HYYn keskustakiinteistöjen kauppa on vahvistettu
HYYn keskustakiinteistöt ovat siirtyneet työeläkevakuuttaja Kevan johtaman konsortion omistukseen 22.12. allekirjoitetulla sopimuksella. Keskustakiinteistöihin kuuluvat Uusi ja Vanha ylioppilastalo sekä Citytalo, Kaivotalo, Kaivokatu 12 ja Hansatalo.

Kevan kanssasijoittajina hankkeessa ovat Mrec Investment Management Oy ja HGR Property Partners Oy, jotka vastaavat kohteen kiinteistöjohtamisesta ja kehittämisestä kaupan toteutumisen jälkeen.
HYYn edustajisto päätti myynnistä kokouksessaan 12.11.2025. Myynti ratkaisee osaltaan HYYn kiinteistötalouden erittäin haastavan velkatilanteen ja auttaa turvaamaan ylioppilaskunnan toiminnan tulevaisuuden. Kun kaikki järjestelyt on saatu päätökseen, ylioppilaskunta on velaton. Ylva Palvelut Oy:n alle kuuluvat ravintolaliiketoiminta ja kolmas ylioppilastalo Domus Gaudium jäävät HYYn omistukseen.
Myynnillä ei ole välittömiä vaikutuksia vuokralaisiin tai kiinteistöjen käyttäjiin. HYY siirtää kaiken toimintansa vuoden 2026 aikana Uudelta ylioppilastalolta Domus Gaudiumille Leppäsuolle. Järjestöille ja kokonaistilamuutoksille on varattu noin puolen vuoden siirtymäaika. HYYn verkkosivuilla kerrotaan järjestöille ja jäsenistölle lisätietoja tulevista muutoksista.
Kiinteistöt jäävät suomalaiseen omistukseen. Keva tunnetaan yhtenä Suomen vakavaraisimmista ja vastuullisimmista institutionaalisista sijoittajista.
Ylvan neuvonantajana myyntiprosessissa toimi Advium ja juridisena neuvonantajana Avance.
Osapuolet ovat sopineet, että kauppahinta ei ole julkinen.
Yhteyshenkilöt
Sanna PuutonenViestintä- ja markkinointipäällikkö
Puh:+358 40 048 9224sanna.puutonen@ylva.fiMika PerkiöToimitusjohtaja
Puh:+ 358 50 320 2293mika.perkio@ylva.fiKuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ylva Palvelut Oy
Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan hallitus esittää merkittäviä kiinteistöjä koskevia kiinteistökauppoja HYYn edustajistolle – kutsu tiedotustilaisuuteen 12.11.20254.11.2025 19:03:16 EET | Tiedote
Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) hallitus on kokouksessaan 4.11.2025 päättänyt esittää HYYn edustajistolle merkittäviä kiinteistöjä koskevia kiinteistökauppoja. HYYn edustajisto on kutsuttu koolle 12.11.2025 klo 17.30 pidettävään kokoukseen, jossa esitystä käsitellään.
Gastropub Tap & Table avasi ovensa Kaivopihalla6.5.2025 13:18:03 EEST | Tiedote
Perinteisen pubin ja rennon illallisravintolan parhaat puolet yhdistävä Tap & Table avautui 24. huhtikuuta Kaivopihalla.
Ylva myy hotelli- ja asuinkiinteistön Niamille28.3.2025 12:46:18 EET | Tiedote
Ylva on sopinut Helsingin Hakaniemessä sijaitsevan Lyyra-korttelin myynnistä.
UniCafe lisää kasvipohjaisen ruoan tarjontaa – 10 sentin hintakannusteesta luovutaan 1.1.2025 alkaen12.12.2024 11:07:47 EET | Tiedote
Kasvipohjaisen ruoan tarjontaa tullaan UniCafeissa kasvattamaan vuoden 2025 aikana kahteen vaihtoehtoon viitenä päivänä viikossa. Tavoitteena on tuoda kestävät lounasvalinnat entistäkin paremmin asiakkaiden saataville. Tehottomaksi osoittautuneesta 10 sentin hintakannusteesta luovutaan 1. tammikuuta alkaen.
Lähes puolet UniCafen asiakkaista valitsee kasvipohjaisen lounaan – taustalla neljä yksinkertaista oivallusta28.11.2024 11:14:53 EET | Tiedote
Lokakuussa 2024 ennätykselliset 47,8 prosenttia UniCafessa nautituista lounaista oli kasvipohjaisia eli vegaanisia. Kestäviin valintoihin sitoutuneiden asiakkaiden lisäksi kovan tuloksen taustalta löytyy muun muassa määrätietoista kehitystyötä sekä henkilökunnan sitouttamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

