Vuonna 2025 valmistui kuusi uutta ja neljä peruskorjattua päiväkotia – kokemuksia päiväkoti Arielin alkutaipaleelta
Kaupungin omistukseen valmistui vuonna 2025 kuusi uutta päiväkotia ja neljässä kaupungin päiväkodissa valmistui laaja perusparannus. Lisäksi päiväkodeissa on tehty useita pienempiä korjaustöitä.

Kaupunki vuokrasi myös muiden omistamia päiväkotitiloja varhaiskasvatuksen tarpeisiin, muun muassa aivan uuden päiväkotirakennuksen Roihuvuoren Kirsikkapuiston vierestä.
Helsinki on kasvava kaupunki, jonka odotetaan saavuttavan 700 000 asukkaan rajapyykin vuonna 2027. Kasvu lisää varhaiskasvatuksen palvelu- ja tilatarvetta. Myös nykyisten päiväkotien tilat tulee pitää kunnossa ja sopivina varhaiskasvatuksen tarpeisiin.
Päiväkoti Ariel aloitti toimintansa alkuvuodesta 2025
Alkuvuodesta 2025 avautui päiväkoti Ariel Kalasatamassa Nihdin alueella. Uusi päiväkoti saa työntekijöiltä kiitosta tilavista käytävistä, hyvästä akustiikasta ja monipuolisesta pihasta.
Päiväkodin johtaja Vilma Hyvärinen ja viisivuotias Ira Ollikainen kertovat kokemuksistaan uudessa talossa.
Vilma Hyvärinen, miltä tilat tuntuivat, kun saavuitte taloon?
– Hienolta tuntuivat, olimme odottaneet niihin pääsyä. Käytävät ovat leveät, tilavat ja valoisat, ja ne on erotettu ovilla varsinaisista ryhmähuoneista. Niin saadaan oppimistiloihin enemmän rauhaa. Myös päiväkodin akustiikkaan on suunnittelussa kiinnitetty huomiota, joten täällä ei ole liikaa melua. Ruokailutilan yhteydessä on myös kaksi erillistä huonetta, jotka mahdollistavat tarvittaessa kotoisan ja rauhallisemman tilan sitä tarvitseville ruokailijoille.
– Pihassa on hyvin huomioitu lapset, siellä on muun muassa motoriikkaa kehittäviä tasoeroja ja paljon kasvillisuutta.
Miten henkilökunta ja lapset viihtyvät?
– Toimivilla tiloilla on äärimmäisen suuri merkitys henkilökunnan viihtyvyyteen ja siihen, kuinka he onnistuvat työssään. Olemme päässeet esimerkiksi vaikuttamaan siihen, miten oppimistilat on sisustettu. Arielissa on myös palaveri- ja kahvihuoneet, jotka on todellakin pyhitetty siihen käyttöön. Ne lisäävät työhyvinvointia.
Päiväkodissa on myös taidetta eli lasi- ja keramiikkataiteilija Matias Karsikkaan teos. Mitä ajatuksia se herättää?
– Karsikkaan teos Peukaloisen puutarha ilahduttaa ja vilkastuttaa mielikuvitusta, luoden hyvää henkeä päiväkotiin. Taide- ja kulttuurikasvatus on tärkeä oppimisen osa-alue, ja on mahtavaa, että lapsilla on mahdollisuus taidekokemukseen omassa päiväkodissa. Entisenä kuvataiteilijana voi myös sanoa, että on hienoa, että taide näkyy kaupungin julkisissa tiloissa.
Myös lapset ovat Hyvärisen mukaan viihtyneet. Viisivuotias Ira Ollikainen kertoo, mikä hänestä on Arielissa parasta.
Ira Ollikainen, mikä on lempipaikkasi päiväkodissa?
– Kotileikkihuone. Siellä voi hoitaa vauvaa tai omia pehmoleluja. Sitten siellä on liesi, jolla voi tehdä ruokaa.
Päiväkodin pääsuunnittelija Anssi Kankkunen Arkkitehdit Rudanko + Kankkunen -toimistosta kertoo päiväkodin suunnittelusta.
Arkkitehti Anssi Kankkunen, miten sijainti meren äärellä näkyy päiväkodin ulkoasussa?
– Nihdissä rakennusten teemana on satamaestetiikka, ja sitä päiväkotikin toteuttaa. Päiväkodin muoto on pelkistetysti sanottuna kolme vinoa konttia katoksen alla. Merellisyyttä korostaa vielä se, että päiväkodista on näkymä korttelin läpi merelle.
Miten lasten tarpeet on otettu suunnittelussa huomioon?
– Yksi keskeisistä asioista ovat laajat ulkokuistit, joiden kautta lasten siirtyminen ulos tapahtuu hallitusti ja vaiheittain. Olemme myös tehneet rakennukselle pientä ja lähestyttävää mittakaavaa pilkkomalla julkisivua useaan osaan. Ulkotilojen ja pihan suunnitteluun on panostettu, sillä pihaa käyttävät paljon myös ympäröivien talojen asukkaat.
Ulkona katse kiinnittyy helposti kattoon, jossa näkyy jotakin kasvustoa.
– Katto on viherkatto, ja siihen on myös asennettu aurinkopaneeleja. Ariel on saaren ainoa julkinen rakennus, ja se poikkeaa mataluudellaan korkeammista asuintaloista. Laaja katto antaa lapsille suojaa ylhäältä tulevilta katseilta, mutta se toimii samalla myös katseenvangitsijana.
Nihdin alue on vielä rakenteilla, minkä vuoksi päiväkoti ei ole ollut heti täynnä. 140-paikkaisessa päiväkodissa on toistaiseksi ollut 65 lasta, ja määrä kasvaa alueen valmistuessa.
Vuoden 2025 aikana valmistuneet ja uudistetut varhaiskasvatuksen tilat
Uudisrakennukset
- Päiväkoti Aurinkokello ja Pasilan peruskoulu, Tulistimenkatu 2, Keski-Pasila
- Päiväkoti Jäkälä, aiemmat tilat korvaava rakennus, Jäkälätie 11, Tapanila
- Päiväkoti Kulkuri ja Oulunkylän ala-aste, uudet päiväkotitilat, korjaus ja laajennushanke, Teinintie 12, Oulunkylä
- Daghemmet Elka ja uusi päiväkoti Riihitonttu, aiemmat tilat korvaava, Riihitie 9, Munkkiniemi
- Päiväkoti Postiljooni, Lavakatu 6, Pohjois-Pasila
- Päiväkoti Aurinkokallio, Purpuripolku 1, Kannelmäki
Perusparannetut kohteet
- Päiväkoti Pihlajiston ja Pihlajiston ala-asteen perusparannus, Pihlajistontie 3
- Rakennuksen muutos varhaiskasvatuksen tiloiksi, Ensi Linja 1, Kallio
- Päiväkoti Kotinummi ja Malmin peruskoulu, Silkokuja 7, Malmi / Tapulikaupunki
- Päiväkoti Pikkuprinssi, peruskorjaus, Maatullinkuja 12, Tapulikaupunki
Vuokrattu kaupungin päiväkotien käyttöön, suurimmat kohteet
- Päiväkoti Kirsikkapuisto, Daghemmet Körsbärsdalen, Abraham Wetterin tie 15, Roihuvuori (uudiskohde)
- Päiväkoti Hietalahti, Daghemmet Sandviken, Kalevankatu 48, Kamppi (perusparannus/uusi kohde)
- Päiväkoti Ratikka, Humalistonkatu 4, Taka-Töölö (perusparannus ja muutostyöt)
- Siltamäki-Suutarilan väistötilat, Vaskiniitynkuja 5, Suutarila
- Malminkartanon väistötilat, Arentinkuja, Malminkartano
- Lisätilat, Ison-Antintie 22, Itäkeskus
Haastattelu: Tuomo Väliaho
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kalevi Hinkkanen
Tiimipäällikkö
Kaupunkiympäristön toimiala
Tilat-palvelu
puh. 050 0800 917
kalevi.hinkkanen@hel.fi
Kuvat





Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Fem kandidater till priset Byggandets ros 202519.12.2025 08:56:25 EET | Pressmeddelande
Helsingfors byggnadstillsyn har nominerat följande: renoveringarna på Tavastvägen 26, utvecklingsprojektet Norra Esplanaden 37, totalrenoveringen av Deckerska villan, Kottby Grundskola och Helsingfors räddningsverk.
Viisi ehdokasta Rakentamisen Ruusu 2025 -palkinnon saajaksi19.12.2025 08:56:25 EET | Tiedote
Helsingin rakennusvalvonta on nimennyt ehdolle Hämeentie 26:n korjaukset, Pohjoisesplanadi 37:n kehityshankkeen, Deckerin huvilan peruskorjauksen, Kottby Grundskolan sekä Helsingin Pelastuslaitoksen.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 18.12.202518.12.2025 18:35:05 EET | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 18.12.2025 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 15.1.2026
Helsingin rakennusvalvonta kannustaa taksalla fiksuun ja kestävään rakentamiseen18.12.2025 14:58:55 EET | Tiedote
Vuoden 2026 rakennusvalvontataksaan on tullut korotuksia, mutta se tuo etua niille rakentajille, jotka panostavat energiatehokkuuteen ja hakevat lupansa hyvissä ajoin ennen kesää.
Klimatförändringen: Helsingfors skärper sitt utsläppsminskningsmål och satsar på anpassning17.12.2025 11:16:20 EET | Pressmeddelande
Helsingfors uppdaterar sitt klimatprogram för att återspegla sin nya stadsstrategi, samtidigt som man skärper sitt mål för utsläppsminskningar. Stadens nya mål är att minska de direkta utsläppen av växthusgaser med 85 procent fram till 2030 jämfört med 1990 års nivåer. Det tidigare målet var 80 procent. Dessutom kommer Helsingfors att behålla sitt nettonollmål innan 2040, men kommer att överge sitt offsetbaserade koldioxidneutralitetsmål för 2030.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme