Tapaninpäivänä arki palaa ostoskoreihin – nuoret haluavat vaihtelua nopeammin
22.12.2025 08:02:00 EET | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote
Jouluna suomalaisten pöydät notkuvat perinteisistä herkuista kuten laatikoista, kinkusta ja rosollista. Tapaninpäivä on kuitenkin käännekohta, jolloin moni alkaa kaivata uusia makuja ja rennompia tarjoiluja jouluklassikoiden rinnalle. Vaihtelunhalu näkyy selkeämmin erityisesti nuorempien ikäryhmien ostoskoreissa.

Jouluruokien hankinta kasvaa huimasti noin viikko ennen joulua. Joulupöydän perinteinen tähti, kinkku, on edelleen monien valinta joulun ostoskoriin, ja S-ryhmän ruokakaupoista kinkkua myydään lähes kaksi miljoonaa kiloa joulua edeltävän kahden viikon aikana. Kinkun ostaminen on erityisen suosittua Etelä-Savossa ja Etelä-Pohjanmaalla, kun sen sijaan Uudellamaalla se on suhteessa vähemmän kysytty joulun herkku.
Joulun pyhinä pöydät notkuvat myös muista tutuista mauista kuten laatikoista, rosollista, kalasta ja limpusta, jonka suosio korostuu joulua edeltävinä päivinä erityisesti Ahvenanmaalla, Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa. Pohjanmaalla lipeäkala on erityisen pidetty herkku, kun taas lohi kasvattaa suosiotaan joulun alla ympäri Suomen.
”Aaton aattona ostoskoreihin päätyy niin nuoremmilla kuin vanhemmilla ikäryhmillä pääasiassa perinteisiä joulun makuja. Nuorten joulupöydässä näkyy kuitenkin myös uusia makuvivahteita. Aaton aattona nuorten ostoskoreissa korostuvat vanhempia ikäryhmiä enemmän muun muassa lihattomat vaihtoehdot”, kertoo S-ryhmän päivittäistavarakaupan myyntijohtaja Hans Backström
Joulukinkku vaihtuu banaaniin ja pastaan
Jouluherkuttelun jälkeen vaihtelunhalu alkaa näkyä tapaninpäivänä ostoskoreissa, joissa korostuvat aaton aattoa selkeämmin arkiset maut. Esimerkiksi banaanit, perunapakasteet, pastat, jogurtti ja erilaiset välipalat löytävät tiensä monien kotiin. Myyntidatan valossa erityisesti nuoret etsivät tapaninpäivänä jo selkeämmin eroa joulun makuihin.
“Tapaninpäivänä alle 35-vuotiaiden ostoksissa korostuvat vanhempiin ikäryhmiin nähden esimerkiksi virvoitus- ja energiajuomat, rahkat, jauheliha, broileri, pasta, pakastepizza ja texmex-tuotteet. Vanhemmissa ikäryhmissä jouluherkuista nautitaan todennäköisesti pidempään ja niiden oheen hankitaan täydentäviä perusmakuja. Yli 65-vuotiailla tapaninpäivän ostoksissa korostuvat nuorempiin ikäryhmiin nähden muun muassa peruna, piimä, hedelmät ja puurohiutaleet”, Backström kertoo.
Jos kinkku alkaa tapaninpäivänä tökkimään, kannattaa jäljelle jääneet ruoat hyödyntää luovasti.
“Kinkun tähteistä voi esimerkiksi loihtia Yhteishyvän ohjeella nyhtöpossupizzaa tai perinteisemmästä mausta pitävät voivat keittää herkullisen hernekeiton. Näin hävikki saadaan käytettyä hyödyksi.”
Yhteyshenkilöt
Hans Backström
S-ryhmän päivittäistavarakaupan myyntijohtaja
puh. 010 768 1520
hans.backstrom@sok.fi
SOK:n viestintä
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa & ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä ja oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme Suomeen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Kaupan noutoruokaa uudelleenkäytettäviin rasioihin –pääkaupunkiseudulla käynnissä ainutlaatuinen kokeilu10.3.2026 11:05:00 EET | Tiedote
K-ryhmä ja S-ryhmä sekä 9 muuta yritystä testaavat yhteistyössä kevään aikana uudelleenkäytettäviä, pantillisia noutoruokarasioita ja niiden palautusjärjestelmää. Pilotin aikana asiakkaalla on neljässä myymälässä mahdollisuus valita take away -ruualle uudelleenkäytettävä rasia kertakäyttöisen sijasta. Kiertis-kokeilun taustalla on EU:n pakkaus- ja pakkausjäteasetus (PPWR), jonka yksi tavoite on edistää pakkausten uudelleenkäyttöä.
Elli Siltala SOK:n uudeksi mediajohtajaksi23.2.2026 12:00:00 EET | Tiedote
Elli Siltala on nimitetty SOK:n mediajohtajaksi (CMO) ja SOK:n konsernijohtoryhmän jäseneksi. Hän aloittaa tehtävässään toukokuussa 2026.
ABC:n vuoden mittainen pikakassatesti paljasti muutoksen suomalaisten ostamisessa – yli 30 liikennemyymälään tulee pikakassat tänä vuonna18.2.2026 09:01:00 EET | Tiedote
Pikakassat ovat Suomessa jo tuttu näky kaupoissa, mutta miten suomalaiset käyttävät niitä liikenneasemilla? ABC:n testijakson perusteella pikakassat helpottavat asiakkaita löytämään ja räätälöimään itselleen sopivampia tuotteita ja annoksia. Onnistuneen kokeilun pohjalta yli 30 ABC-asemalle tulee pikakassat vuoden aikana.
Kasviproteiinit vegemmän alkuvuoden vetureina – tofu ja nyhtökaura nousussa16.2.2026 07:40:00 EET | Tiedote
Kuluttajien kiinnostus kasvipohjaisia tuotteita kohtaan on ollut kasvussa jo pidempään. S-ryhmän myyntidatan valossa kasvisten sekä kasvipohjaisten proteiinilähteiden kulutus oli viime vuonna kasvussa. Vegekampanjat ja yhteistyö Vegaanihaasteen kanssa vauhdittivat kasvivoittoisemman ruoan vetovoimaa myös tammikuussa. Kasvipohjaisten tuotteiden ohella lihaa ja kasviproteiinia yhdistelevät valinnat kiinnostavat kuluttajia.
S-ryhmän liiketulos säilyi vahvana ja bonuksia maksettiin ennätysmäärä12.2.2026 09:01:00 EET | Tiedote
S-ryhmän yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2025 oli 15,4 miljardia euroa ja liiketulos 495 miljoonaa euroa. Asiakasomistajille maksettiin rahallisia etuja ennätykselliset 558 miljoonaa euroa, ja kotimaahan investoitiin lähes 700 miljoonaa euroa. Kauppa kävi hieman edellisvuotta vilkkaammin. Kehitystä siivitti hyvä hintakilpailukyky ja monikanavainen asiointi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme