Lautakunta päätti järjestöavustusten määrärahan jakautumisesta eri avustuslajeille
19.12.2025 13:00:16 EET | Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunta kokoontui 19.12.2025. Vuoden viimeisessä kokouksessaan lautakunta päätti järjestöavustusten määrärahan jakautumisesta eri avustuslajeille. Järjestöavustuksiin on varattu ensi vuodelle yhteensä 800 000 euroa.

Pohde edistää alueen asukkaiden hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta myöntämällä järjestöavustuksia. Avustuksia voivat hakea Pohjois-Pohjanmaalla toimivat yhdistykset ja säätiöt Pohteen järjestöavustusten periaatteiden mukaisesti.
Hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunta hyväksyi aiemmin syksyllä vuoden 2026 järjestöavustusten periaatteet, toiminta-avustusten suuravustusten pisteytysmallin, ohjeen avustuksen hakijalle sekä avustusten hakuaikataulun. Lautakunta päätti myös, että avustusmäärärahan jakautumisesta avustuslajeittain päätetään joulukuun kokouksessa.
Avustushakemusten määrissä kasvua
Toiminta-avustusten hakuaika vuodelle 2026 päättyi 10.12.2025. Avustuksia haettiin 105 eri kohteeseen yhteensä 873 224,74 euroa. Lisäys oli merkittävä vuoteen 2025 verrattuna, jolloin toiminta-avustuksia haettiin 88 kohteeseen yhteensä 609 375,90 euroa.
Kumppanuushakemusten osalta hakuaika on vielä käynnissä. Näiden osalta valtaosalla toimijoista perusrahoitus toimintaan tulee Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEAlta, eikä tähän ole odotettavissa merkittäviä muutoksia. On kuitenkin odotettavissa, että valtakunnalliset järjestöt, joiden toimintaan kohdistuu leikkauksia, hakevat kumppanuusavustuksia aikaisempaa enemmän.
Määrärahan jakautumisessa pieni muutos
Järjestöavustuksiin on vuoden 2026 talousarviossa varattu yhteensä 800 000 euroa. Avustusmäärärahan jakautumisesta avustuslajeittain tulee päättää ennen toiminta-avustusten päätöksentekoa. Määrärahan jakautumisessa pyritään ennakoitavuuteen ja huomiomaan avustushakemusten määrissä tapahtuvat muutokset.
Vuoden 2026 järjestöavustusten määräraha jakautuu avustuslajeittain siten, että toiminta-avustuksiin varataan 38,75 % ja kumppanuusavustuksiin 61,25 % määrärahasta. Toiminta-avustusten osuus kasvaa hieman viime vuodesta: vuonna 2025 toiminta-avustuksiin varattiin 38 % määrärahasta ja kumppanuusavustuksiin 62 % määrärahasta. Toiminta-avustusten osuuden maltillinen nousu perustuu avustushakemusten määrän kasvuun.
Avustusperiaatteiden mukaisesti hyvinvointialue voi siirtää määrärahoja avustuslajien välillä.
Hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunta päättää toiminta-avustusten ja kumppanuusavustusten myöntämisestä keväällä 2026.
Aiheesta aiemmin julkaistua Pohteen verkkosivuilla:
- Pohteen järjestöavustusten haku vuodelle 2026
- Hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunta jätti lausuntonsa Pohteen strategialuonnokseen ja päätti järjestöavustusten periaatteista
Kokousajat ja pöytäkirjat Pohteen sivuilla
Hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunnan kokous järjestetään seuraavan kerran 28.1.2026.
Kokousajat, esityslistat ja tarkastetut pöytäkirjat löytyvät Pohteen verkkosivuilta: https://pohde.fi/tietoa-meista/paatoksenteko/lautakunnat/hyvinvoinnin-ja-osallisuuden-edistamisen-lautakunta/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Elina Hyttinen
Hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunnan varapuheenjohtaja
Maire MäkiHyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunnan puheenjohtaja
Puh:044 4368200maire.maki@pohde.fiMarjo Riitta TervonenYhteistyöjohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:050 348 5227marjoriitta.tervonen@pohde.fiHelena LiimatainenProjektisuunnittelija, järjestöyhteistyöPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:050 520 1081helena.liimatainen@pohde.fiPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Oulun ja Kempeleen kiirevastaanotoilla käyttöön ajanvaraus21.9.2026 09:26:01 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde kehittää kiireellisen hoidon palveluja Oulussa ja Kempeleessä ja suosittelee, että asiakas varaa jatkossa arkena päivällä ajan kiirevastaanotolle etukäteen.
Pohde tarjoaa perheasioiden sovittelua nyt koko Pohjois-Pohjanmaalla17.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on tarjonnut perheasioiden sovittelua etäyhteyksin koko Pohjois-Pohjanmaalla kesästä 2026 lähtien. Sovittelutapaamiseen voi osallistua paikan päällä Haapajärvellä, Nivalassa, Ylivieskassa ja Oulussa.
Lausuntokierros sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelmasta vuosille 2027–2030 alkaa16.9.2026 15:07:55 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen asukkaat, henkilöstö ja muut sidosryhmät voivat nyt antaa palautetta Pohteen sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelman luonnoksesta. Lausuntokierros kestää 8.10.2026 kello 14 saakka. Suunnitelmasta voi antaa nimettömän palautteen tai virallisen lausunnon Pohteen verkkosivujen kautta.
Järjestöt voivat nyt esittää ideoitaan Pohteen valtionavustushankkeeseen16.9.2026 13:38:29 EEST | Tiedote
Pohde valmistelee hakemusta sosiaali- ja terveysministeriön valtionavustuksesta, jolla tuetaan alueellista sosiaali- ja terveysjärjestötoimintaa ja järjestöjen tekemää terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyötä Pohjois-Pohjanmaalla vuosina 2027-2030.
Tarkista, oletko varannut ajan Kastellin vai Kontinkankaan neuvolasta16.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Kontinkankaan neuvolalla on nykyään vain yksi toimipiste, kun toinen toimipiste muutettiin Kastellin neuvolaksi. Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde kehottaa asiakkaita tarkistamaan ennen neuvolakäyntiä, kummasta neuvolasta he ovat varanneet ajan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme