Keskuskauppakamari: Ulkomaisten opiskelijoiden asemaa selkeyttävät toimet oikeansuuntaisia – Suomen on silti pidettävä kiinni houkuttelevuudesta
18.12.2025 15:40:12 EET | Keskuskauppakamari | Tiedote
Keskuskauppakamari pitää hallituksen linjauksia ulkomaisten opiskelijoiden lupaprosessien ja toimeentuloedellytysten selkeyttämisestä pääosin perusteltuina. On tärkeää torjua väärinkäytöksiä ja estää opiskelijoiden joutuminen haavoittuvaan asemaan. Samalla on kuitenkin huolehdittava siitä, etteivät uudet vaatimukset yhdessä ulkomaalaisvastaisemmaksi muodostuneen ilmapiirin kanssa heikennä Suomen houkuttelevuutta kansainvälisten osaajien silmissä.

Hallitus on sopinut muun muassa, että ulkomaisten opiskelijoiden perheenjäsenet voivat muuttaa Suomeen vasta vuoden opiskelun jälkeen, ulkomaisilta opiskelijoilta vaaditaan opiskelukielen osaamista ja toimeentulovaatimuksia kiristetään niin, että lakiin tulee euromääräinen vähimmäistaso.
Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Suvi Pulkkinen muistuttaa, että yritysten kasvun, uudistumisen ja kilpailukyvyn kannalta on olennaista, että Suomeen opiskelemaan tulevat nuoret näkevät maan myös houkuttelevana paikkana jäädä töihin valmistumisen jälkeen.
“On hyvä, että toimeentulovaatimuksia selkiytetään ja niistä säädetään lailla. Läpinäkyvyys lisää ennakoitavuutta sekä opiskelijoille että viranomaisille. Samalla on varmistettava, että vaatimukset ovat realistisia eivätkä muodostu kohtuuttomiksi esteiksi Suomeen tulolle”, sanoo Pulkkinen.
Keskuskauppakamari pitää tärkeänä, että kielitaitoa koskevat linjaukset toteutetaan hallituksen tavoitteiden mukaisesti joustavasti. Kielitaidon varmistaminen tukee opintojen etenemistä, mutta vaatimusten tulee olla oikeasuhtaisia ja huomioida eri koulutusalojen ja opintojen luonne.
“Samalla korkeakouluja pitäisi ohjata nykyistä vahvemmin tukemaan kansainvälisten opiskelijoiden kotimaisten kielten oppimista ja yhteyksiä työelämään. Kansainväliset opiskelijat ovat merkittävä osa Suomen tulevaa työvoimaa, ja heidän sujuva siirtymisensä opintojen jälkeen työelämään on koko kansantalouden etu”, Pulkkinen sanoo.
Keskuskauppakamari pitää myönteisenä hallituksen tavoitetta puuttua epävirallisten koulutusagenttien toimintaan. Yhteiset pelisäännöt ja korkeakoulujen vastuullinen rooli rekrytoinnissa parantavat Suomen mainetta luotettavana opiskelumaana.
“Sääntelyn on tuettava sekä opiskelijoiden oikeuksia että Suomen pitkän aikavälin osaajatarpeita. Näiden tavoitteiden ei tarvitse olla ristiriidassa”, Pulkkinen sanoo.
Pulkkinen muistuttaa, että samalla kun opiskelijoita koskevaa sääntelyä on tarpeen täsmentää, kannattaisi huomiota kiinnittää myös siihen, miten Suomi näyttäytyy aidosti kiinnostavana maana parhaille osaajille.
“Kyse on siitä, miten pystymme vahvistamaan yritysten kansainvälistä kilpailukykyä. Tähän kiusalliset rasismikohut eivät auta”, sanoo Pulkkinen.
Yhteyshenkilöt
Suvi PulkkinenJohtava asiantuntija, osaaminen ja maahanmuutto
Puh:050 404 1810suvi.pulkkinen@chamber.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari: Yhteisöveron alentaminen mahdollistaa kasvun – ”Hyvän kierre syntyy, kun yritykset uskaltavat kasvaa”22.9.2026 09:36:46 EEST | Tiedote
Yhteisöveron alentaminen on yksi tehokkaimmista tavoista vahvistaa Suomen talouskasvua, lisätä investointeja ja parantaa kilpailukykyä kansainvälisessä kilpailussa.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Työmarkkinoilta vihdoin valonpilkahduksia – ”On syytä juhlia”22.9.2026 08:52:52 EEST | Tiedote
Suomen työmarkkinoilta saatiin aamulla pitkästä aikaa myönteisempiä uutisia.
Kauppakamarien vientikysely: Kaksi kolmesta vientiyrityksestä uskoo vientinsä kasvavan – “Yritysten kansainvälistyminen ratkaisee Suomen kasvun ja menestymisen”16.9.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Päänvaivaa aiheuttavat kuitenkin kohonneet kustannukset sekä presidentti Trumpin hallintoon liittyvät epävarmuudet, selviää kauppakamarien vientikyselystä.
Keskuskauppakamari: Vuoden kauppakamariksi Turun kauppakamari11.9.2026 10:21:36 EEST | Tiedote
Vuoden kauppakamari ja Vuoden kauppakamarilainen palkittiin 9.–10. syyskuuta järjestetyillä kauppakamaripäivillä Oulussa.
Kauppakamarikysely: Suomalaisnuorten osaamistason lasku voi romahduttaa yritysten kasvuhaaveet – ”Pisa-syöksy ei ole vain koulun ongelma”8.9.2026 11:10:28 EEST | Tiedote
Yli 80 prosenttia kauppakamarien kyselyyn vastanneista yrityksistä näkee jo nyt kilpailukykyään haastavan eniten nuorten osaamistaso ja valmiudet. Kyselyyn vastasi lähes 900 yritystä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme