HSY

HSY aloittaa joulukuusien keräyksen 7.1.2026

Jaa

Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY kerää jälleen aidot joulukuuset maksutta kiinteistöiltä pääkaupunkiseudulla ja Kirkkonummella. Myös ruukussa kasvavan kuusen voi laittaa kuusikeräykseen. Lisäksi aitoja kuusia vastaanotetaan Sortti-asemilla, jonne yksittäisen kuusen toimittaminen on tammi–helmikuun ajan veloituksetonta. Tekokuuset tulee sen sijaan laittaa sekajätteeseen tai viedä Sortti-asemalle. Tekokuusista veloitetaan Sortti-asemilla sekajätehinnaston mukaisesti.

Joulukuusi nojaa rakennuksen seinää vasten.
Aidon joulukuusen voi jättää joulun jälkeen oman kiinteistön jätekatoksen viereen tai toimittaa sen tammi–helmikuun aikana Sortti-asemalle veloituksetta. Kuusesta täytyy poistaa kaikki koristeet. Kuva: HSY / Anne Latto

Aitojen joulukuusien erilliskeräys alkaa loppiaisen jälkeisenä arkipäivänä 7.1.2026. Kuusien keräys jatkuu helmikuun loppuun asti.

Joulukuusesta tulee poistaa kaikki koristeet ja jättää se ulos näkyville roskakatoksen tai -astioiden lähelle viimeistään 6.1.2026. Putkikeräysalueilla on erikseen merkityt paikat, jonne kuusia voi viedä. Kuusta jättäessä tulee kuitenkin huolehtia, ettei se tuki kulkuväylää eikä peity lumen alle, koska silloin jäteauton kuljettaja ei välttämättä löydä sitä.

Vähintään viiden asunnon kiinteistöiltä HSY kerää kuuset erillisellä kuljetuksella ja vie ne Ämmässuon ekoteollisuuskeskukseen haketettavaksi ja hyödynnettäväksi.

“Joulukuusien keräysauto ottaa mukaansa kaikki sillä hetkellä noudettavaksi jätetyt kuuset. Jos oma kuusi jää kyydistä, se haetaan pois sekajäteastian tyhjennyksen yhteydessä”, kertoo HSY:n logistiikkapäällikkö Tero Salo.

1–4 asunnon kiinteistöiltä HSY kuljettaa kuuset sekajätteen seassa raaka-aineeksi Vantaan jätevoimalaan. Voimala tuottaa kuusista lämpöä ja sähköä.

“Jos joulukuusen haluaa hyödyntää itse, sen voi hakettaa oksineen kotikompostin kuivikkeeksi. Neulasetkin voi laittaa kompostiin”, Salo neuvoo.

Yksittäisen aidon kuusen voi tuoda myös itse Sortti-asemalle, jossa se vastaanotetaan tammi–helmikuun ajan maksutta risujätteenä. Suuremmasta kerralla tuodusta joulukuusikuormasta HSY veloittaa hinnaston mukaisen risukuorman hinnan. Sortti-asemille tuodut kuuset kuljetetaan Ämmässuolle hyödynnettäväksi. Sortti-asemien sijainnit ja aukioloajat löytyvät Sortti-asemien verkkosivuilta.

Lajittele myös teko- ja ruukkukuuset oikein

Rikkinäinen tai uudelleenkäyttöön kelpaamaton tekokuusi, joka on valmistettu muovista ja metallista, lajitellaan sekajätteeksi. Isoista tekokuusista helposti irrotettavat metalliosat voi lajitella kiinteistön metallinkeräysastiaan. Jos tekokuusi ei mahdu kiinteistön sekajäteastiaan, sen voi viedä Sortti-asemalle. Sortti-asemalla tekokuusesta veloitetaan sekajätehinnaston mukaisesti.

Noin metrin mittaisten ruukkukuusien suosio on viime vuosina noussut. Joulun jälkeen ruukkukuusen voi säilyttää kodin koristekasvina tai istuttaa omalle pihalle keväällä. Jos ruukkukuusta ei halua säilyttää, sen voi poistaa ruukusta, laittaa juurista irtoavat enimmät mullat biojätteen keräykseen ja toimittaa kuusen sellaisenaan joulukuusikeräykseen Sortti-asemalle tai jätetilan viereen.

Myös joulukukkien ruukuista tulevan pienehkön määrän multaa voi laittaa biojätteeseen. Pienet pöytäkuuset voi suoraan lajitella multineen biojätteeksi, kunhan uudelleenkäyttöön kelpaamattomat ruukut lajitellaan aina materiaalin mukaisesti muovi- tai sekajätteeksi.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Joulukuusi nojaa rakennuksen seinää vasten.
Aidon joulukuusen voi jättää joulun jälkeen oman kiinteistön jätekatoksen viereen tai toimittaa sen tammi–helmikuun aikana Sortti-asemalle veloituksetta. Kuusesta täytyy poistaa kaikki koristeet. Kuva: HSY / Anne Latto
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä.                    

Tehdään yhdessä maailman kestävin kaupunkiseutu!

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HSY

HSY:n hallituksen päätökset 19.12.2025 – 80 milj. euron viemäritunnelihanke etenee19.12.2025 09:56:48 EET | Tiedote

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallitus päätti muun muassa esittää yhtymäkokoukselle seuraavat päätösehdotukset: - Vantaan ratikan tarkistetun hankesuunnitelman hyväksyminen - Lassila (Helsinki) - Söderskog (Espoo) viemäritunnelihankkeen hankesuunnitelman hyväksyminen - Vesihuollon sitovien investointimäärärahojen korottaminen. Hallitus päätti esittää vuonna 2026 sovellettavat tonttien enimmäishinnat Valtion tukeman asuntorakentamisen keskukselle hyväksyttäväksi ja lähettää ne edelleen tiedoksi myös jäsenkaupungeille. Hallitus hyväksyi seuraavat hankesuunnitelmat ja hankinnat: - Helsingin Sienitien vesijohdon ja viemäriverkoston saneerauksen hankesuunnitelma - vesihuollon kaivantojen päällystys- ja viimeistelytyöt hankitaan Peab Indusri Oy:ltä - Helsingin Niittysillan jätevedenpumppaamon rakentamisen pääurakan toteuttajaksi valittiin Skanska Infra Oy - Espoon Ämmässuon ekoteollisuuskeskuksessa kerätyn sekajätteen paalauksen, käärinnän sekä paalivaraston rakentaminen h

Ennakkotiedote HSY:n hallituksen kokouksesta 19.12.2025 – 80 milj. euron viemäritunnelin hankesuunnitelma esillä17.12.2025 09:04:52 EET | Tiedote

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallituksen kokous pidetään perjantaina 19.12.2025 Kokouksen esityslista on nähtävissä osoitteessa: https://hsy10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames Hallitus päättää muun muassa siitä, esittääkö se yhtymäkokoukselle seuraavia päätösehdotuksia: - Vantaan ratikan tarkistetun hankesuunnitelman hyväksyminen - Lassila (Helsinki) - Söderskog (Espoo) viemäritunnelihankkeen hankesuunnitelman hyväksyminen - Vesihuollon sitovien investointimäärärahojen korottaminen. Hallitus päättää lisäksi vuonna 2026 sovellettavien tonttien enimmäishintojen esittämisestä Valtion tukeman asuntorakentamisen keskukselle hyväksyttäväksi ja lähettämisestä tiedoksi myös jäsenkaupungeille. Hallitus päättää seuraavista hankesuunnitelmista ja hankinnoista: - Helsingin Sienitien vesijohdon ja viemäriverkoston saneerauksen hankesuunnitelma - vesihuollon kaivantojen päällystys- ja viimeistelytöiden hankinta - Helsingin Niittysillan jätevedenpumppaamon rakent

Jätteiden lajittelu on tärkeää myös jouluna – Katso HSY:n lajitteluvinkit10.12.2025 09:37:39 EET | Tiedote

Joulun aikaan kodeissa syntyy tavallista enemmän jätettä, mutta kiireen ja juhlahumun keskellä on tärkeää muistaa jätteiden ja keittiörasvojen oikea lajittelu. Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY muistuttaa, että lajittelu pitää viemärit vedossa ja estää sekajäteastioiden täyttymisen liian nopeasti. Samalla kannattaa kiinnittää huomiota myös erityisesti EU:n ulkopuolelta tilattujen tuotteiden luotettavuuteen, sillä halpa hinta voi kätkeä taakseen monta riskiä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye