Turvallinen joulu koiran kanssa näillä vinkeillä
22.12.2025 12:39:11 EET | Suomen Kennelliitto ry | Tiedote
Ihmisten jouluun kuuluu monenlaisia herkkuja, kukkia ja koristeita, jotka voivat olla koiralle vaarallisia. Koirille kuitenkin yhdessäolo on joulunajan juhlapyhinä tärkeintä. Haluamme muistuttaa jokaista koiranomistajaa turvallisesta joulun vietosta koiran kanssa.

Joulukinkku ja suklaa eivät sovi koiralle
Joulun herkut maistuisivat myös vierestä seuraavalle koiralle, mutta useat ihmisten jouluruoista voivat olla koiralle vaarallisia.
Kennelliiton eläinlääkäri Liisa Lilja-Maula muistuttaa, että joulukinkkua ei sen suolaisuuden ja rasvaisuuden vuoksi kannata antaa koiralle. Myös kinkun paistorasva on koiralle haitallista ja voi aiheuttaa pahimmillaan haimatulehduksen.
– Huolehdi myös, ettei koira pääse syömään kinkkuverkkoa, sillä se voi aiheuttaa hengenvaarallisen suolitukoksen. Kinkun tai siipikarjan luita ei myöskään pidä antaa koiralle, sillä luut voivat tukkia koiran suoliston tai terävät luunsirut jopa puhkaista suolen, sanoo Lilja-Maula.
Myös jouluun kuuluvat tummat suklaat ovat koirille vaarallisia. Mitä tummempaa suklaa on, sitä vaarallisempaa se on. Etenkin pienelle koiralle vähäinenkin määrä tummaa suklaata voi pahimmillaan aiheuttaa vakavan myrkytyksen. Joten suklaarasiat kannattaa pitää poissa koiran ulottuvilta.
Suklaan aiheuttaman myrkytyksen oireet näkyvät ensimmäisten 4–24 tunnin kuluessa. Oireita ovat muun muassa oksentelu, tärinä, lisääntynyt virtsaaminen, vatsakivut sekä kouristelu.
– Pidä huoli, ettei ruokia jää paikkoihin, joista koira pääsee niihin käsiksi. Jos kuitenkin huomaat koiran syöneen sille kiellettyjä asioita tai koira tulee yllättäen huonovointiseksi, ole yhteydessä eläinlääkäriin. Päivystävien eläinlääkäreiden yhteystiedot ja aukioloajat on hyvä tarkistaa valmiiksi ennen joulun pyhiä, Lilja-Maula muistuttaa.
Koirille haitallisia ruoka-aineita ovat esimerkiksi:
- kinkun paistorasva
- makeiset
- mausteiset ruoat
- hiivaa tai soodaa sisältävät taikinat
- suklaa (etenkin tumma suklaa)
- macadamiapähkinä
- viinirypäleet ja rusinat
- ksylitoli
Pidä kynttilät ja joulukukat pois koiran ulottuvilta
Kynttilät ja joulukuusi on hyvä sijoittaa niin, ettei koira pääse touhutessaan vahingossa kaatamaan niitä. Kuusen voi rajata esimerkiksi kompostiverkolla. Koirat voivat olla kiinnostuneita myös jouluvaloista, joten sähköjohdot on hyvä piilottaa koiran ulottumattomiin.
–Monet perinteiset joulukukat ovat myrkyllisiä koiralle, joten kiinnitä huomiota myös niihin. Pennut ovat aikuisia koiria vallattomampia ja niiden touhuja kannattaa seurata tarkemmalla silmällä, muistuttaa eläinlääkäri Lilja-Maula.
Ole yhteydessä eläinlääkäriin, jos koira pääsee käsiksi myrkylliseen joulukukkaan.
Koirille myrkyllisiä joulukukkia ovat esimerkiksi:
- joulutähti
- hyasintti
- amaryllis
- jouluruusu
- atsalea
- tulppaani
- marjakuusi
Koiralle lahjaksi yhdessäoloa
Koirat nauttivat yhdessäolosta eivätkä ne kaipaa joululahjoja. Jos kuitenkin lahjan haluaa antaa, sen ei tarvitse olla syötävää tai leluja. Esimerkiksi kiireetön lenkki tai metsäretki piristää koiran lisäksi myös omistajaa. Myös uuden tempun opettelu voi toimia mukavana yhteisenä puuhana.
Koiralle voi myös tarjota tekemistä esimerkiksi piilottamalla koiran lempiherkkuja tai puuhastelemalla yhdessä aktivointipelin parissa. Koirille sopivia herkkuja tai puruluita löydät eläinkaupoista.
– Koiralle hankitun joululahjan paketista kannattaa jättää pois teipit, narut ja pussit, Lilja-Maula vinkkaa.
Huolehdi jouluna, että koiran oma tuttu ja turvallinen lepopaikka on saatavilla joulun vilinän ja vilskeen keskellä.
Avainsanat
Suomen Kennelliito - Hyvää elämää koiran kanssa
Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry on vuonna 1889 perustettu koira-alan asiantuntijajärjestö sekä koirien kasvattajien, omistajien ja harrastajien edunvalvoja. Meillä on noin 123 000 jäsentä. Edistämme rekisteröityjen rotukoirien kasvattamista ja käyttöä sekä koirien hyvinvointia ja koiranpidon edellytyksiä suomalaisessa yhteiskunnassa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Kennelliitto ry
Kerttu, Sisu och Hilla – de populäraste hundnamnen år 20255.1.2026 09:34:41 EET | Pressmeddelande
Precis som med människonamn finns det olika trender även bland hundnamn. Förutom traditionella hundnamn, får hundar allt oftare namn som är populära bland människor.
Kerttu, Sisu ja Hilla suosituimmat koiran kutsumanimet vuonna 20255.1.2026 09:34:41 EET | Tiedote
Niin kuin ihmistenkin nimissä, on myös koirien kutsumanimissä erilaisia trendejä. Perinteisten koiran kutsumanimien rinnalla koirille annetaan yhä useammin ihmisten niminä suosittuja nimiä.
Till Kennelklubbens register anmäldes 37 538 hundar år 20255.1.2026 09:21:34 EET | Pressmeddelande
Antalet hundar registrerade hos Finska Kennelklubben minskade ytterligare år 2025. Det var inga stora förändringar i populariteten av de populäraste hundraserna. Labrador retriever är fortfarande Finlands populäraste hundras.
Kennelliiton rekisteriin ilmoitettiin 37 538 koiraa vuonna 20255.1.2026 09:21:34 EET | Tiedote
Suomen Kennelliittoon rekisteröityjen koirien määrä laski yhä vuonna 2025. Suosituimpien koirarotujen suosiossa ei ollut suuria muutoksia. Labradorinnoutaja on yhä Suomen suosituin koirarotu.
Huolehdi koirastasi uutenavuotena27.12.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Koiran turvallisuuden tunteen tarve korostuu uutenavuotena, sillä rakettien kovat äänet ja värikkäät valot voivat pelottaa monia koiria.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme