Vuosi vaihtuu -show siivittää Oulun Euroopan kulttuuripääkaupungiksi keskiviikkona
29.12.2025 08:00:00 EET | Oulun kulttuurisäätiö, Oulu2026 | Tiedote
Oulu2026:n Vuosi vaihtuu -show tarjoaa uudenvuodenaattona ajankohtaista popkulttuuria ja monipuolisia viihde-elämyksiä lähes sadan esiintyjän voimin. Pääsylippuja on vielä saatavilla. Ouluhalliin odotetaan 4 000 kävijää.

Visuaalisesti upeaa ja monivivahteista show’ta tähdittävät BESS, Suvi Teräsniska, KUUMAA, Goldielocks, pehmoaino, Ege Zulu sekä ensiesiintymisensä tekevä HOKKA. Esiintyjäkaartiin kuuluu myös lukuisia kovan luokan oululaisesiintyjiä: Mieskuoro Huutajat, tanssija Marko Keränen, Oulu Sinfonian jousikvartetti sekä Tanssikeskus Citydancen tanssijaryhmä.
Kokonaisuudesta vastaavat viihteen ja alan vaikuttavimpien tuotantojen huippuammattilaiset. Show-tuottaja Elias Koskimies on tuottanut ja käsikirjoittanut muun muassa UMK-finaalia, kymmeniä muita ohjelmia sekä huippuartistien areenakonsertteja. Show’n visuaalisen johtajan Ari Levelän osaamista on nähty muun muassa Euroviisuissa, UMK:ssa ja The Voice of Finlandissa. Tiimissä ovat myös lavaohjaaja-koreografi Haza Von Hertzen, konseptisuunnittelija Melissa A. Thompson sekä valo- ja teknisestä suunnittelusta vastaava Pekka Martti.
Show-tuottaja Koskimiehen mukaan luvassa on sataprosenttista viihdettä: värikäs, nopeatempoinen ja iso tapahtuma tähtiartisteineen. Ouluhalli on myös valtakunnallisen tv-tuotannon areena: viihdeshow nähdään suorana Ylen kanavilla.
Monipuoliset palvelut täydentävät juhlaillan
Ouluhallin ovet avataan klo 20.30, ja DJ Kaasi tanssittaa juhlakansaa klo 21 alkaen. Ylen kanavilla nähtävään show’hun aletaan virittäytyä klo 22.15.
Ouluhallilta löytyy muun muassa Glitter Garden -ehostautumispiste, jossa OSAOn hius- ja kauneudenhoitoalan sekä puutarha-alan opiskelijat viimeistelevät juhlatyylejä maksutta.
Yleisö saa ranteisiinsa Nordean tarjoamat led-rannekkeet, joiden avulla jokainen pääsee osallistumaan konkreettisesti show’n visuaaliseen toteutukseen ja tunnelman luomiseen.
Nuori yleisö on huomioitu tapahtuman järjestelyissä yhteistyössä Nuorten Ystävät ry:n kanssa. Nuoria tapahtumiin tuoville autoille on entisen uimahallin parkkipaikalla jättö- ja noutopaikka, josta liikenteenohjaajat ja opasteet ohjaavat nuorten kulkua Ouluhalliin.
Puolille öin jatkuva tapahtuma on ikärajaton, alle 15-vuotiaiden suositellaan saapuvan paikalle vanhemman seurassa. Permannolla on rajattu anniskelualue (K18).
Tapahtumaan odotetaan noin 4 000 kävijää. Lippuja on vielä saatavilla Lippu.fi-myyntikanavista. Lipun hinta on 59,90 €. Hintaan lisätään lippu.fi -tilausmaksut (alk. 1,50 € + 0,65 % tilauksesta). Maksuttoman narikan juhlakansalle tarjoaa Osuuskauppa Arina.
Vuosi vaihtuu -tapahtuman toteuttaa Oulu2026-kulttuuripääkaupunkivuodesta vastaava Oulun kulttuurisäätiö yhteistyössä Ylen kanssa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sandy KantolaVastaava tuottaja, Oulu2026
Puh:040 186 4071sandy.kantola@oulu2026.euLinkit
Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki
Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2026. Kulttuuripääkaupunkivuosi yltää 39 kumppanikuntaan pohjoisessa Suomessa. Tavoitteena on pysyvä kulttuuri-ilmastonmuutos. Kulttuuri-ilmastonmuutos merkitsee pysyvästi rikkaampaa kulttuurielämää ja muutosta alueelle. Kulttuuri-ilmastonmuutos yhdistää kulttuuria, taidetta ja teknologiaa yllättävälläkin tavalla, luo kohtaamisia ja synnyttää vuorovaikutusta. Toiminnasta vastaa Oulun kulttuurisäätiö sr. Oulu2026:n pääyhteistyökumppanit ovat Pohjolan OP ja Kaleva Media.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun kulttuurisäätiö, Oulu2026
Jazz soi Euroopan kulttuuripääkaupungissa – Oulu2026 juhlistaa Jazz Suomi 100 -juhlavuotta29.4.2026 12:50:45 EEST | Tiedote
Euroopan kulttuuripääkaupunki tarjoaa ainutlaatuisen kattauksen kulttuuria, jossa jazz nousee keskeiseen rooliin. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta siitä, kun ensimmäiset jazzmuusikot saapuivat Amerikasta Suomeen Andania-laivalla ja suomalaisen jazzin tarina sai alkunsa.
Oulu2026:n Perjantaiklubit startataan jazzilla 15.5.27.4.2026 09:08:07 EEST | Tiedote
Oulu2026 järjestää kerran kuussa Perjantaiklubin tiloissaan Kauppakortteli Pekurissa. Pääsymaksuttomissa tapahtumissa tarjoillaan maistiaisia Euroopan kulttuuripääkaupungin ohjelmasta eri teemoilla. Tapahtuman aikana Fotografiska Tallinnan PLAY-näyttelyyn on jatkettu aukiolo ja edullisempi sisäänpääsy.
Oulu2026 Climate Clock featured in The New York Times22.4.2026 16:24:48 EEST | Press release
The internationally renowned American media outlet The New York Times has published a major feature on Oulu2026’s Climate Clock public art series as part of its Earth Day special. The article appears both online and in print under the headline “An Installation in Nature has Climate Lessons for Humans”. Climate Clock will open to the public on 13 June 2026.
Oulu2026:n teossarja Climate Clock New York Timesissa22.4.2026 16:03:37 EEST | Tiedote
Yhdysvaltalainen kansainvälisesti arvostettu media New York Times on julkaissut laajan artikkelin Oulu2026:n Climate Clock -julkisen taiteen teossarjasta Earth Day -teemanumerossa. Artikkeli on julkaistu sekä verkossa että painettuna, ja sen otsikkona on “An Installation in Nature has Climate Lessons for Humans”. Climate Clock avataan yleisölle 13. kesäkuuta.
Oulussa upea näyttelyvuosi22.4.2026 07:15:00 EEST | Tiedote
Euroopan kulttuuripääkaupunki Oulun näyttelytarjonta hurmaa monipuolisuudellaan. Koettavissa on kuvaajalegenda Martin Parrin teoksia, japanilaisen Yuima Nakazaton muotia ja brittiläis-saksalaisen Andrew Melchiorin avaruuden signaaleista syntynyt uusi ääniteos.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme