Marraskuun työttömyysluvut trendinomaisessa nousussa Varsinais-Suomessa
Varsinais-Suomen työttömyyden kasvu on myötäillyt koko maan keskiarvoa tänä vuonna. Marraskuun aikana työttömyys oli trendinomaisessa pienessä nousussa maakunnassa. Työvoiman kysyntä on pysynyt valitettavan vaatimattomana jo pitkän aikaa, eikä marraskuussakaan näkynyt viitteitä vielä paremmasta. Pitkäaikaistyöttömyys on kehittynyt mittaushistorian ennätyslukemiin mutta marraskuussa määrä ei juurikaan lisääntynyt poikkeuksena edellisiin kuukausiin.

Varsinais-Suomen kuntien työllisyyspalveluissa oli marraskuun lopussa 26 400 työtöntä työnhakijaa. Marraskuun aikana työttömien määrä kasvaa yleensä lievästi lokakuuhun verrattuna, kuten nytkin, työttömien määrän kasvaessa 400 hengellä edelliseen kuukauteen verrattuna. Vuotta aiemmasta on työttömien määrä noussut 2 200 henkilöllä eli 9 %, kun koko maan työttömien määrä on noussut samassa ajassa samat 9 %. Varsinais-Suomessa lomautettujen määrä tippui 500 hengellä verrattuna vuodentakaiseen.
Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli marraskuun lopussa Varsinais-Suomessa 11,1 % eli 0,8 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuosi sitten. Työttömien osuus työvoimasta oli kuitenkin edelleen pienempi kuin koko maassa (11,8 %) keskimäärin.
Marraskuussa työttömiä oli Varsinais-Suomen kaikissa seutukunnissa viime vuotta enemmän Vakka-Suomea lukuun ottamatta. Vakka-Suomessakin tiedossa ovat jo autotehtaan irtisanomiset ja lomautukset.
Varsinais-Suomen työttömyysaste oli korkein Turun seudulla (11,7 %) sekä kunnista Turussa (14,5 %). Pienin työttömyysaste oli Turunmaan saaristossa (6,3 %) sekä kunnista Ruskolla (5,6 %).
Marraskuun viimeisenä päivänä oli avoimia työpaikkoja tarjolla alueen kuntien työllisyyspalveluissa 1 500 kappaletta, joten pudotusta oli tullut reilusti (-21 %) vielä heikkoon viime vuoteen verrattuna. Kolmen viime kuukauden aikana uusia työpaikkoja on avautunut 5 900 kpl eli 9 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kaikkiaan työpaikkoja oli avoinna marraskuun aikana 2 900 kappaletta, joista 1 700 oli uusia, marraskuun aikana avautuneita työpaikkoja. Näin uusia työpaikkoja tuli marraskuussa tarjolle 12 % vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Joulukuussa työttömien työnhakijoiden määrä nousee normaalivuosina reippaasti marraskuuhun nähden.
Tarkempaa tietoa:
- Kaikkien ely-keskusten ja koko maan viimeisin työllisyyskatsaus löytyy tästä samasta paikasta.
- Palvelusta voi kopioida katsauksen kuviot ja niiden lähteenä olevat taulukot mm. excel-muodossa.
Työllisyyskatsaus - ELY-keskus - ELY keskus
Sysselsättningsöversikt - ELY-keskus - ELY keskus
- Työllisyyskatsaukset pdf-muodossa
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Timo VahtonenTyöelämäkoordinaattoriELY-keskus
Puh:+358295020035timo.vahtonen@ely-keskus.fiMuut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus
Varsinais-Suomen ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Fingrid Oyj:n Lieto-Raisio 400+110 kV voimajohtohankkeen YVA-ohjelmasta23.12.2025 15:19:25 EET | Tiedote
Fingrid Oyj on toimittanut 30.10.2025 Varsinais-Suomen ELY-keskukselle ympäristövaikutusten arviointiohjelman, joka koskee voimajohtohanketta Liedon sähköaseman ja Raisioon rakennettavan uuden sähköaseman välille. ELY-keskus on 23.12.2025 antanut tästä arviointiohjelmasta yhteysviranomaisen lausunnon.
Seutu+ joukkoliikenteen viranomais- ja järjestämistehtävät siirtyvät Traficomille 1.1.2026 – matkustajille palvelut jatkuvat normaalisti19.12.2025 09:26:18 EET | Tiedote
Vuoden 2026 alusta ELY-keskusten joukkoliikenteen viranomais- ja hankintatehtävät siirtyvät Liikenne- ja viestintävirasto Traficomiin. Varsinais-Suomen ja Satakunnan maakuntien alueella asia koskee Seutu+ joukkoliikenteen liikenteen yhteyksiä.
En ny understödsform för vattenskydd inom jordbruket testas i Skärgårdshavets avrinningsområde – ansökningsperioden inleds den 8 januari 202618.12.2025 15:15:08 EET | Pressmeddelande
Det resultatbaserade understödet är ett försök där en ny verksamhetsmodell för resultatbaserat understöd utvecklas och testas för framtida behov. Jordbrukare i Skärgårdshavets avrinningsområde erbjuds möjlighet att få understöd för åtgärder som minskar fosforhalten i åkermarken. Understödet kan sökas under perioden 8.1-2.2.2026.
Uutta maatalouden vesiensuojelun avustusmuotoa testataan Saaristomeren valuma-alueella – haku aukeaa 8.1.202618.12.2025 15:15:08 EET | Tiedote
Tulosperusteisen avustuksen avulla kehitetään ja testataan tulosperusteisen avustuksen toimintamallia tulevaisuuden tarpeisiin. Saaristomeren valuma-alueen viljelijöille tarjotaan mahdollisuus saada avustusta peltojen korkean fosforipitoisuuden alentamiseen. Avustuksen haku on auki 8.1.-2.2.2026.
Ersättningarna för avtal om skötsel av traditionslandskap stiger 202617.12.2025 09:04:52 EET | Pressmeddelande
Ersättningarna för skötseln av traditionslandskap höjs i början av 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme