljoonan euron kustannukset veronmaksajille pienen joukon toiminnan seurauksena.

“Jokainen väärinkäytös tarkoittaa vähemmän resursseja niille, jotka tarvitsevat tukea kipeimmin. Sosiaaliturvan väärinkäyttäminen on rikos,” Keto-Huovinen korostaa.

Esitettyjen toimien arvioidaan vahvistavan julkista taloutta lähes 10 miljoonalla eurolla vuoden 2028 tasossa. Arviot tarkentuvat jatkovalmistelussa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomusministerit: Aborttien maksuista levitetään väärää tietoa - hallitus laajentaa maksuttomuutta, ei kavenna sitä21.9.2026 14:02:11 EEST | Tiedote

Julkisuudessa on syntynyt väärä kuva siitä, että hallitus olisi tekemässä aborteista 257 euroa maksavia tai heikentämässä aborttioikeutta. Näin ei ole. Noin 99 prosenttia raskaudenkeskeytyksistä tehdään Suomessa lääkkeellisesti, eikä uusi leikkaus- ja toimenpidemaksu koske niitä. Samalla hallitus laajentaa maksuttomuutta synnytyksissä, keskenmenoissa ja lasten palveluissa.

Kokoomuksen Kopra SDP:lle: Leikkasitte euron 90 miljoonaa kertaa19.9.2026 16:34:00 EEST | Tiedote

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra pitää SDP:n yritystä esiintyä järjestöjen ystävänä epäuskottavana. SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen ovat julistaneet tänään somessa, ettei sote-järjestöiltä voida leikata enää euroakaan. Samaan aikaan SDP on itse ollut valmis vähentämään järjestörahoitusta noin 90 miljoonalla eurolla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye