Kovanen Capital Oy

Kovanen Capital vahvistaa Innovation Homen omistusta ja vauhdittaa kehitystä muuttuvassa markkinassa

Jaa

Kovanen Capital vahvistaa omistustaan Innovation Home -kohdeyhtiössään ostamalla perustajaosakas Katja Kojon osakekannan. Omistuksen keskittäminen mahdollistaa selkeämmän kehitystyön ja reagointikyvyn muuttuneessa markkinassa. Fokus on yhteisöllisten työympäristöjen ammattimaisessa kehittämisessä asiakas- ja kiinteistöomistajien tarpeita vastaaviksi.

Viihtyisä moderni toimisto
Innovation Home: yhteisöllisten työtilojan palvelutarjoaja

Kovanen Capital on ostanut kohdeyhtiö Innovation Homesta perustajaosakas Katja Kojon koko osakekannan. Kaupan myötä Innovation Homen omistuspohja selkeytyy, ja yhtiön kehitystyötä voidaan johtaa entistä suoraviivaisemmin. Kojo on jo aiemmin siirtynyt pois operatiivisesta roolistaan ja nyt kaupan myötä myös yhtiön hallituksesta. Yhtiön toinen perustajaosakas Petra Erätuli on siirtynyt omistuksesta ja toiminnasta jo aiemmin.

Työympäristömarkkina on muuttunut merkittävästi Innovation Homen perustamisajoista. Etätyön myötä tilantarve on vähentynyt ja tarpeet muuttuneet. Samalla toimistotarjonnan kilpailu on kiristynyt.

”Markkina on muuttunut, mikä vaatii selkeää strategiaa, nopeaa reagointikykyä ja määrätietoista kehittämistä asiakkaiden muuttuvien tarpeiden mukaisesti. Haluamme vahvistaa yhteistyötä niin asiakasorganisaatioiden kuin kiinteistöjen omistajien kanssa. Kovanen Capitalille on tärkeää olla arvopohjainen omistaja ja laadukkaiden palvelujen rakentaja. Tätä työtä teemme nyt Innovation Homen kanssa entistä vahvemmin”, sanoo Kovanen Capitalin hallituksen puheenjohtaja Tuomas Helle.

Innovation Home on viimeisen reilun vuoden aikana toimitusjohtaja Henri Hietalan johdolla tehnyt laajaa strategiatyötä ja kehittänyt toimintaansa palvelemaan eri kokoisten organisaatioiden työympäristötarpeita. Tavoitteena on ollut vahvistaa erityisesti asiantuntijayritysten tarpeita tukevia yhteisöllisiä työympäristöjä, joissa tunnelman ohella tilaratkaisut ja palvelu tukevat nykyisiä työnteon vaatimuksia.

Kovanen Capital kiittää Innovation Homen perustajia heidän työstään yhtiön rakentamisessa ja yhteisöllisen työympäristöajattelun edistämisessä Suomessa. Kehitystyö jatkuu nyt keskitetymmän omistuksen tukemana, ja tavoitteena on kasvattaa Innovation Homea entistä selkeämmin ammattimaisena työympäristöpalvelujen tarjoajana.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Kovanen Capital Oy

Kovanen Capital Oy on vuonna 1978 perustettu perheyritys, jonka juuret ovat Kovasen kuljetuspalveluissa. Vuonna 2017 yhtiö myi niin Kovasen henkilökuljetusliiketoiminnan kuin elintarvikelogistiikkaan erikoistuneen Kovanen Logistics Oy:n ja toimii perheomisteisena sijoitusyhtiönä. 

Kovanen Capitalin liiketoiminta koostuu pääoma-, kiinteistö- ja pörssisijoituksista.  Suorissa sijoituksissa perheyritys tavoittelee pääomasijoittajana aktiivisen omistajan roolia palvelualan kasvuyrityksissä tarjoten kohdeyrityksille fyysisen pääoman lisäksi henkistä pääomaa. Yhtiön pääomistajien Eeva Kovasen ja Hanna Honkasalon lisäksi hallituksessa vastuussa ovat Tuomas Helle, Heikki Kovanen ja Mikko-Pekka Hanski.  

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kovanen Capital Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye