Kokoomuksen Valtola: Hallitus kitkee raskaus- ja perhevapaasyrjintää työelämästä
Hallitus esittää muutoksia tasa-arvolakiin puuttuakseen nykyistä tehokkaammin raskaus- ja perhevapaasyrjintään työelämässä. Esityksellä vahvistetaan työntekijöiden oikeusturvaa, lisätään työnantajien läpinäkyvyysvelvoitteita ja päivitetään lainsäädäntö vastaamaan muuttuneita työelämän käytäntöjä.

Hallitus vie eteenpäin tasa-arvolain muutosta, jonka tavoitteena on ehkäistä nykyistä tehokkaammin raskaus- ja perhevapaasyrjintää työelämässä. Sosiaali- ja terveysministeriö on sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasosen johdolla lähettänyt lausuntokierrokselle hallituksen esitysluonnoksen tasa-arvolain muuttamisesta.
– Raskaus- ja perhevapaasyrjintä on edelleen järkyttävän yleistä, vaikka se on laissa yksiselitteisesti kiellettyä. Hallitus haluaa puuttua tähän määrätietoisesti ja varmistaa, ettei perheen perustaminen heikennä kenenkään asemaa työelämässä, sanoo kansanedustaja Oskari Valtola.
Esityksessä tasa-arvolain syrjintäperusteita täsmennettäisiin lisäämällä niihin määräaikaisuus, vanhemmuus ja perheenhuoltovelvollisuus. Lisäksi työnantajalle esitetään uutta kirjallista selvitysvelvollisuutta tilanteissa, joissa määräaikainen työsuhde päättyy tai sitä ei jatketa sen jälkeen, kun työntekijä on ilmoittanut raskaudesta, synnytyksestä tai perheenhuoltovelvollisuudesta.
– Kyse on läpinäkyvyydestä ja oikeusturvasta. Kun pelisäännöt ovat selvät, väärinkäytöksiin on helpompi puuttua ja myös rehellisten työnantajien asema vahvistuu, Valtola toteaa.
Myös kanneaikoihin ehdotetaan muutoksia. Työhönottotilanteita koskeva erillinen yhden vuoden kanneaika poistuisi, ja kahden vuoden kanneaika laajenisi koskemaan myös näitä tilanteita. Kanneajan kuluminen keskeytyisi asian tullessa vireille yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnassa.
Lisäksi tasa-arvolain mukainen hyvitysvelvollisuus ulotettaisiin nykyistä laajemmin myös työvoimaa toiselta työnantajalta vuokraavaan yritykseen.
– Työelämän muodot ovat muuttuneet, ja lainsäädännön on pysyttävä mukana. Vastuun on oltava siellä, missä tosiasiallinen päätösvalta ja vaikutus työntekijän asemaan on, Valtola painottaa.
Esitys on valmisteltu kolmikantaisessa työryhmässä, ja se toteuttaa Petteri Orpon hallituksen ohjelmaan kirjattua tavoitetta raskaus- ja perhevapaasyrjinnän tehokkaammasta ehkäisemisestä.
– Hallituksen viesti on selvä: perheen perustaminen ei saa olla riski työuralle. Suomalaisen työelämän on oltava reilu kaikissa elämäntilanteissa, Valtola sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Oskari ValtolaKansanedustaja
Kaakkois-Suomen vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Autto: Jalkaväkimiinojen käyttöönotto vahvistaa Suomen puolustusta entisestään11.1.2026 14:36:48 EET | Tiedote
Ottawan sopimuksesta irtautumisen kuuden kuukauden siirtymäaika päättyi eilen ja jalkaväkimiinat ovat jälleen käytettävissä Suomen puolustuksen vahvistamiseen. Kokoomuksen kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Heikki Autto korostaa irtaantumisen merkitystä Suomen kansalliselle turvallisuudelle ja puolustukselle.
Kokoomuksen Sammallahti: ”Oras Tynkkysen vihjailu saimaannorppien metsästyksestä on härskiyden huippu”9.1.2026 17:12:55 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan jäsen Tere Sammallahti (kok.) oikoo vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkysen julkisuudessa esittämiä virheellisiä väittämiä koskien saimaannorpan suojelua.
Kokoomuksen Sarkomaa: Ajankohtaiskeskustelu vauhdittamaan lasten suojelua sosiaalisen median vaaroilta3.1.2026 07:06:00 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa esittää, että eduskunta käy ajankohtaiskeskustelun lasten ja nuorten sosiaalisen median käytön rajoittamisesta ja digitaalisen kasvurauhan turvaamisesta. Sarkomaa jättää ajankohtaiskeskustelualoitteen valtiopäivien alkaessa helmikuussa.
Kokoomuksen Sirén: Suomen tavoite on yksiselitteinen – Ukrainan tuki on varmistettava22.12.2025 14:44:30 EET | Tiedote
Suuren valiokunnan puheenjohtaja Saara-Sofia Sirén korostaa, että Suomen lähtökohta Ukrainan rahoituksesta on ollut koko ajan selvä: tuki Ukrainalle on turvattava. Sirénin mukaan paras ja oikeudenmukaisin ratkaisu olisi ollut Venäjän jäädytettyjen varojen käyttö, mutta Suomi on ollut valmis myös muihin ratkaisuihin, jotta Ukrainan tukeminen ei vaarannu.
Kokoomuksen Kaunisto: EU:n päätös tukea Ukrainaa on huono uutinen Venäjälle22.12.2025 14:09:12 EET | Tiedote
EU on päättänyt turvata Ukrainan rahoituksen seuraavalle kahdelle vuodelle 90 miljardin euron suuruisella tukipaketilla. Päätös syntyi vaikeiden neuvottelujen jälkeen, mutta lopputulos selvä: Ukrainan kyky puolustautua ja ylläpitää valtion perustoimintoja on turvattu. Ukrainan taistellessa itsenäisyydestään ei käytännössä ole väliä, tulevatko rahat lainasta vai Venäjän jäädytetyistä varoista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme