Pelastuslaitoksen jouluvinkit turvalliseen ruoanlaittoon
19.12.2025 15:08:02 EET | Pirkanmaan pelastuslaitos | Tiedote
Keittiöissä käy pian kova kuhina, kun jouluherkut on saatava aatoksi valmiiksi. Kiireessäkin tulee kuitenkin pitää huoli turvallisuudesta, etteivät kokkailut vaihdu savupilveen ja pelastuslaitoksen vierailuun.

Älä jätä uunia tai hellaa valvomatta
Monessa kodissa on edelleen tapana laittaa kinkku yöksi paistumaan. Uunia tai keittolevyjä ei kuitenkaan saisi jättää päälle valvomatta. Jos esimerkiksi rasva syttyy palamaan tai uunissa tapahtuu muuta odottamatonta, nopea reagointi on kriittisen tärkeää isompien vahinkojen välttämiseksi.
Keittiön pöydät ja tasot saattavat joulunaikaan olla täynnä ruokaa ja muuta tavaraa. Lieden päällä tai sen ympärillä ei kuitenkaan saa säilyttää mitään tavaroita. Erityisesti talouspaperit ja muut herkästi syttyvät tavarat on siirrettävä kauas liedestä.
Tutustu alkusammutusvälineisiin
Sammutuspeite sopii hyvin keittiön pienten palojen ja muiden alkavien palojen sammuttamiseen. Kotoa on hyvä löytyä myös käsisammutin. Käsisammuttimien käyttöohjeisiin on syytä tutustua etukäteen, jotta käyttö onnistuu mahdollisimman sujuvasti myös tositilanteessa.
Rasvapalon tukahduttamiseen paras keino on kattilankansi tai uunipelti. Kun palo ei saa happea, se sammuu. Älä koskaan yritä sammuttaa rasvapaloa vedellä.
Tarkista palovaroittimien kunto
Testaa palovaroittimien toiminta kerran kuukaudessa. Palovaroittimen toiminta testataan varoittimen testinapin avulla. Palovaroittimien paristot on vaihdettava vähintään kerran vuodessa. Jos et muista milloin paristot on vaihdettu, on varmasti jo hyvä aika vaihtaa ne. Palovaroittimet tulisi uusia kokonaan 5–10 vuoden välein. Useimmat valmistajat merkitsevät varoittimen käyttöiän laitteen pohjaan.
Palovaroittimia on suositeltavaa asentaa ainakin kaikkiin nukkumistiloihin, mutta myös esimerkiksi portaikkoihin ja poistumisreiteille. Palovaroittimia on oltava vähintään yksi jokaista alkavaa 60 neliömetriä kohti jokaisessa asuinkerroksessa. Palovaroitin tulee asentaa valmistajan ohjeiden mukaisesti.
Lakimuutoksen vuoksi 1.1.2026 alkaen palovaroitinten asentamisesta ja kunnossapidosta vastaa rakennuksen omistaja. Nyt onkin korkea aika tarkistaa, että palovaroitinasiat ovat kunnossa.
Muista seuraavat asiat, mikäli alkusammutus ei onnistu tai sen yrittäminen ei ole turvallista:
- Pelasta vaarassa olevat ja varoita muita.
- Sulje ovet poistuessasi palavasta tilasta. Suljettu ovi voi ratkaisevasti rajoittaa palon leviämistä tai jopa tukahduttaa sen.
- Soita hätänumeroon 112, kun olet turvassa ja noudata hätäkeskuspäivystäjän antamia ohjeita.
- Opasta pelastuslaitos paikalle.
Turvallista ja hyvää joulua kaikille!
Avainsanat
Kuvat

Tietoa julkaisijasta
Vastaamme pelastustoimen ja ensihoitopalveluiden järjestämisestä Pirkanmaalla. Osana Suomen suurinta hyvinvointialuetta työllistämme pelastuspalveluiden palvelulinjalla yli 700 vakituista henkilöä. Lisäksi pelastustoimen hälytystehtäville osallistuu sopimuspalokuntalaisia ja sivutoimista henkilöstöämme, joita on yhteensä noin 950 henkilöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan pelastuslaitos
Pirkanmaalla liikkuu valepalotarkastajia13.3.2026 15:15:50 EET | Tiedote
Pirkanmaalla on havaittu palotarkastajaksi tekeytyviä henkilöitä. Havaintoja tehtiin toissaviikolla Sastamalassa ja tällä viikolla Hämeenkyrössä.
Nimikemuutoksia pelastus- ja ensihoitopalveluissa27.2.2026 13:46:39 EET | Tiedote
Maaliskuun alussa pelastustoimen ammattinimikkeisiin tulee muutoksia Pirkanmaalla. Taustalla on muun muassa sisäministeriön suositus virkanimikkeiden muuttamisesta sekä sukupuolten välisen tasa-arvon ja moninaisuuden edistäminen.
Tulipalojen määrä laski Pirkanmaalla – Hannes-myrskystä piikki pelastustoimen tehtävämääriin13.2.2026 11:59:44 EET | Tiedote
Vuonna 2025 Pirkanmaalla pelastustoimi hälytettiin tehtävälle täsmälleen yhtä montaa kertaa kuin edellisenä vuonna. Tulipalojen ja liikenneonnettomuuksien määrät vähenivät, mutta vahingontorjuntatehtävien määrä kasvoi reilusti. Ensihoitopalveluiden tehtävämäärä säilyi lähes edellisvuoden tasolla.
Pientalojen itsearvioinnit ovat käynnissä Pirkanmaalla – Lämmitys ja sähkölaiteviat onnettomuustilastojen kärjessä6.2.2026 16:22:31 EET | Tiedote
Asuinrakennusten tulipaloista huomattavan suuri osa on ihmisen toiminnasta aiheutuvia ja usein ne olisivat ehkäistävissä arjen päätöksillä. Pientalojen itsearvioinnilla pelastuslaitos pyrkii parantamaan asumisen paloturvallisuutta ja opastamaan turvalliseen toimintaan. Helmikuussa tuhannet taloudet Pirkanmaalla saavatkin pelastuslaitokselta postia.
Palomiehet ja poliisit ottavat toisistaan mittaa jääkiekossa Tampereella – tule mukaan!19.1.2026 12:00:00 EET | Tiedote
Hyväntekeväisyysteemainen ottelu pelataan Nokia Arenalla 24.1.2026 kello 13.30 alkaen. Koko perheen tapahtumaan on vapaa pääsy.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme