Oma Häme

Pelastuslaitos on valmiudessa, kun muut juhlivat kotona

22.12.2025 14:49:25 EET | Oma Häme | Tiedote

Jaa

Lue pelastuslaitoksen vinkit turvalliseen jouluun.

Riihimäen paloaseman 4. vuoro jouluisissa tunnelmissa aattona 2024.
Riihimäen paloaseman 4. vuoro jouluisissa tunnelmissa aattona 2024.

Kanta-Hämeen pelastuslaitoksella varaudutaan jouluun aivan kuten kaikkiin muihinkin päiviin. Jouluaatto on usein sekoitus juhlaa ja täysin tavallista työpäivää. Vaikka kalenterissa onkin pyhä, ei työ paloasemilla pysähdy. 

Vaille joulutunnelmaa pelastuslaitos ei jää. Paloaseman taukotiloihin on ripusteltu joulukoristeita ja joulukuusikin löytyy ruokalasta. Aattona palomiehet ja ensihoitajat syövät yhteisen jouluaterian. 

Jos hälytyksiä ei tule aattona paljon, otetaan paloasemilla vähän tavallista työpäivää kevyemmin. Henkilöstö hoitaa pakolliset asiat, mutta rankimmat harjoitukset saavat odottaa joulun yli.  

Aattona hälytystehtävät painottuvat usein arjen onnettomuuksiin ja terveysongelmiin. Tyypillisiä keikkoja ovat esimerkiksi kaatumiset, rintakivut ja päihteisiin liittyvät tehtävät. Myös ruoanlaittoon ja kynttilöihin liittyvät palohälytykset lisääntyvät joulun aikaan. 

Yhteisöllisyys korostuu pyhien työvuoroissa 

Koska moni on poissa perheensä luota, työporukan merkitys kasvaa. Jouluaatto vietetään yhdessä, tukien ja huumorilla keventäen pitkää vuoroa. 

Monelle paloasemalla työskentelevälle jouluaatto on muistutus työn merkityksestä: joku on aina valmiina auttamaan, myös silloin kun muut viettävät juhlaa kotona. 

Vinkkejä turvalliseen jouluun 

  • Älä jätä avotulta, kuten kynttilöitä, valvomatta. 

  • Varmista, että kodin palovaroittimet toimivat ja että kotoa löytyy vähintään sammutuspeite. 

  • Muista kohtuus alkoholin käytössä. 

  • Varaa riittävästi aikaa ajomatkoille. 

  • Varaa autoon mukaan lämpimiä vaatteita onnettomuuden varalta. 

  • Lataa 112 Suomi -sovellus puhelimeen. 

  • Muista terve maalaisjärki ja huolehdi ihmisistä ympärilläsi. 

Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen henkilökunta toivottaa kaikille rauhallista ja turvallista joulua!

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oma Häme

Aluehallitus käsitteli talouden tasapainottamista ja valtuustoaloitteita22.9.2026 16:44:14 EEST | Uutinen

Maanantaina 21. syyskuuta koolla ollut aluehallitus päätti esittää aluevaltuustolle vuoden 2026 tasapainottamistoimien uusien tavoitteiden hyväksymistä. Tavoitteita päivitetään keväällä hyväksytyn muutostalousarvion mukaisiksi. Hyvinvointialue sai kesällä valtiovarainministeriöltä lisäaikaa kertyneiden alijäämien kattamiseen vuoden 2029 loppuun saakka. Samalla osa vuodelle 2026 suunnitelluista tasapainottamistoimista siirrettiin vuosille 2027–2029 ja vuoden 2026 tulostavoite muuttui noin 95 miljoonan euron ylijäämästä 35 miljoonan euron ylijäämään. Lisäksi aluehallitus merkitsi tiedoksi Hämeenlinnan Erityisasuntosäätiötä koskevan jatkovalmistelun tilanteen. Aluehallitus päätti toukokuussa, että säätiön palvelutuotanto siirretään hyvinvointialueen omaksi toiminnaksi vuoden 2027 alussa. Järjestely toteutetaan siten, että nykyiset asukkaat voivat halutessaan jatkaa asumista nykyisissä yksiköissä. Myös henkilöstön asema sekä säätiön velvoitteet turvataan siirtymän valmistelussa ja toteutuk

Aluehallitus hyväksyi järjestöjen valtionavustushaun painotukset Kanta-Hämeessä22.9.2026 09:52:32 EEST | Uutinen

Aluehallitus on hyväksynyt 21. syyskuuta alueelliset painopisteet ja järjestöjen hanke-ehdotusten arvioinnissa huomioitavat periaatteet sosiaali- ja terveysministeriön uuteen valtionavustushakuun liittyen. Valtionavustushaun painopisteet ovat siis seuraavat: Mielen hyvinvointi, osallisuus ja yhteisöllisyys Terveelliset elintavat ja toimintakyvyn tukeminen elämänkaaren eri vaiheissa Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointi Aluehallitus päätti lisäksi, että painopisteissä tulee huomioida myös ikäihmiset. Järjestöjen haku on auki 11. lokakuuta saakka Aluehallitus vahvisti järjestöjen hanke-ehdotusten hakuajaksi 22.9.–11.10.2026. Lisäksi aluehallitus valtuutti asiakkuusjohtajan päättämään hyväksyttyjen painopisteiden ja arviointiperiaatteiden perusteella hyvinvointialueen valtionavustushakemukseen valittavat osatoteuttajat sekä jättämään hyvinvointialueen hankehakemuksen ministeriölle 26.10.2026 mennessä. Hankehaku liittyy sosiaali- ja terveysministeriön uuteen valtionavustukseen, jolla tu

Jopa 45 % muistisairauksista voisi olla viivästettävissä tai ehkäistävissä – arjen pienillä teoilla on merkitystä aivoterveydelle22.9.2026 08:42:17 EEST | Tiedote

Muistisairauksien riskiin voi vaikuttaa enemmän kuin moni tietää. Tutkimusten mukaan jopa lähes puolet muistisairauksien riskitekijöistä liittyy asioihin, joihin voimme itse vaikuttaa. Muistiviikolla käynnistyvä Muistaakseni huomenna -kampanja kannustaa löytämään pieniä, itselle sopivia tekoja aivoterveyden tueksi.

Oma Häme osallistuu valtakunnalliseen LVV26-valmiusharjoitukseen21.9.2026 15:05:47 EEST | Tiedote

Oma Häme osallistuu 29. syyskuuta –1. lokakuuta järjestettävään valtakunnalliseen LVV26-valmiusharjoitukseen. Lupa- ja valvontaviraston järjestämä LVV26 on laaja valtakunnallinen valmiusharjoitus, johon osallistuu yli 10 000 henkilöä jopa 500 organisaatiosta eri puolilta Suomea. Mukana on muun muassa valtionhallinnon, alueellisen ja paikallisen varautumisen, kuntien, hyvinvointialueiden, elinkeinoelämän ja järjestöjen toimijoita. Harjoituksen teemana on väestönsuojelu. Valmiusharjoitus perustuu kuvitteelliseen kansainväliseen tilanteeseen, jossa yhteiskunnan turvallisuustilanne heikkenee, kriittisen infrastruktuurin toiminta häiriintyy ja sotilaallisen voimankäytön uhka kasvaa merkittävästi. Harjoituksen edetessä osallistujaorganisaatiot harjoittelevat väestön siirtämistä maan sisällä tilanteen kehittymisen edellyttämällä tavalla. Harjoitus ei tarkoita todellisia väestönsiirtoja tai evakuointeja, eikä sen ole tarkoitus näkyä asukkaiden arjessa. Mukana työntekijöitä eri toimialoilta Oma

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye