SB-Pro jouluksi sarjakärkeen
20.12.2025 20:27:45 EET | Fliiga | Tiedote
SB-Pro lähtee joulunviettoon F-liigan naisten sarjan kärjessä voitettuaan tänään kotonaan Kooveen 4-3. Nurmijärveläisillä on nyt kahden pisteen etumatka ottelun vähemmän pelanneeseen TPS:aan.
Tänään SB-Pro näytti olevan karkaamassa voittoon jo toisen erän puolivälissä, kun Veronika Kopecka laukoi komeasti taululle lukemat 3-0. Sitkeä Koovee ei kuitenkaan antautunut: Henriikka Järvi kavensi heti seuraavassa vaihdossa, ja kolmannen erän alussa Noora Lapinkoski nosti tamperelaiset maalin päähän. SB-Pron voittomaaliksi jääneen 4–2-osuman iski ennen erän puoliväliä vieraiden harhasyötön jälkeen Petra Aallonen etukulmaan, ja Koovee kykeni enää Erika Laineen viisi minuuttia ennen loppua syntyneeseen kavennukseen.
Lauantain trilleri tarjoiltiin Espoossa, jossa PSS löi Northern Starsin lopulta jatkoajalla 5-4. Jo kahden maalin takamatkalla ollut Northern Stars nousi ensin tasoihin ja kolmannessa erässä Ella Suonpään maalilla jo 3–2-johtoon. Kaikki kuitenkin kääntyi viisi minuuttia ennen täyttä aikaa, kun kotijoukkueen Maria Ervamaalle nousi jälkipelihuitaisusta punainen kortti. Seuranneen 2+2 minuutin ylivoiman aikana PSS:n Kerttu Rusanen iski PSS:n ensin tasoihin ja sitten edelle. Northern Starsin riskipeli kuudella viittä vastaan toi Ella Suonpään maalin edestä lapioiman tasoituksen, mutta jatkoajalla juhli jälleen PSS. Pallon kotijoukkueen hyvän maalipaikan jälkeen napannut Beatrice Kangas kuljetti sen sektoriin saakka ja iski lopulta ensimmäisen laukauksensa kakkospallosta lisäpisteen porvoolaisille. Juhlan aihetta PSS:lle antoi myös Nuppu-Maria Saksan ensimmäinen liigamaali, jolla hän vei joukkueensa 2–0-johtoon.
Illan muissa otteluissa lukemat olivat selvemmät, kun SSRA löi vieraissa SaiPan 9-2, EräViikingit vieraissa Pirkkalan Pirkat 9-1 ja FBC Loisto kotonaan ÅIF:n 7-3.
Hanna Niemelä iski kaksi maalia ja syötti kaksi Lappeenrannassa, jossa SaiPa venyi vielä 1–1-tasoitukseen, mutta jo avauserässä Josefiina Nissilä ensin syötti ja sitten teki maalin oululaisten karatessa 3–1-taukojohtoon. Kahden erän jälkeen SSRA johti 7-1 ja komisteli kolmannessa lukemia kotijoukkueen kavennuksen jälkeen vielä ylivoimalla ja tyhjiin. Päivän päätösmaali oli Sanni Uimarihuhdalle liigauran sadas.
Vielä nopeammin karkasi EräViikingit, jonka Emma Parta laukoi johtoon jo 18 sekunnin pelin jälkeen ja erän viimeisellä sekunnilla sama pelaaja vierasjohdoksi 5-0. Toisen erän ainoan maalin osui Sara Luikku kotijoukkueelle, ja EräViikingit näytti jo nostaneen jalan kaasulta. Ottelun viimeisellä kympillä helsinkiläiset kuitenkin heräsivät maalaamaan vielä neljästi. Natalie Sandström laukoi EräViikinkien 2–0-maalin näyttävästi yläpeltiin ja syötti päälle kolme osumaa.
FBC Loisto puolestaan vei avauserän Tuulia Lahden, Aada Honkurin sekä Leea Kaistin osumilla 3-0, toisessa erässä kotojohto oli jo 5-0 ennen kuin Inka Liljavirta ja Sandra Ojanen osuivat sipoolaisille. Viola Vainio sekä Tuulia Lahti laukoivat kotijoukkueen maalisaldon täyteen jo toisessa erässä, ja päätösjaksolla nähtiin enää ÅIF:n Josefiina Kettusen lohtukavennus.
F-liigan naisten sarja jatkuu tiistaina 6. tammikuuta täydellä kuuden ottelun kierroksella.
Yhteyshenkilöt
Ilari IsotaloViestintäpäällikköF-liiga
Puh:+359 442599009ilari.isotalo@salibandy.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fliiga
Liiganousijan lento jatkuu: Vahvistunut OLS taipui jatkoajalla20.9.2026 20:37:28 EEST | Tiedote
F-liigaan noussut O2-Jyväskylä jatkaa komeita esityksiään. Eilen kotonaan Jymyn murskanneet ”Ampparit” hiljensivät tänään isosti vahvistuneen OLS:n kotiavauksen voittamalla Matias Vaajalan jatkoaikamaalilla 4-3.
O2-Jyväskylälle komea avausvoitto – Aatu Knuuti osui neljästi19.9.2026 21:06:14 EEST | Tiedote
Nousija O2-Jyväskylä otti ensimmäisen voittonsa F-liigan miesten sarjassa komeasti, kun Jymy kaatui perinteikkäällä Monitoimitalolla 10-4. Lauantain toisessa erässä Westend Indians otti toisen voittonsa kaatamalla vieraissa EräViikingit 8-2.
Oilers karkasi Hawksilta toisessa erässä18.9.2026 20:57:33 EEST | Tiedote
Oilers nappasi toisen voittonsa F-liigan miesten sarjassa, kun se kaatoi kotonaan Hawksin selvästi 10-4.
Juuso Ahola johti mestarit toiseen voittoon16.9.2026 20:57:00 EEST | Tiedote
Juuso Ahola laukoi neljä maalia, kun F-liigan mestari Nokian KrP nappasi kauden toisen voittonsa kaatamalla Kupittaalla TPS:n 8-4. Turkulaisille tappio oli syksyn toinen.
OLS:lle avausvoitto, Rasmus Hasulle nollapeli13.9.2026 20:14:38 EEST | Tiedote
Eilen niukasti SPV:lle taipunut OLS avasi tänään pistetilinsä samassa kaupungissa, kun Jymy taipui maalein 7-5. Sunnuntain toisessa ottelussa SPV löi Lahdessa LASBin selvästi 6-0.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme