Sweco Finland Oy

Luontokadon pysäyttäminen pelastaisi biljoonien arvosta bisnestä – luonnon lisäksi

Jaa

Luontokato eli luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen, ekosysteemien romahtaminen, ilmastonmuutos ja maapallon järjestelmien kriittiset muutokset ovat suurimpia globaaleja riskejä, joita kohtaamme seuraavan vuosikymmenen aikana. Luontokatoon on puututtava välittömästi kaikkialla maailmassa.

Etualalla keltaisten luonnonkukkien niitty, taustalla pilvenpiirtäjiä ja suurkaupungin silhuetti
Maailman talousfoorumin mukaan luontokato uhkaa vaarantaa yli puolet maailman BKT:stä.

Maailmanlaajuiset trendit osoittavat vähenemistä lähes kaikissa lajiryhmissä: Hallitustenvälinen tieteellispoliittinen luontopaneeli (IPBES) on arvioinut, että noin 28 prosenttia kaikista arvioiduista lajeista on vaarassa kuolla sukupuuttoon. Euroopassa tilanne on yhtä vakava, sillä 25 prosenttia arvioiduista lajeista on uhanalaisia.

Ymmärrys luontokadosta on kasvanut ja ponnistelut biodiversiteetin säilyttämiseksi lisääntyneet, mutta siitä huolimatta toimenpiteet luontokadon pysäyttämiseksi ovat jääneet vajaiksi. Nykyiset maailmanlaajuiset kannustimet kriisin torjumiseksi ovat edelleen suurelta osin vapaaehtoisia, eivätkä ne tuota riittäviä tuloksia. Yli miljoona lajia on sukupuuton partaalla – monet mahdollisesti vuosikymmenten sisällä.

Luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen nykyisellä vauhdilla on merkittäviä seurauksia yhteiskunnille, yrityksille ja ekosysteemeille, mikä korostaa kokonaisvaltaisen, systeemisen muutoksen tarvetta.

Maailmantalous on erittäin riippuvaista monimuotoisesta luonnosta. Maailman talousfoorumin mukaan luontokato uhkaa vaarantaa yli puolet maailman BKT:stä.

Mitä biodiversiteetti tarkoittaa? Lue Swecon blogi ››

Luontokato on YK:n agendalla, mutta riittääkö se?

Luontokato on kuitenkin herättänyt kansainvälisen yhteisön huomion. Kolumbian Calissa 2024 pidetyssä ja Italian pääkaupungissa Roomassa keväällä 2025 päättyneessä YK:n COP16-kokouksessa maat hyväksyivät Kunmingin ja Montrealin maailmanlaajuisen biodiversiteettikehyksen täytäntöönpanon ja sopivat noin 195 miljardin euron vuotuisesta luonnonsuojelutoimenpiteiden rahoittamisesta.

Maailmanlaajuisen biodiversiteettikehyksen monien tavoitteiden joukossa on suojella ja hoitaa tehokkaasti 30 prosenttia maailman maa- ja merialueista, ja varmistaa samalla standardoitu raportointi ja yritysten läpinäkyvyys luonnon monimuotoisuuden vaikutuksista. YK:n luontokokouksessa korostettiin myös nuorten, naisten, alkuperäiskansojen, paikallisyhteisöjen, kansalaisyhteiskunnan ja liike-elämän ratkaisevaa roolia luonnon monimuotoisuuden suojelutoimissa.

Luonnon monimuotoisuuden arvon tunnustaminen on ratkaiseva lähtökohta myös lähes kaiken liiketoiminnan edistämiselle ja tehokkaiden ratkaisujen kehittämiselle, jotka hyödyttävät sekä planeettaamme että yrityksiämme.

Sweco julkaisi keväällä 2025 raportin, jossa tarkastellaan luontokadon syitä ja luonnon monimuotoisuuden kasvun mahdollistajia Euroopassa ja korostetaan kiireellistä tarvetta toimiin.

Luontokadon syynä on ihmisen toiminta

Yksi syy luontokatoon on meneillään oleva ilmastonmuutos, joka muuttaa vähitellen maailman ekosysteemejä. Tämän seurauksena myös luonnossa tapahtuvat prosessit, toiminnot ja ekosysteemipalvelut muuttuvat.

Tämä on erityisen havaittavissa kaupunkiympäristöissä. Osittain siksi, että kaupunkien ekosysteemejä rasittavat jo nyt voimakkaasti viheralueiden saastuminen ja pirstoutuminen, ja osittain siksi, että läpäisemättömien pintojen suuri osuus pahentaa lämpenemisen ja äärimmäisten sääilmiöiden, kuten rankkasateen, helleaaltojen ja kuivuuden, vaikutuksia.

Biodiversiteettiä ja ekosysteemipalveluja käsittelevän hallitustenvälisen luontopaneelin (IPBES) mukaan luontokadon muita keskeisiä suoria syitä ovat maan ja meren käyttö ja käyttötarkoituksen muutos, luonnonvarojen liikakäyttö, saastuminen ja haitalliset vieraslajit. Lisäksi taustalla on tekijöitä, jotka vaikuttavat näihin suoriin tekijöihin, kuten kulutustottumukset, väestönkasvu, hallinnon haasteet ja talousmallit, jotka eivät täysin ota huomioon ympäristökustannuksia.

Lukuisat ekosysteemit heikentyvät tai niitä käytetään kestämättömästi.

Luonnon monimuotoisuus edistää ihmisten, yhteiskuntien ja yritysten hyvinvointia

Luonnon monimuotoisuus on olennainen osa ekosysteemien toimivuutta. Ekosysteemipalvelut varmistavat puhtaan veden ja ilman, ruoan, lääkkeiden ja raaka-aineiden saatavuuden. Ne edistävät myös ilmaston säätelyä, vedenpuhdistusta ja pölytystä. Kulttuurisesti luonnonmaisemat ja villieläimet inspiroivat matkailua ja niillä on henkistä merkitystä yhteisöille ja alkuperäiskansoille. Lisäksi ekosysteemipalvelut ovat kriittisiä tautien säätelyn ja katastrofiriskien hallinnan kannalta.

Meille jo tuttujen ekosysteemipalvelujen lisäksi terveesti toimivat ekosysteemit voivat tarjota tulevaisuudessa resilienssiä, ratkaisuja ja tukea, joita emme tällä hetkellä osaa kuvitella. Luonto tarjoaa itseisarvon, ja terveitä ekosysteemejä voidaan pitää myös vakuutuksena, joka auttaa meitä sopeutumaan ympäristön muutoksiin.

Ihmisten hyvinvoinnin tukemisen lisäksi ekosysteemipalvelut ovat yrityksille välttämättömiä.

Terve maaperä, viljelykasvien pölytys, tuholaistorjunta ja geenivarat ovat vain muutamia esimerkkejä palveluista, joihin yritykset ovat suoraan riippuvaisia. Ekosysteemit tarjoavat myös puskurin luonnonkatastrofeja vastaan ja lieventävät taloudellisia menetyksiä.

Luontokadon aiheuttamien taloudellisten vahinkojen vuoksi erityisesti luonnosta suoraan riippuvaiset teollisuudenalat ovat uhattuina. Lopulta kaikki yritykset voivat kohdata luonnon monimuotoisuuteen liittyviä riskejä arvoketjujensa tai systeemisen tason epävakauden kautta.

Luontokadossa on biljoonia euroja pelissä

Maailmanpankin arvio osoittaa, että ekosysteemipalvelujen romahtaminen voi johtaa maailmanlaajuisen BKT:n lähes 2,6 biljoonan euron supistumiseen vuoteen 2030 mennessä. Matalan tulotason ja alemman keskitulotason maat ovat erityisen haavoittuvia.

Luontokatoa aiheuttavien tekijöiden jatkuva hallinta on olennaista luonnon resilienssin turvaamiseksi, mikä puolestaan tukee liiketoiminnan jatkuvuutta ja kannattavuutta.

Toimet, kuten haitallisten tukien vähentäminen ja tuotannon ja kulutuksen kestävyystoimenpiteiden lisääminen, ovat välttämättömiä luontokadon hillitsemiseksi ja ekosysteemipalvelujen tuotannon tehostamiseksi. Ympäristökustannusten ja pitkän aikavälin näkymien huomioon ottaminen on olennaisen tärkeää.

Maailman talousfoorumi on todennut, että vuoteen 2030 mennessä luonnon tilaa parantavat ratkaisut voisivat luoda maailmanlaajuisesti 395 miljoonaa uutta työpaikkaa ja lähes 10 biljoonan euron arvosta liiketoimintaa.

Siirtyminen luontopositiiviseen talouteen ei ole vain ympäristön kannalta välttämättömyys – se on liiketoimintamahdollisuus. Turvaamalla planeetan resursseja yritykset voivat parantaa tulostaan, vähentää riskejä ja parantaa resilienssiä.

Piia Pessala, Executive Director

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Sweco suunnittelee huomisen kaupunkeja ja kestävämpää yhteiskuntaa. Yhdistämme 23 000 arkkitehtimme, insinöörimme ja muun asiantuntijamme osaamisen ja työskentelemme asiakkaidemme kanssa edistääksemme vihreää siirtymää, maksimoidaksemme digitalisaation mahdollisuudet ja vahvistaaksemme yhteiskunnan resilienssiä. Sweco on Euroopan johtava suunnittelun ja konsultoinnin asiantuntijayritys, jonka liikevaihto vuonna 2024 oli noin 2,7 Mrd euroa. Yhtiö on listattu Tukholman pörssiin (Nasdaq). www.sweco.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sweco Finland Oy

Sweco selvitti hiilidioksidin poistomenetelmien mahdollisuuksia ja potenttiaalia ensimmäistä kertaa Suomessa27.11.2025 08:19:48 EET | Tiedote

Swecon vastuullisuuskonsultit ovat selvittäneet hiilidioksidin poiston potentiaalia Suomessa. Projektissa tarkasteltiin useita eri hiilen poistomenetelmää teknisen ja yhteiskunnallisen kontekstin näkökulmista uusinta tutkimustietoa hyödyntäen. Raportin lisäksi laadittiin myös tiekartta konkreettisista toimenpiteistä hiilidioksidin poistamiselle.

Sweco studied the possibilities and potential of carbon dioxide removal methods for the first time in Finland27.11.2025 08:19:48 EET | Press release

Sweco's sustainability consultants studied the potential of carbon dioxide removal in Finland. The project examined about fourteen different carbon removal methods from the perspectives of a technical and societal context, utilising the latest research data. In addition to the report, a roadmap was also drawn up on concrete measures for the removal of carbon dioxide.

Raportti: Käytännön esimerkit osoittavat, miten biodiversiteetti huomioidaan rakennetussa ympäristössä26.11.2025 09:00:00 EET | Tiedote

Suomessa liikenneinfran korjausvelka on yli 4 miljardia euroa* ja rakennusten lähes sata miljardia**. Euroopassa tarvitaan arviolta 9 biljoonan euron investoinnit*** vuoteen 2040 mennessä infrastruktuurin päivittämiseen ja energiamurroksen tarpeisiin. Samaan aikaan luontokato etenee ja rakentamisen vaikutukset luontoon ovat merkittävät. Swecon raportti esittelee 14 hanketta Suomesta ja muualta Euroopasta, missä biodiversiteetin vahvistaminen on onnistuneesti nivottu osaksi hankkeen muita tavoitteita. Rakentamisessa on perinteisesti keskitytty hiilidioksidipäästöjen mittaamiseen ja vähentämiseen, mutta tarvitsemme myös muita luonnon monimuotoisuutta tukevia keinoja globaalin biodiversiteettikehyksen tavoitteiden**** saavuttamiseksi vuoteen 2030 mennessä. Swecon julkaisema raportti esittelee käytännön ratkaisuja, jotka yhdistävät rakentamishankkeet ja luonnon monimuotoisuuden tukemisen. "Perinteisesti rakennushankkeet on usein suunniteltu toiminnallisuuteen ja tehokkuuteen keskittyen, mu

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye