Turvanasi jouluna – tonttupolku ja puurojuhla luovat taianomaisia hetkiä ikäihmisille
23.12.2025 10:15:00 EET | Oma Häme | Artikkeli
Monissa Oma Hämeen ikäihmisten asumisyksiköissä joulun valmistelu aloitettiin jo hyvissä ajoin ja joulutunnelmaa on luotu mitä moninaisimmilla tavoilla.

Riihikodilla päätettiin tänä vuonna luoda joulun tunnelmaa herättelemällä jouluisia muistoja eri aistien kautta. Riihikodin aulaan on rakennettu jouluinen tila ja aisti-/tonttupolku, joka jatkuu aina sisäpihalle asti. Ulkoilemaan pääsee oikeaan kuusimetsään, jota koristavat jouluiset valot, lyhdyt ja tontut.
Riihikodin aistipolulla joulu kuuluu, tuoksuu, maistuu ja näkyy; on kellon kilinää, piparin makua, havujen, kanelin ja kardemumman tuoksua sekä jouluinen postikorttiseinä. Ne herättävät muistelemaan, millaisia muistoja asukkailla on omista tärkeistä jouluista vuosien varrelta. Joulutunnelma ja tonttupolku on saanut asukkailta ihastuneen vastaanoton.
– Me menimme joka joulu reellä kirkkoon, eräs asukas tokaisi, kun kuuli kilisevän joulukellon äänen.
Aulasta löytyy myös jouluinen valokuvanurkkaus, jossa voi käydä ottamassa valokuvia yhdessä läheisten tai hoitajien kanssa – ja moni asukas onkin hyödyntänyt tilaisuutta. Jouluinen aula on rakennettu Riihikodin virikeohjaajan ohjauksella yhdessä asukkaiden ja Villavan yksikön tettiläisten kanssa.
– Jouluiseen tonttupolkuun saatiin lahjoituksena joulukoristeita, joulukuusia sekä jouluvaloja riihimäkeläisistä sosiaalisen median ryhmistä. Todella moni Riihimäkeläinen halusi olla mukana ilahduttamassa ja rakentamassa joulun tunnelmaa Riihikodin ikäihmisille. He kokivat auttamisen tuovan joulumieltä itselleenkin, lähijohtaja Tiia Santala kiittelee.
Lammin puurojuhlalla on vuosien perinteet
Lammilla Pellavakodin ja Sinipellavan puurojuhlalla on pitkät perinteet - eikä tänäkään vuonna siitä ole tingitty. Jo ennen joulua vietettävät puurojuhlat ovat pidettyjä ja odotettuja tapahtumia sekä asukkaille että heidän omaisilleen. Juhlatila koristellaan jouluiseen tunnelmaan yhdessä asukkaiden kanssa ja puurojuhlassa tarjoillaan perinteistä riisipuuroa, rusinasoppaa sekä glögiä ja pipareita. Ohjelmassa on joululauluja, yhteislaulua ja jouluinen tietovisailu.
Puurojuhlalla on vuosien perinteet; se oli jo aikaisemmalla vanhainkodilla tärkeä kokoontumisjuhla, jossa saatiin olla yhdessä ja jota arvostettiin paljon. Juhlavieraita oli joka joulu ihastuttamassa joulutunnelman lisäksi joulukuusi, joka koristeltiin yhdessä asukkaiden kanssa.
Puurojuhlan jälkeen asumisyksiköissä laskeudutaan joulun viettoon. Jouluaatto Sinipellavassa ja Pellavakodilla sujuu rauhallisissa merkeissä joulun tunnelmasta ja yhdessäolosta nauttien.
Joulutunnelmaa luo Porkkalan kartanolta lahjoituksina saadut joulukukat, sekä lukuisat joulukoristeet ja kyntteliköt. Ruokasalissa soi aattopäivän ajan klassiset joululaulut ja puolen päivän aikaan asukkaat kuuntelevat perinteisen joulurauhanjulistuksen, nauttivat maukkaan jouluaterian laatikoineen ja kinkkuineen kiireettömästi. Lammin seurakunta käy joka joulu tervehtimässä asukkaita jouluhartauden merkeissä ja toivottamassa kaikille hyvää joulua.
– Päiväkahvin aikaan asukkaille on tarjolla herkullisia joulutorttuja ja pipareita, ja joulupukkikin vierailee lahjojen kera. Päivällisellä herkuttelemme yhdessä joulupuurolla ja rusinasopalla. Joulupyhien aikaa rauhoitetaan yhdessä ololle ja vietetään aikaa läheisten kanssa, sanoo ohjaaja Virpi Peippola.
Joulun vieraina Panzo-poni ja joulupukki
Hattulassa Willa Katinalassa jouluun laskeudutaan koristelemalla yksikkö jouluvaloilla ja koristelamalla joulukuusi. Asukkaat pääsevät laulamaan joululauluja ja leipomaan jouluherkkuja.
Joulun perinteisiin kuuluu vuosittain ensimmäisen adventin Hattulan seurakunnan jouluhartaus sekä Lions Clubin vuosittain lahjoittamat herkulliset täytekakut.
– Pikkujouluja vietetään kaikissa ryhmäkodeissa, joissa perinteisesti kuullaan Hattulan Pyhän Ristin kuoron esitykset, joulupukki vierailee ja tänä vuonna meillä oli myös meillä usein vieraileva Panzo-poni mukana. Omaiset ja läheiset ovat lämpimästi tervetulleita tilaisuuksiin, kertoo lähijohtaja Päivi Luopajärvi.
Oma Hämeen asumisyksiköt toivottavat kaikille lämmintä joulua!
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oma Häme
Oma Häme osallistuu valtakunnalliseen LVV26-valmiusharjoitukseen21.9.2026 15:05:47 EEST | Tiedote
Oma Häme osallistuu 29. syyskuuta –1. lokakuuta järjestettävään valtakunnalliseen LVV26-valmiusharjoitukseen. Lupa- ja valvontaviraston järjestämä LVV26 on laaja valtakunnallinen valmiusharjoitus, johon osallistuu yli 10 000 henkilöä jopa 500 organisaatiosta eri puolilta Suomea. Mukana on muun muassa valtionhallinnon, alueellisen ja paikallisen varautumisen, kuntien, hyvinvointialueiden, elinkeinoelämän ja järjestöjen toimijoita. Harjoituksen teemana on väestönsuojelu. Valmiusharjoitus perustuu kuvitteelliseen kansainväliseen tilanteeseen, jossa yhteiskunnan turvallisuustilanne heikkenee, kriittisen infrastruktuurin toiminta häiriintyy ja sotilaallisen voimankäytön uhka kasvaa merkittävästi. Harjoituksen edetessä osallistujaorganisaatiot harjoittelevat väestön siirtämistä maan sisällä tilanteen kehittymisen edellyttämällä tavalla. Harjoitus ei tarkoita todellisia väestönsiirtoja tai evakuointeja, eikä sen ole tarkoitus näkyä asukkaiden arjessa. Mukana työntekijöitä eri toimialoilta Oma
Mio Advance -infuusioseteissä on tilapäisiä toimitusvaikeuksia18.9.2026 16:25:30 EEST | Uutinen
Insuliinipumppua käyttävät diabeetikot saavat hoitotarvikejakelusta korvaavan tuotteen.
Vuosi yhteistä laatutyötä näkyy nyt arjen tekoina – Tähtigaalassa palkittiin turvallisuutta parantaneita toimintamalleja18.9.2026 13:14:03 EEST | Tiedote
Oma Häme käynnisti laatutyönsä vuonna 2025 parantaakseen asiakas- ja potilasturvallisuutta. Tähtigaalassa 2026 palkittiin sairaala-apteekin, suun terveydenhuollon ja psykiatrian innovatiiviset mallit. Johtajaylilääkäri Arja Tomminen ja laitehallinta-asiantuntija Kauro Mulari saivat tunnustusta panoksestaan turvallisuuden edistämisessä.
Yliannostus ei näytä aina siltä kuin elokuvissa18.9.2026 12:34:41 EEST | Blogi
Mitä ajattelet, kun näet tajuttomalta vaikuttavan henkilön puistossa tai rappukäytävässä?
Aluehallitus linjaa järjestöjen valtionavustushaun painotukset Kanta-Hämeessä – valtakunnallinen aikataulu on poikkeuksellisen tiukka17.9.2026 11:21:22 EEST | Tiedote
Aluehallitus käsittelee maanantaina 21. syyskuuta järjestöille avattavaa hanke-ehdotusten hakua. Aluehallitukselle esitetään haun avaamista 22. syyskuuta sekä Oma Hämeen alueellisten painopisteiden ja arviointiperiaatteiden hyväksymistä. Hankehaku liittyy sosiaali- ja terveysministeriön uuteen valtionavustukseen, jolla tuetaan alueellista sote-järjestötoimintaa sekä järjestöjen tekemän terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyön kehittämistä. Tähän tarkoitukseen on osoitettu valtakunnallisesti vuosittain 25 miljoonaa euroa vuosille 2027–2030. Valtakunnallisen haun aikataulu on hyvinvointialueiden ja järjestöjen näkökulmasta poikkeuksellisen tiukka. STM avasi valtionavustushaun 11. syyskuuta, ja hyvinvointialueiden valmiiden hakemusten on oltava ministeriössä jo 26. lokakuuta. Noin kuuden viikon aikana hyvinvointialueiden on siis päätettävä omista painotuksistaan ja arviointiperiaatteistaan, järjestettävä alueellinen haku, arvioitava järjestöjen ehdotukset, valittava mukaan otettavat kokona
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme