Adven ja Kuusamon EVO osallistuvat yhdessä sähkön reservimarkkinoille
Adven ja Kuusamon energia- ja vesiosuuskunta (EVO) laajentavat pitkäaikaista energiayhteistyötään siirtymällä yhteistyössä sähkön reservimarkkinoille vuoden 2026 aikana. Samalla Adven investoi Kuusamoon kaksi uutta erillistä sähkövarastoa, joita hyödynnetään sekä kaukolämmön tuotannossa että Suomen sähköverkon tasapainottamisessa ja huoltovarmuuden turvaamisessa.

Reservimarkkinoille siirtyminen on luonteva seuraava askel Kuusamon energiantuotannon sähköistymisessä, jota yhtiöt ovat määrätietoisesti edistäneet viime vuosien aikana. Vuosi sitten Adven ja Kuusamon EVO sopivat kaukolämmön tuotannon uudistamisesta osittain sähköön perustuvaksi. Adven rakentaa parhaillaan Mäntyselän teollisuusalueelle uutta energiakeskusta, joka koostuu 110 kilovoltin sähköliittymästä, sähkökattilasta ja energiavarastosta. Nyt tehtävät lisäinvestoinnit täydentävät kokonaisuutta ja mahdollistavat osallistumisen kaikentyyppisille reservimarkkinoille.
"EVOn tavoitteena on tuottaa kaukolämpöä mahdollisimman kustannustehokkaasti. Tällä ratkaisulla monipuolistamme kaukolämmön tuotantoa ja reservimarkkinoilta saadut tulot vaikuttavat kaukolämmön hintaan positiivisesti. Tämän päivän sähköntuotanto edellyttää toimivia sähkömarkkinoita, jotka tukevat sähköverkon tasapainoa. Mahdollisimman vakaa sähköverkko on myös EVOn toiminnan kannalta keskeinen. Adven on EVOn pitkäaikainen, luotettava ja osaava kumppani. Nyt tehdyllä sopimuksella vahvistamme kumppanuuttamme aina 2030-luvulle", Kuusamon energia- ja vesiosuuskunnan toimitusjohtaja Mika Mankinen kertoo.
"Kuusamon EVO on edelläkävijä kaukolämmön sähköistymisessä sekä poikkeuksellisen monipuolinen kohde reservimarkkinoille. Erilaisten tuotantoteknologioiden, tuotantolaitosten ja energiavarastojen yhdistelmä sekä laitteiston huippuluokan ohjattavuus tuovat laajat optimointimahdollisuudet. Tämä tekee kokonaisuudesta erittäin kiinnostavan ja mahdollistaa asiakkaalle merkittävät kustannushyödyt", Advenin asiakkuuspäällikkö Arto Liikanen kertoo.
Sääriippuvainen sähkön tuotanto edellyttää verkon joustoa
Sähköä on tuotettava verkkoon joka hetki täsmälleen saman verran kuin sitä kulutetaan. Reservimarkkinat varmistavat, että sähkön tuotanto ja kulutus pysyvät jatkuvassa tasapainossa. Tarve sähköverkon joustolle on kasvanut merkittävästi sääriippuvaisen tuuli- ja aurinkovoimatuotannon lisääntyessä ja Suomen kantaverkkoyhtiö Fingrid ennustaa kasvun jatkuvan. Kun sään mukaan vaihteleva sähkön tuotanto lisääntyy, verkossa tapahtuu enemmän heilahtelua, jota on tasapainotettava aktiivisesti.
Fingrid hankkii reservimarkkinoilta säätövoimaa tilanteisiin, joissa sähköverkon taajuus muuttuu äkillisesti. Sähköjärjestelmän reservinä ja tasapainottajana voi toimia mikä tahansa tekniset vaatimukset täyttävä sähkön tuotanto-, kulutus- tai varastointikohde, joka pystyy reagoimaan muutoksiin sekunneissa tai minuuteissa lisäämällä tai vähentämällä tehoa. Fingrid maksaa reservimarkkinoille osallistuville toimijoille korvauksen siitä, että nämä ylläpitävät reservejä sekä säätävät tarvittaessa sähkön kulutustaan tai tuotantoaan Suomen kantaverkon tasapainottamiseksi.
Reservimarkkinat avaavat uusia mahdollisuuksia energiakustannusten optimointiin
Osallistumalla sähkön reservimarkkinoille Adven tuo uusia mahdollisuuksia asiakkaidensa energiakustannusten hallintaan ja optimointiin. Optimoinnin tavoitteena on varmistaa, että energia tuotetaan asiakkaalle aina kulloiseenkin markkinatilanteeseen nähden kilpailukykyisimpään hintaan.
"Perinteinen energiakustannusten optimointi perustuu polttoaine- ja sähköhintojen vertailuun spottimarkkinoilla. Reservimarkkinat tuo tähän rinnalle uuden tason, jolla maksimoimme asiakkaidemme laitosten tuottopotentiaalin. Asiakkaat, joilla on säätökykyä ja energiavarastoja kuten lämpö- tai sähköakkuja, voivat saada markkinoilta huomattavaa arvoa ja kustannushyötyä. Reservimarkkinoille osallistumisesta saatavat tulot ja kustannussäästöt pienentävät suoraan asiakkaan kokonaisenergiakustannusta", Liikanen kertoo.
Reservejä tarvitaan tulevaisuudessa entistä enemmän vakauttamaan sähköverkkoa
Energiamurroksen seurauksena ja yhteiskunnan sähköistymisen myötä sähkön tuotannon ja kulutuksen säätömahdollisuuksia tarvitaan entistä enemmän sähköverkon tasapainottamiseen. Reservimarkkinat ovat myös keskeinen osa Suomen huoltovarmuutta ja kriittisen infran turvaamista. Reservimarkkinoille osallistumisen myötä myös muille Advenin asiakkaille avautuu mahdollisuus liittyä reservimarkkinoille, mikäli kohteessa on riittävästi ohjattavaa kapasiteettia ja varastointia energiantuotannon rinnalla.
"Tämä on hieno päänavaus Advenille Suomessa ja osoittaa suunnan, johon teollinen energiakumppanuus on kehittymässä. Käytössämme on markkinoiden parhaat keinot ja työkalut, joilla minimoimme asiakkaidemme energiakustannuksia ja vahvistamme toimitusvarmuutta entisestään. Samalla laajennamme asiakkaidemme mahdollisuuksia osallistua Suomen sähköjärjestelmän tasapainotukseen ja häiriöttömän toiminnan turvaamiseen kaikissa olosuhteissa", Advenin Suomen toimitusjohtaja Ville Heikkinen toteaa.
Lisätietoja:
Arto Liikanen, asiakkuuspäällikkö, Adven, puh. 050 455 7439
Mika Mankinen, toimitusjohtaja, Kuusamon energia- ja vesiosuuskunta, puh. 020 741 4904
Yhteyshenkilöt
Mia Sipilä-HeikuraSVP, Sustainability, Marketing and CommunicationsAdven Group
Puh:+358 40 868 1515mia.sipila-heikura@adven.comKuvat

Adven on dynaaminen energiakonserni, jonka päämääränä on edistää energiasiirtymää kehittämällä kestäviä ja kilpailukykyisiä ratkaisuja yhteistyössä asiakkaiden, kuntien ja toimittajien kanssa. 600 työntekijäämme tarjoavat kotitalouksille ja yrityksille kaukolämpöön ja geoenergiaan perustuvaa lämmitystä sekä teollisuudelle resurssitehokkuutta edistäviä höyryntuotannon, lämmityksen, jäähdytyksen ja infrastruktuurin palveluja. Meillä on yli 50 vuoden pitkä ja vankka kokemus alalta. Vastaamme yli 350 laitoksen toiminnasta Euroopassa, ja kokonaisenergiantuotantomme on 5,6 TWh. Liikevaihtomme on 409 miljoonaa euroa ja taseemme loppusumma 1437 miljoonaa euroa.
Yhdessä kohti mahdollisuuksien tulevaisuutta, adven.com
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Adven Group Oy
Adven and Kuusamon EVO enter the electricity reserve markets together22.12.2025 08:00:00 EET | Press release
Adven and Kuusamo Energy and Water Cooperative (EVO) are expanding their long-term energy partnership by entering the electricity reserve markets together in 2026. Simultaneously, Adven is investing in two new separate electric storage units in Kuusamo, Finland. These assets will be utilized for district heating production, balancing the Finnish power grid, and ensuring the security of supply.
Billerud och Adven dubblar restvärmen i Grums13.10.2025 10:02:13 EEST | Pressmeddelande
Grums tar ett stort kliv mot ett ännu smartare energisystem. Tack vare ett utökat samarbete mellan Billerud Gruvöns bruk och energibolaget Adven fördubblas nu mängden återvunnen restvärme i det lokala systemet. Det sparar 40 GWh per år – och lyfter dessutom andelen restvärme i Grums fjärrvärme till nära 90 procent.
Metsäyhtiö Billerud ja Adven kaksinkertaistavat hukkalämmön hyödyntämisen Grumsissa13.10.2025 10:02:13 EEST | Tiedote
Ruotsalainen Grumsin kunta ottaa merkittävän askeleen kohti älykkäämpää ja kestävämpää energiajärjestelmää. Billerudin Gruvön tehtaan ja energiayhtiö Advenin syvennetyn yhteistyön ansiosta talteen otettavan ja uudelleenkäytettävän hukkalämmön määrä on nyt voitu tuplata. Tämä tuo 40 GWh vuosisäästön ja nostaa talteenotetun hukkalämmön määrän jo noin 90 prosenttiin.
Billerud and Adven double waste heat in Grums13.10.2025 10:02:13 EEST | Press release
Grums is taking a significant step towards a smarter and more sustainable energy system. Thanks to an expanded collaboration between Billerud Gruvön’s mill and the energy company Adven, the amount of residual heat captured and reused in the local system has now doubled. This saves 40 GWh per year – and raises the share of waste heat used in the local district heating system up to 90 percent.
Adven på Di Debatt: Industrins vattenutmaning: En affärskritisk fråga24.9.2025 16:12:30 EEST | Pressmeddelande
Advens vattenreningsexpert Hampus Bellander skriver idag på Di Debatt. Han uppmanar industrin till att börja se vattenfrågan som affärskritisk – och tipsar om hur man kan synliggöra vattnets verkliga värde för verksamheten. Läs artikeln nedan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme