Alueellinen Oulu2026-ohjelma esittelee rajat ylittävää kulttuuria, taidetta ja yhteistyötä
18.12.2025 11:10:04 EET | Oulun kulttuurisäätiö, Oulu2026 | Tiedote
Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotta 2026 juhlistetaan Oulu2026-alueella laajalla ja monimuotoisella alueellisella ohjelmalla, joka kokoaa yhteen kaupunkeja, kuntia, taiteilijoita ja kulttuuritoimijoita yli maakunta- ja valtiorajojen. Oulu2026-ohjelmaa toteutetaan Oulun lisäksi neljän maakunnan alueella, peräti 39 kunnassa.

Oulu2026 Alueellisen ohjelman juhlistusta vietettiin Torniossa 9.12. ja tilaisuudessa annettiin maistiaisia niistä ensi vuoden kulttuuriohjelmista, jotka tapahtuvat nimenomaan Oulun ulkopuolella. Tornion Aineen taidemuseo juhlii 40-vuotissyntymäpäiviään osana Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotta, ja avaa Kaikkien syntymäpäivät -tapahtumien sarjan. Aineen taidemuseon johtaja Virpi Kanniainen kertoo, että vuoden mittaan joka kuukausi avautuu yleisölle Aineen taidemuseon yllätyslahja, joka tutustuttaa muun muassa niin saamelais- ja romanikulttuureihin kuin sarjakuvataiteeseen. Tammikuu alkaa maineikkaiden torniolaislähtöisten Teija ja Pekka Isorättyän näyttelyllä Robohemians, jossa rakennetaan robottibaari Suomen ja Ruotsin rajalla sijaitsevaan Rajalla På Gränsen -kauppakeskukseen.
Tornionlaakson museon Lippobiili on renkaiden päällä liikkuva näyttely. Museon kulttuuriperintökoordinaattori Julia Autio kertoo, että näyttely liittyy Tornionjoen rajattomaan lippokalastusperinteeseen, jota haetaan parhaillaan Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle. Museossa pääsee myös tutkimaan onko maapallo pyöreä vaiko litteä. Museo toteuttaa yhdessä Maupertuis-säätiön kanssa näyttelyn Not flat or round – kuinka maapallon muoto määriteltiin Tornionlaaksossa.
Tornion ja Kemin kaupungit toteuttavat omia laajoja Oulu2026-ohjelmiaan, ja kutsuivat myös Haaparannan kaupungin mukaansa. Syntyi Vid samma hav – saman meren äärellä -tapahtuma. Se on rajan ylittävä kolmepäiväinen Perämeren satamissa ja saaristossa tapahtuva taidetta, kulttuuria ja paikallista ruokaa juhlistava tapahtuma, joka houkuttelee runsaasti niin paikallisia kuin matkailijoita tutustumaan Perämeren saaristoon.
Parempia makupaloja maakunnista
Alueellisen ohjelman juhlistuksessa annettiin tapahtumavinkkejä 39 kunnan alueelta ja tutustuttiin muutamaan lähemmin. Haapavedeltä lähtöisin oleva ja Etelä-Suomessa asuva taiteilija Ulla Phillips toteuttaa purkutaloteoksensa yhdessä taiteilija Jenni Valtakarin sekä maahanmuuttajanaisten ja -lasten kanssa. Taidetalo Katveeksi nimetty purkutalo Kalajoen keskustassa saa kesän ajaksi uuden, savilaastitekniikalla toteutettavan värikkään sisustuksen.
Ylivieskasta kotoisin oleva maailmankansalainen, kuvataitelija, drag-artisti ja DJ. Tatu Vuolteenaho lähetti videoterveisensä Meksikosta. Hän toteuttaa yhdessä tekstiilitaiteilija Jani Maunulan kanssa Rainbow Magic -näyttelyn Ylivieskan kulttuurikeskus Akustiikkaan elokuussa 2026. Luvassa on sateenkaariyhteisöjen ilottelusta innostuksensa saanutta kuvataidetta, painokankaita ja työpajoja.
Teatteriohjaaja Tuula Väisänen kertoi torniolaisesta Eetu Istosta ja hänen Hyökkäys -maalauksestaan, josta tehty näytelmä saa kantaesityksensä Vojakkalan teatterissa. Hyökkäys -teosta pidetään tunnetuimpana suomalaisena poliittisena maalauksena ja se nousee teemoiltaan monella tapaa ajankohtaiseksi tämän päivän poliittisessa ilmapiirissä.
Videoinserteissä nähtiin niin kansainvälisen ja korkeatasoisen taidekokonaisuuden syntymistä Akolan kartanon maille Iihin, Ovet-nimisen yhteisötaideteoksen rakentamista Siikalatvan maisemiin kuin Hailuotolaisen kulttuurimaiseman ja saksalaisen panimokulttuurin yhdistymistä osaksi Arctic Food Labin Oulu2026 -ruokakulttuuriohjelmaa.
Kainuulainen vahva kulttuuri, tanssi ja hyvä ruoka yhdistyvät Puumiehet Showssa, ja ryhmän esitys sai yleisön innostumaan. Tanssi ja hyvä ruoka pitävät pohjoissuomalaisen miehen tiellä, ja tätä ilosanomaa ryhmä tulee jakamaan alkavana vuonna tanssi- ja työpajakiertueellaan eri puolilla Oulu2026-aluetta.
Alueellisen ohjelman juhlistus osoitti, että maakunnista tulee niin työryhmien ja yhdistysten kuin taidelaitosten ja kuntien tuottamaa monipuolista ja raikkaalla tavalla tuotettua kulttuuriohjelmaa. Erityisesti eri toimijoiden yhteistyöstä syntyy uusia alkuja ja kulttuuri-ilmastonmuutos toteutuu laajalla rintamalla.
Yhteyshenkilöt
Birgitta MäkiAluekoordinaattori, Oulu2026
Puh:040 183 7629birgitta.maki@oulu2026.euKuvat

Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki
Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2026. Kulttuuripääkaupunkivuosi yltää 39 kumppanikuntaan pohjoisessa Suomessa. Tavoitteena on pysyvä kulttuuri-ilmastonmuutos. Kulttuuri-ilmastonmuutos merkitsee pysyvästi rikkaampaa kulttuurielämää ja muutosta alueelle. Kulttuuri-ilmastonmuutos yhdistää kulttuuria, taidetta ja teknologiaa yllättävälläkin tavalla, luo kohtaamisia ja synnyttää vuorovaikutusta.
Oulu2026 tarjoaa innostavaa, kestävää ja eurooppalaista sisältöä jo ennen vuotta 2026, jolloin kattava kulttuuripääkaupunkivuosi huipentuu. Toiminnasta vastaa Oulun kulttuurisäätiö sr. Oulu2026:n pääyhteistyökumppanit ovat Pohjolan OP ja Kaleva Media.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun kulttuurisäätiö, Oulu2026
Lumipallo-musikaalia tähdittävät Mika Nuojua ja Mia Hafrén2.2.2026 02:00:00 EET | Tiedote
Ouluhallissa 4. joulukuuta maailman kantaesityksenä saavan Lumipallo-musikaalin esiintyjäkaarti on valmis: mukana ovat muun muassa rakastettu Mika Nuojua ja Ylen Tahdon asiasta -sarjasta tuttu Mia Hafrén.
Dálvemánnu-festivaali tarjoaa monipuolisia tapahtumia Oulussa helmikuun alussa28.1.2026 15:18:54 EET | Tiedote
Dálvemánnu-festivaali kokoaa yhteen saamelaistaiteilijoita ja kulttuurintekijöitä laajalta pohjoiselta alueelta. Euroopan kulttuuripääkaupunkiohjelmaan kuuluva kokonaisuus huipentuu saamelaisten kansallispäivään 6. helmikuuta.
Dálvemánnu-veckan uppmärksammar samisk kultur i Uleåborg i början av februari26.1.2026 15:42:38 EET | Pressmeddelande
Dálvemánnu-festivalen samlar samiska konstnärer och kulturaktörer från ett brett nordligt område. Programmet inom Europas kulturhuvudstadsår kulminerar i samernas nationaldag den 6 februari.
Besökarantalet på Oulu2026:s Invigningsfestival överträffade förväntningarna – ett av de största evenemangen i Uleåborgs historia22.1.2026 12:49:13 EET | Pressmeddelande
Ett stort antal människor deltog i Oulu2026:s Invigningsfestival när Europas kulturhuvudstadsår inleddes den 16–18 januari. Runt 200 evenemang i centrala Uleåborg samlade över 250 000 besök. Programmet bjöd på kultur i många former – från konserter och ishockey till akrobatik och bilmekande, från paneler och pubquiz till konstutställningar och dansfester.
Oulu2026 tarjoaa kulttuurikavereita tapahtumiin21.1.2026 17:06:23 EET | Tiedote
Oulu2026 on käynnistänyt Kulttuurikaveri2026-ohjelman. Ohjelmaan kuuluvilla paikkakunnilla voi nyt hakea kulttuurikaveria esimerkiksi museokäynneille, tapahtumiin tai kävelyille. Koulutetut vapaaehtoiset tarjoavat seuraa, tukea ja mahdollisuuden jakaa kulttuurikokemuksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme