Krista Mikkonen: Taiteen valtionpalkintojen jakamatta jättäminen kertoo karua kieltä hallituksen arvoista
Orpon hallituksen leikkaus Taiteen edistämiskeskukselta on johtanut siihen, ettei tänä vuonna jaettu taiteen valtionpalkintoja. Vihreiden kansanedustaja Krista Mikkonen ihmettelee Orpon hallituksen halua katkaista 160-vuotias perinne.

Näin vuoden lopussa on tapana palkita eri alojen ammattilaisia heidän saavutuksistaan. Tänä vuonna Taiteen edistämiskeskus jätti kuitenkin jakamatta taiteen valtionpalkinnot.
– Taiteen valtionpalkintoja on jaettu 160 vuotta. On melkoisen tietoinen päätös tehdä politiikkaa, joka johtaa tällaisen perinteen katkeamiseen. Viime vuosina palkintojen summa yhteensä on ollut alle 400 000 euron luokkaa. Se on pikkiriikkinen summa verrattuna vaikkapa hallituksen suurituloisille jakamiin yli 300 miljoonan euron veronkevennyksiin tai 100 miljoonan euron bensaveron alennukseen. Tämä jos mikä paljastaa surullisella tavalla hallituksen prioriteetteja, Vihreiden kansanedustaja ja entinen ministeri Krista Mikkonen toteaa.
Taiteen valtionpalkintoja on sen historian aikana jaettu esimerkiksi Aleksis Kivelle, Tove Janssonille ja Vesa-Matti Loirille. Tänä vuonna ei palkita ketään.
– Taiteen valtionpalkinto on merkittävä tunnustus suomalaiselle taiteelle ja kulttuurille. Sitä ei ole jaettu pelkästään mittavan uran tehneille ja meritoituneille taiteilijoille, vaan myös lupaaville nuorille tekijöille. Nyt kun palkintoja ei jaeta, eivät taiteilijat saa kiitosta eivätkä kannustusta, Mikkonen sanoo.
Mikkonen nostaa esiin, että taiteen valtionpalkintoja on jaettu jopa sota-aikana.
– Sota-aikanakin ajateltiin, että poikkeuksellisista ajoista huolimatta taiteella ja kulttuurilla oli merkitystä kansakunnan koossa pitävänä voimana. Näinä epävarmoina aikoina sitä kummallisemmalle näyttää, että Petteri Orpon hallitus katsoi, ettei tänä vuonna yksikään taiteilija ansainnut palkintoa, Mikkonen kummastelee.
Taide, kulttuuri ja luovat alat pyörivät pienellä rahoituksella.
– Koska taiteen, kulttuurin ja luovan alan rahoitus on lähtökohtaisestikin niin niukkaa, jokainen hallituksen leikkaus tuottaa vielä kokoaan suurempaa vahinkoa. On suomalaisten käsissä pitää huolta suomalaisen kulttuurikentän ja taiteen säilymisestä, päättää Mikkonen.
Yhteyshenkilöt
Krista MikkonenKansanedustaja
Puh:044 262 7881krista.mikkonen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Sofia Virralta suorat sanat: perussuomalaisille puoluekurin rikkominen on vakavampi asia kuin rasismi18.12.2025 17:48:04 EET | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virran mukaan hallituksessa on rasistinen puolue, jonka toiminta paljastaa räikeän kaksoisstandardin puolueen sisäisissä sanktioissa.
Vihreiden Hopsu esittää kunnille vapaaehtoista matkailumaksua17.12.2025 13:56:11 EET | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu esittää kunnille vapaaehtoisen matkailumaksun käyttöönottoa kulttuurialan tukemiseksi.
Vihreiden Hyrkkö: Rasismikohu on performanssi, jolla ohjataan huomio pois perussuomalaisten petetyistä lupauksista16.12.2025 15:05:44 EET | Tiedote
Vihreiden eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö kommentoi tyrmistyneenä Jukka Kopran (kok) ja Jani Mäkelän (ps) tiedotustilaisuutta koskien perussuomalaisten kansanedustajien rasistista ilveilyä. Hyrkkö arvioi, että perussuomalaisille politiikka on performanssi ja rasismikohu tervetullut tapa ohjata keskustelua sivuraiteille hallituksen leikkauspolitiikasta.
Sofia Virta: Pääministeri pitää perussuomalaisten toimintaa isänmaalle vahingollisena – miksi hän ei siis hoida tärkeintä tehtäväänsä?16.12.2025 12:21:01 EET | Tiedote
Vihreiden puheenjohtajan Sofia Virran mukaan perussuomalaiset ehtivät tuhota Suomen maineen totaalisesti ennen kuin hallituksessa kukaan puuttuu asiaan.
Sofia Virta: Orpon hallitus tulee jäämään historiaan hallituksena, joka teki rasismista salonkikelpoista15.12.2025 19:01:13 EET | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta muistuttaa, että perussuomalaisten poliitikkojen rasistinen käytös on jo ehtinyt aiheuttaa merkittävää vahinkoa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme