Joulustressi vaivaa suomalaisia – suurin syy oma taloustilanne, yksinäisyys korostuu yllättäen nuorissa
19.12.2025 06:00:00 EET | If Vakuutus | Tiedote
Joulu aiheuttaa stressiä ja ahdistusta monille suomalaisille, selviää Ifin teettämästä pohjoismaisesta kyselystä.

Ifin tutkimukseen vastanneista suomalaisista joka kolmas (31 %) kokee vähintään jonkin verran stressiä tai ahdistusta jouluun liittyen ja lisäksi 34 prosenttia kertoo stressaavansa ”vain vähän”. Vain kolmannes ei koe joulustressiä lainkaan.
Pohjoismaiden välillä erot ovat pieniä: suomalaiset, ruotsalaiset ja norjalaiset stressaavat joulunaikaan suunnilleen yhtä paljon. Tanska erottuu kuitenkin joukosta, sillä siellä vain joka viides (22 %) kokee joulustressiä vähintään jonkin verran.
Oma talous suurin yksittäinen stressin aihe
Kaikista suomalaisista, jotka kokevat joulustressiä edes jonkin verran, lähes puolet (48 %) nimeää suurimmaksi syyksi oman taloudellisen tilanteensa. Tämä on huomattavasti suurempi osuus kuin muissa Pohjoismaissa (Norja 39 %, Tanska 31 %, Ruotsi 39 %).
Talouden lisäksi suomalaisia kuormittavat kiireiset aikataulut sekä jouluun liittyvät korkeat odotukset.
Joulustressi jakautuu Suomessa tasaisesti naisten ja miesten kesken. Ikäryhmistä eniten stressiä kokevat nuoret aikuiset (18–29-vuotiaat) sekä 30–39-vuotiaat.
Yksinäisyys korostuu yllättäen nuorissa
Jouluun liittyvän stressin tai ahdistuksen syyksi yksinäisyyden mainitsee 17 prosenttia suomalaisista.
Yllättävää on, että yksinäisyys korostuu erityisesti nuorissa aikuisissa. 18–39-vuotiaista peräti joka viides (20 %) kertoo juuri yksinäisyyden aiheuttavan stressiä tai ahdistusta joulunaikaan. Yli 60-vuotiaista näin vastasi vain 13 prosenttia.
- Tämä yllättävä trendi näkyy kaikissa Pohjoismaissa, että jouluun liittyvä yksinäisyys korostuu nuorilla. Joulun alla puhutaan usein vanhusten yksinäisyydestä, joka on sekin vakava yhteiskunnallinen ongelma. Samalla on tärkeää muistaa huomioida myös nuoret, soittaa heille, kysellä kuulumisia tai kutsua kylään, sanoo Ifin pohjoismainen terveysstrategi Kristina Ström Olsson.
Yksinäisyys korostuu nuorten lisäksi pienituloisissa, joista peräti lähes joka neljäs (24 %) kertoo kokevansa yksinäisyydestä johtuvaa stressiä joulunaikaan.
Parempi uni ja taloudellinen apu toisivat helpotusta stressiin
Riippumatta stressin syystä suomalaiset kokevat saavansa eniten helpotusta paremmasta unesta ja levosta (44 %). Lähes yhtä merkittäväksi koetaan taloudellinen apu (40 %).
Kolmanneksi eniten helpotusta toisi luonnossa liikkuminen ja muu fyysinen aktiivisuus (32 %).
Ifin terveysstrategin vinkit joulustressin lievittämiseen:
- Pohdi, mikä on tärkeintä. Mikä tuottaa sinulle iloa ja rauhaa? Keskity enemmän juuri niihin asioihin.
- Aseta realistiset odotukset. Minkä voisi jättää myöhemmäksi tai kokonaan pois?
- Pyydä apua. Mihin asioihin voisit saada tukea? Toistemme auttaminen hyödyttää molempia osapuolia.
- Ota yhteyttä ystävään. Ehkä sellaiseen, joka saattaa tuntea olonsa yksinäiseksi joulunaikaan.
- Huolehdi päivittäisestä ulkoilusta ja liikkeestä. Fyysinen aktiivisuus auttaa purkamaan stressiä ja edistää terveyttä.
Kyselytutkimuksen on toteuttanut YouGov vakuutusyhtiö Ifin toimeksiannosta joulukuussa 2025 Suomessa, Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa. Kyselyyn vastasi Suomessa 1 008 aikuista henkilöä. Kohderyhmä on edustava otos suomalaisista. Kokonaistuloksissa virhemarginaali on keskimäärin noin 3 prosenttiyksikköä (95 prosentin luottamustasolla).
Jos haluat tutustua tutkimusmateriaaliin, olethan yhteydessä yhteyshenkilö Henna Nikkariin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henna NikkariHead of Press
Puh:010 514 1245henna.nikkari@if.fiIf on Pohjoismaiden suurin vakuutusyhtiö, jolla on yli 4,5 miljoonaa henkilö- ja yritysasiakasta.
Vakuutamme joka viidennen kodin ja henkilöauton Pohjoismaissa ja tarjoamme henkilövakuutuksia sekä yksityishenkilöille että yrityksille.
Meidän 10 000 työntekijäämme useilla eri liiketoiminta-alueilla ja useissa eri maissa varmistavat, että yksityis- ja yritysasiakkaamme saavat tarvitsemansa avun.
Kokomme ja laajuutemme ansiosta voimme olla lähellä asiakkaitamme ja tarjota heille turvallisia vakuutusratkaisuja. Lupauksemme asiakkaillemme on toimintamme ydin: If auttaa paljon.
Ifin omistaja on Sampo, joka on listattu Nasdaq-pörsseissä Helsingissä, Tukholmassa ja Kööpenhaminassa. Vuonna 2025 tanskalaisesta Topdanmarkista tuli osa Ifiä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta If Vakuutus
Uusi If helps a lot -raportti: Ifin yritysasiakkaat panostavat yhä enemmän työntekijöidensä terveyteen12.8.2026 08:50:06 EEST | Tiedote
Sampo-konsernin tulos vuoden 2026 toisella vuosineljänneksellä oli vakaa, ja Ifin yksityis- ja yritysasiakkaiden määrä kasvoi. Kasvu oli edelleen nopeinta henkilövakuutuksissa, sillä yhä useampi yritys pitää henkilöstön terveyttä liiketoiminnan menestyksen edellytyksenä, kertoo tuore If helps a lot -raportti.
Joka toinen suomalaisvanhempi huolissaan taloustilanteen vaikutuksesta lastensa tulevaisuuteen14.7.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Vanhemmat ovat Suomessa selvästi enemmän huolissaan taloustilanteen vaikutuksista lastensa tulevaisuuteen kuin muissa Pohjoismaissa. Huoli sosiaalisen median vaikutuksista puolestaan yhdistää pohjoismaisia vanhempia.
Lähdössä autolla ulkomaille? Näin varaudut tyypillisimpiin vahinkoihin1.7.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Oma kaskovakuutus auttaa ja on usein kätevin turva, vaikka kolarin ulkomailla aiheuttaisi joku muu.
Rannikkokunnat Espoo ja Turku edelläkävijöitä ilmastosopeutumisessa – pienissä rannikkokunnissa työ on hitaampaa23.6.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Sopeutuminen sään ääri-ilmiöiden voimistumiseen etenee Suomessa eri tahtiin. Rannikkokunnissa poliittisia päätöksissä ja toimintasuunnitelmissa ollaan sisämaakuntia jäljessä, mutta sopeutuminen näkyy useammin käytännön toimissa.
Asumiskulujen nousu näkyy arjessa – lähes joka toinen suomalainen on joutunut tinkimään muista menoista11.6.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Lyhyt ja napakka ingressi -suoraan asiaan!Kaksi kolmesta työikäisestä kertoo asumiskulujensa nousseen vuoden sisällä, selviää Ifin teettämästä tutkimuksesta. Samalla lähes joka toinen sanoo, että asumiskulut ovat pakottaneet tinkimään muista menoista. Monelle taloustilanne on tällä hetkellä kuormittava, ja siksi arjen varautumisen merkitys korostuu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme