Varsinais-Suomen ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Suomen Erityisjäte Oy:n suunnitteleman Marinkorven jätteenkäsittelylaitoksen laajennuksen YVA-ohjelmasta, Pori
19.12.2025 09:00:00 EET | ELY-keskukset | Tiedote
Suomen Erityisjäte Oy on toimittanut 10.10.2025 Varsinais-Suomen ELY-keskukselle ympäristövaikutusten arviointiohjelman, joka koskee Marinkorven jätteenkäsittelylaitoksen laajentamista.

Suomen Erityisjäte Oy suunnittelee Marinkorven jätteenkäsittelylaitoksen laajentamista. Jätteenkäsittelylaitoksessa otetaan vastaan sekä vaarallisia että tavanomaisia jätejakeita. Hankealue sijaitsee Porin kaupungin pohjoispuolella Peittoon alueella. Hankealue ja sen ympäristö on kaavoitettu jätteenkäsittelyalueeksi.
Arviointiohjelmasta toimitettiin yhteysviranomaiselle 4 lausuntoa. Mielipiteitä ei jätetty. ELY-keskus on 17.12.2025 antanut arviointiohjelmasta yhteysviranomaisen lausunnon. Lausunnon mukaan YVA-arviointiselostusvaiheessa tulee erityisesti kiinnittää huomiota pintavesivaikutuksiin, vesiluontoon kohdistuviin vaikutuksiin sekä vaikutuksiin ihmisten terveyteen, elinoloihin ja viihtyvyyteen, joihin vaikuttavat melu, pöly ja liikenne. Myös yhteisvaikutusten arviointi on tärkeää, sillä hankkeen lähiympäristössä toimii useita saman alan yrityksiä.
Seuraavaksi YVA-menettely etenee arviointiselostusvaiheeseen. YVA-menettelyssä ja arviointiselostusta laadittaessa tulee ottaa huomioon arviointiohjelma sekä yhteysviranomaisen lausunnossa ja muissa annetuissa lausunnoissa ja mielipiteissä esitetyt näkökohdat. Arviointiselostus tullaan käsittelemään 1.1.2026 aloittavassa Lupa- ja valvontavirastossa, johon mm. YVA-tehtävät ELY-keskuksista siirtyvät.
Yhteysviranomaisen lausunto sekä arviointiohjelma liitteineen ovat kokonaisuudessaan nähtävillä ympäristöhallinnon verkkosivuilla osoitteessa www.ymparisto.fi/Marinkorven-jatteenkasittelylaitoksen-laajennus-Pori-YVA
Lisätietoja:
Annukka Koivukari, ylitarkastaja
annukka.koivukari@ely-keskus.fi
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Kokemäenjoelle pyritään aikaansaamaan jääkansi lähipäivien pakkasjakson avustuksella – hyydetulvavaaraa monissa läntisen Suomen vesistöissä30.12.2025 14:01:58 EET | Tiedote
Kokemäenjoen jääkannen muodostusta pyritään edistämään hyydetulvariskin välttämiseksi lähipäivien kovan pakkasjakson aikana vesistöalueen säännösteltyjen järvien juoksutuksia supistamalla.
Livskraftscentralerna inleder sin verksamhet den 1 januari 202629.12.2025 10:33:40 EET | Pressmeddelande
NTM-centralernas verksamhet upphör i slutet av 2025 och de nya livskraftscentralerna inleder sin verksamhet den 1 januari 2026. Största delen av NTM-centralernas uppgifter överförs till livskraftscentralerna. I fortsättningen hittar du information om livskraftscentralerna på adressen www.elinvoimakeskus.fi.
Elinvoimakeskukset aloittavat toimintansa 1.1.202629.12.2025 10:33:40 EET | Tiedote
ELY-keskusten toiminta päättyy vuoden 2025 lopussa ja uudet elinvoimakeskukset aloittavat toimintansa 1.1.2026. Suurin osa ELY-keskusten tehtävistä siirtyy elinvoimakeskuksille. Löydät jatkossa tietoa elinvoimakeskuksista osoitteesta www.elinvoimakeskus.fi.
Joulunajan ilmaismatkat paikallisliikenteissä (Etelä-Savo, Pohjois-Savo)19.12.2025 09:38:33 EET | Tiedote
Matkustaminen Iisalmen, Pieksämäen ja Varkauden paikallisliikenteissä on kaikille ilmaista 22.-23.12.2025.
Tillstånds- och tillsynsverket som tillhör de största ämbetsverken i Finland inleder sin verksamhet den 1 januari 202618.12.2025 14:05:23 EET | Pressmeddelande
Det nya sektorsövergripande Tillstånds- och tillsynsverket inleder sin verksamhet i början av 2026. Valviras, regionförvaltningsverkens och NTM-centralernas verksamhet upphör. I fortsättningen sköter Tillstånds- och tillsynsverket de tillstånds-, styrnings- och tillsynsuppgifter som hittills har skötts vid regionförvaltningsverken, NTM-centralernas ansvarsområden för miljö och naturresurser och Valvira.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme