SDP EDUSKUNTA

SDP:n Kymäläinen: Kiinteistöalalla pystyttävä paremmin selvittämään tosiasialliset edunsaajat – kyseessä on turvallisuuskysymys

19.12.2025 12:05:07 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

Kansanedustaja Suna Kymäläisen (sd.) mukaan Suomen lainsäädäntö on jäänyt ajastaan jälkeen tosiasiallista edunsaajaa kiinteistöalalla koskevissa kysymyksissä. Kymäläinen kirittää hallitusta puuttumaan tähän epäkohtaan turvallisuuden vahvistamiseksi sekä rikollisuuden torjumiseksi muuttuneessa turvallisuusympäristössä.

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

- Suomessa tosiasiallisen edunsaajan rekisteröintiä koskeva sääntely on kiinteistöalalla jäänyt ajastaan jälkeen. Asunto-​osakeyhtiön ja keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön tosiasiallisina edunsaajina pidetään kaupparekisteriin merkittyjä hallituksen jäseniä. Lisäksi tosiasiallisen edunsaajan selvittämiseksi omistusketjua tarvitsee seurata vain kahden yritystason verran, jolloin todelliset omistussuhteet jäävät helposti pimentoon, Kymäläinen kertoo.

- Käytännössä omistajat voivat todellisuudessa olla pahimmassa tapauksessa jopa pakotteiden alaisia venäläisiä tai jopa Venäjän valtiollisia toimijoita. Ymmärrettävästi tällä on selvä yhteys paitsi rikollisuuden torjuntaan myös kansalliseen turvallisuuteen. Myös OECD on raportissaan kiinnittänyt huomiota Suomen sääntelyn tilanteeseen. OECD:n raportin mukaan tosiasiallista edunsaajaa koskeva tieto olisi täsmällistä, ajantasaista ja niiden tahojen käytettävissä, jotka tarvitsevat tietoa esimerkiksi asiakkaan tunnistamiseen liittyvän prosessin hoidossa.

Kymäläinen on tänään jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen, jossa hän kysyy, onko hallitus tietoinen nykysääntelyyn liittyvistä ongelmista ja aikooko hallitus toimeenpanna OECD:n suositukset tosiasiallista edunsaajaa koskevan sääntelyn kehittämiseksi ja päivittämiseksi ajan tasalle suhteessa kansainväliseen viiteryhmään.

- Suomen kansallista sääntelyä on viime aikoina monilla sektoreilla pyritty kehittämään kansallisen turvallisuuden parantamiseksi, kuten esimerkiksi venäläisten kiinteistökauppojen kielto osoittaa. Nähdäkseni parhaillaan käynnissä olevassa rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämistä koskevan sääntelyn kokonaisuudistuksen yhteydessä tulisi tarkastella myös tosiasiallisen edunsaajan rekisteröintiä koskevaa sääntelyä. Se sekä vahvistaisi turvallisuutta että edesauttaisi investointeja kiinteistöalalla ja tehostaisi rahoitusmarkkinoiden toimintaa.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Juha Viitala: Työllisyyslupaukset pettivät, työttömyys kasvaa Satakunnassa22.9.2026 16:46:27 EEST | Tiedote

Satakuntalainen SDP:n kansanedustaja Juha Viitala on erittäin huolissaan Satakunnan työttömyystilanteesta ja vaatii hallitukselta toimia työllisyyden edistämiseksi. Satakunnassa oli Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen mukaan elokuun lopussa noin 11 000 työtöntä työnhakijaa, mikä on lähes 850 enemmän kuin vuotta aiemmin. Viitala muistuttaa, että Orpon hallitus lupasi 100 000 uutta työllistä, mutta Suomen työllisyyskehitys on ollut Euroopan heikoimpia viime vuosina.

SDP:n Helena Marttila: Kokoomus joustaa aborttioikeudesta – pääministeripuolueelle naisen oikeudet ovat neuvottelukysymys22.9.2026 14:38:57 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Helena Marttilan mukaan kokoomus myöntää itse, että aborttimaksuista on kyse arvokiistasta. Kokoomuksen Oskari Valtolan mukaan hallituspuolueilla on asiasta erilaisia näkemyksiä ja maksuihin on jouduttu tekemään kompromissi. Käytännössä pääministeripuolue on siis hyväksynyt sen, että omasta päätöksestä tehtävä abortti voidaan jatkossa hinnoitella eri tavalla.

SDP:n Suhonen: Orpon riemu outoon valoon Itä-Suomessa22.9.2026 14:21:49 EEST | Tiedote

Pääministeri Petteri Orpo riemuitsi tänään eduskunnassa työllisyysluvuista ja totesi päivän olevan ”synkkä päivä kaikille opposition pessimisteille”. SDP:n kansanedustaja Timo Suhosen mukaan Itä-Suomen työttömyysluvut kertovat kuitenkin aivan toisenlaisesta tilanteesta: Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa työttömien työnhakijoiden määrä on kasvanut vuodessa 612 henkilöllä ja nuorisotyöttömyys on noussut 2 032 nuoreen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye