Betonielementtien uudelleenkäyttöä koeponnistettu onnistuneesti ReCreate-hankkeen minipiloteissa
19.12.2025 09:00:31 EET | Skanska Oy | Tiedote
Kolmen minipilotin kautta saadut kokemukset osoittavat, että uudelleenkäytettyjen elementtien käyttö osana uudisrakentamista on sujuvaa ja auttaa vähentämään rakentamisen päästöjä.

Kansainvälisessä ReCreate-tutkimushankkeessa on selvitetty purettavista rakennuksista irrotettavien betonielementtien uudelleenkäyttöä uudisrakentamisessa. Vuonna 2021 käynnistyneessä ja syyskuuhun 2026 jatkuvassa Tampereen yliopiston johtamassa hankkeessa ovat mukana Skanska, Consolis Parma, Ramboll Finland, Umacon, Liike Oy Arkkitehtistudio sekä Tampereen kaupunki. Hanke saa rahoitusta EU:sta.
Tutkimushankkeessa on hyödynnetty Tampereella 1980-luvulla valmistuneen toimistorakennuksen elementtejä, jotka on irrotettu ehjinä ja tehdaskunnostettu uudelleenkäyttöä varten. Elementtejä on hyödynnetty kolmessa Skanskan rakennushankkeessa, jotka ovat tutkimuksen minipilotteja.
”Minipiloteissa yritykset ovat saaneet kerryttää pienin askelin osaamistaan uudelleenkäytöstä. Ne ovat auttaneet tekemään uudelleenkäytöstä ReCreate-yrityksille rutiininomaisempaa yhteen suureen mutta yksittäiseen pilottiin verrattuna. Tutkimustyö kuitenkin jatkuu vielä muun muassa ympäristövaikutusten arvioinnilla ja suunnitteluohjeistuksien laatimisella”, toteaa tutkimushankkeen johtaja, professori Satu Huuhka.
”Betonielementtien uudelleenkäytöllä on selkeästi kysyntää. Minipilottien kautta olemme saaneet monipuolisesti kokemusta käyttökohteiden vaatimuksista ja erityyppisissä hankkeissa ratkaistavista asioista. Kokemukset kaikista kolmesta minipilotista osoittavat, että uudelleenkäytettyjen elementtien käyttö osana uudisrakentamista on sujuvaa. Asennus sujui helposti eikä eronnut merkittävästi uusien elementtien käyttämisestä”, sanoo aluejohtaja Toni Tuomola Skanskasta.
”Meillä on nyt hyvät valmiudet lisätä rakennustuotteiden uudelleenkäyttöä uudisrakentamisessa. Olemme sitoutuneet kiertotalouden green deal -sopimukseen, jossa keskitymme muun muassa rakennustuotteiden uudelleenkäytön edistämiseen. Tässä työssä käytännön kokemukset ovat tärkeitä”, hän jatkaa.
Uudelleenkäytetyt betonielementit osaksi uusia kohteita
ReCreate-hankkeen ensimmäinen minipilotti toteutettiin syksyllä 2024 Tampereen Härmälänrannassa, kun A-Kruunun asuinkerrostalokohteeseen asennettiin ontelolaattaelementtejä. Seuraavaksi uudelleenkäytettyjä elementtejä hyödynnettiin vuoden 2025 aikana Metson Lokomotion -teknologiakeskushankkeessa sekä TA-Asumisoikeus Oy:n työmaalla Tampereen Hiedanrannassa.
Metson Lokomotion-teknologiakeskuksen hankkeessa kohteeseen asennettiin ontelolaattaelementtejä ja TA-Asumisoikeus Oy:n asuntorakennushankkeessa hyödynnettiin pilari-, palkki- ja ontelolaattaelementtejä.
Tärkeitä oppeja ja lupaavia tuloksia
”Ilmastotyö on strategiamme ytimessä ja tavoitteenamme on puolittaa päästömme vuoteen 2035 mennessä vuoteen 2020 verrattuna. Tässä kehityshankkeessa meitä kiinnostaa erityisesti uudelleenkäytettävien elementtien liiketoimintamahdollisuudet vähähiilisten vaihtoehtojen portfoliossamme”, kertoo teknologiajohtaja Juha Rämö Consolis Parmalta.
”Tällaisessa kiertotaloushankkeessa ydinosaamistamme ovat tehdaskunnostuksen lisäksi tuotteiden suunnittelu, varastointi, tarkastaminen ja laadunvalvonta testauksineen sekä jäljitettävyyden varmistaminen. Toteutetuissa minipiloteissa olemme onnistuneesti testanneet osuuttamme käytännössä”, hän jatkaa.
Umaconin projektijohtaja Raine Hakala kertoo, että ontelolaattojen irrotustekniikoiden kehitystyön lähtökohtana on ollut laadun lisäksi prosessin tehokkuus.
”Betonielementit on irrotettava huolellisesti, jotta ne säilyvät ehjinä, mutta prosessin on samalla oltava riittävän tehokas, jotta uudelleenkäyttö on myös taloudellisesti mahdollista”, hän kertoo.
”Hyödynsimme ReCreate-tutkimushankkeessa teollisuuspurkutöiden osaamistamme ja pääsimme yhdessä kumppaneiden kanssa kehittämään irrotusprosessia tehokkaaksi. ReCreate-tutkimushankkeen myötä meillä on nyt erinomaiset valmiudet irroittaa ontelolaattoja niin, että ne säilyvät ehjinä, täyttävät uudelleenkäytölle asetetut laatuvaatimukset ja prosessi pysyy samalla tehokkaana ja toistettavana”, hän jatkaa.
Tutkimushankkeessa projektipäällikkönä toimiva Inari Weijo Rambollilta puolestaan sanoo, että minipilotit ovat tarjonneet erinomaisen mahdollisuuden tutustua syvemmin uudelleenkäytettyjen rakennusosien mahdollisuuksiin.
”Nämä ovat antaneet meille asiantuntijoina ja suunnittelijoina mahdollisuuden kehittää uudelleenkäytettyjen rakennusosien rakenneratkaisuja toteutuneiden hankkeiden kautta, jolloin kokemus ei jää vain yhteen projektiin, vaan osaamista pystytään kehittämään ja laajentamaan organisaatiossa useiden pilottien kautta. Minipilottien kautta myös kokemukset kelpoisuuden osoittamisesta ovat karttuneet ja olemme saaneet eväitä toteuttaa myös kaupallisia hankkeita”, hän toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tampereen yliopisto, professori Satu Huuhka, puh. 050 300 9263, satu.huuhka[at]tuni.fi
Ramboll Finland Oy, Competence Lead, Transformation Inari Weijo, puh. 050 360 7230, inari.weijo[at]ramboll.fi
Consolis Parma, teknologiajohtaja Juha Rämö, puh. 040 574 0658,
juha.ramo[at]consolis.com
Umacon Oy projektijohtaja Raine Hakala, puh. 040 747 4108, raine.hakala[at]umacon.fi
Skanska Talonrakennus Oy, aluejohtaja Toni Tuomola, puh. 040 754 3045, toni.tuomola[at]skanska.fi
Skanska Oy, mediayhteydet, puh. 050 311 1773, media[at]skanska.fi
Kuvat




Linkit
Tietoja julkaisijasta
Skanska on yksi maailman johtavista rakennus- ja projektikehityspalveluita tarjoavista yrityksistä. Toimimme valituilla kotimarkkina-alueilla Pohjoismaissa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Yhdessä asiakkaidemme ja monimuotoisten tiimiemme kanssa luomme innovatiivisia ja vastuullisia ratkaisuja, jotka edistävät terveellistä elämää yli sukupolvien. Suomessa toimintamme kattaa rakentamispalvelut sekä asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen. Skanska työllisti vuoden 2024 lopussa noin 1 500 henkilöä Suomessa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Skanska Oy
Nimityksiä Skanskassa datakeskus- ja teollisuusrakentamiseen sekä Länsirannikon uuden tulosyksikön johtoon29.1.2026 09:35:48 EET | Tiedote
Sakari Jämsä on nimitetty vastaamaan datakeskus- ja teollisuusrakentamisesta, ja Milja Leppänen ottaa vetovastuun Länsirannikon uudesta tulosyksiköstä.
Skanska vahvistaa toimintaansa Länsirannikolla29.1.2026 09:02:06 EET | Tiedote
Skanska Talonrakennus Oy:n Pohjois-Suomen alueyksikkö ja Länsi-Suomen Satakunnan tulosyksikkö ovat yhdistyneet uudeksi Länsirannikon tulosyksiköksi, joka toimii Länsi-Suomen alueyksikön alla.
Skanska toteuttaa Tyks Kompassisairaalan toisen vaiheen21.1.2026 09:07:29 EET | Tiedote
Skanska ja Varsinais-Suomen hyvinvointialue ovat sopineet Turun yliopistollisen keskussairaalan (Tyks) psykiatrian uudisrakennuksen, eli Kompassisairaalan toisen vaiheen toteuttamisesta. Rakennustyöt käynnistyvät maaliskuussa 2026, ja kohde valmistuu vuonna 2028. Urakan arvo Skanskalle on noin 50 miljoonaa euroa.
Uusia A-energialuokan kaupunkikoteja Ouluun – As. Oy Oulun Ainolanhelmen ennakkomarkkinointi käynnistyy13.1.2026 09:05:04 EET | Tiedote
As. Oy Oulun Ainolanhelmi rakentuu kävelyetäisyydelle Oulun keskustan palveluista, aivan Ainolanpuiston kylkeen ja lähelle Oulujokivarren ulkoilumahdollisuuksia.
Skanska rakentaa HOK-Elannolle Prismakeskuksen Espooseen9.1.2026 09:25:45 EET | Tiedote
Skanska ja Helsingin Osuuskauppa Elanto (HOK-Elanto) ovat allekirjoittaneet sopimuksen Prismakeskuksen rakentamisesta Espooseen. Rakennustyöt käynnistyvät helmikuussa 2026, ja kohde valmistuu vuoden 2028 aikana. Urakan arvo Skanskalle on noin 60 miljoonaa euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme