Espoon uusivuosi 2026 tarjoaa maailmanluokan valotaidetta ja koko perheelle suunnattua ohjelmaa
19.12.2025 12:17:54 EET | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote
Espoon uuttavuotta juhlitaan Tapiolan keskuksen alueella keskiviikkona 31.12.2025 kello 17–22. Tapiolan Jääpuutarhassa sijaisteva valotaideteos on mahdollista kokea sekä jalkaisin että luistellen revontulten maagisen loisteen alla, kun sveitsiläisen taiteilijan Dan Acherin teos Borealis valaisee taivaan. Lisäksi Tapiolan Keskusaltaan ympäristössä ja Espoon Kulttuurikeskuksessa on paljon monipuolista ohjelmaa, kuten disko, karuselli, DJ-musiikkia sekä valo- ja mediataidetta.

Uudenvuodentapahtuman vetonaulana oleva Borealis on nähty Suomessa aiemmin ainoastaan vuonna 2022, jolloin teos oli mukana LUX Helsingissä. Tapiolan Jääpuutarhan ylle levittäytyvä teos elää jatkuvasti sääolosuhteiden mukaan. Acherin teos tuo yhden luonnon vaikuttavimmista ilmiöistä kaupunkien ylle ympäri maailmaa. Uudenvuodenaaton jälkeen Borealis on nähtävillä joka ilta loppiaiseen 6.1.2026 saakka.
Espoon kaupunki on luopunut ilotulitteista ja toiminut edelläkävijänä kokeillessaan uusia kekseliäitä tapoja viettää uuttavuotta
”Haluamme tarjota asukkaille ja vierailijoille ikimuistoisen ja yhteisöllisen uudenvuodenjuhlan Espoossa. Tapiolan sydämessä koettava Dan Acherin Borealis teos tuo revontulten taian Tapiolan ytimeen”, toteaa tapahtumajohtaja Lea Rintala Espoon kaupungilta. ”Lasten ja nuorten pääkaupunkina meille on tärkeää, että kaikenikäisillä on mahdollisuus osallistua juhlintaan. Kestävän kehityksen arvojen mukaisesti Espoo luopui vuonna 2009 perinteisistä ilotulitteista, ja jatkamme valitsemallamme linjalla edelleen. Toivotamme kaikki tervetulleiksi Espooseen ja virittäytymään yhdessä uudenvuoden vaihtumiseen revontulten maagisessa tunnelmassa”, toteaa Rintala.
Yleisöä kannustetaan saapumaan paikalle ensisijaisesti julkisilla kulkuvälineillä
Tapahtuma-alue on Tapiolan metroaseman ja bussiterminaalin välittömässä läheisyydessä. Borealis-teos on koettavissa parhaiten luistellen. Alueelta löytyy lämmitetty tila luistintenvaihtoon. Alueella on katselumahdollisuus myös luistinradan ulkopuolella.
Tapahtuma alkaa kello 17. Borealis–teos on käynnissä uudenvuodenaattona kello 18–22 ja muina iltoina kello 16–20. Espoon kulttuurikeskuksen ohjelma ja palvelut ovat avoinna kello 23 saakka.
Espoon Uusivuosi 2026 –tapahtuman tuottaa Kaupunkitapahtumat Espoo yhteistyössä Espoon kulttuurikeskuksen kanssa. Tapahtuman tuotantokumppanina toimii Liwlig Finland.

Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jussi Hietalatapahtuma-asiantuntijaKaupunkitapahtumat Espoo
Puh:+358 40 636 8698jussi.hietala@espoo.fiLea RintalatapahtumajohtajaEspoon kaupunki
Puh:+358 46 877 1952lea.rintala@espoo.fiKuvat
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Liikunta- ja hyvinvointilautakunta tarkasti liikunnan ja urheilun maksuja23.4.2026 19:31:08 EEST | Tiedote
Maksujen muutokset tulevat voimaan 1.8.2026. Muutosten taustalla on kaupungin maksutulotavoitteen kasvattaminen.
Info från nämnden Svenska rum 23.4.202623.4.2026 19:11:04 EEST | Pressmeddelande
På torsdagens möte beslutade nämnden Svenska rum att föreslå en justering av inkomstgränser för betalningslättnad från avgiften för eftermiddagsverksamhet inom den grundläggande utbildningen. Nämnden beslutade också att tilläggsundervisning för förberedande undervisning ordnas i Esbo från och med läsåret 2026–2027.
Otaniemi toimii kestävän liikkumisen kokeilualueena toukokuussa23.4.2026 10:59:13 EEST | Tiedote
Otaniemi kutsuu opiskelijat, työntekijät ja asukkaat liikkeelle toukokuussa, kun alueella järjestetään Otaniemi kestävällä tiellä -teemakuukausi. Kuukauden aikana kampusalueella nähdään kymmeniä kaikille avoimia tapahtumia pyöränhuolloista kävelyretkiin ja liikenneaiheiseen pubivisaan. Tavoitteena on tehdä kestävistä liikkumisvalinnoista helppo ja näkyvä osa arkea.
Tiedote kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksesta 22.4.202622.4.2026 20:02:49 EEST | Tiedote
Kasvun ja oppimisen lautakunta päätti 22.4.2024 kokouksessaan perusopetuksen lukuvuoden 2026-2027 oppilaspaikoista vuosiluokilla 1-6.
Voihan kakka -näyttely maatilan arvokkaista jätöksistä21.4.2026 16:04:11 EEST | Tiedote
Uusi näyttely Talomuseo Glimsissä aukeaa 22.4.2026. Näyttelyssä perehdytään entisajan maatilan elämään, jossa ei edes kakka mene hukkaan! Lanta ja jätteet muuttuvat mullaksi, joka antaa voimaa pelloille ja tuo ruokaa pöytään. Jätösten kiertokulusta kertova näyttely yhdistää huumoria, historiaa ja pelimäistä seikkailua. Kierrätys ei ole vain nykypäivän juttu – se on aina ollut osa elämää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


