Oma Häme

Turvanasi jouluna – lasten osastolla on joulun taikaa ja uuden odottelua

25.12.2025 10:15:00 EET | Oma Häme | Artikkeli

Jaa

Jokainen pieni potilas ja perhe kohdataan joulunakin samalla turvallisuudella ja ammattitaidolla.

Kanta-Hämeen keskussairaalan lasten osastolla joulua vietetään erityisellä lämmöllä ja huolenpidolla. Kaikki toivovat, että lapset saisivat viettää joulunsa terveinä kotona, mutta jos sairaalahoitoa tarvitaan, osastolla ollaan valmiina auttamaan myös pyhinä. Jokainen pieni potilas ja perhe kohdataan joulunakin samalla turvallisuudella ja ammattitaidolla – ja tunnelmaa rakennetaan pienillä, merkityksellisillä eleillä. 

Tänä jouluna ilmassa on myös uuden odottelua 

Tänä vuonna joulun tunnelmaan sekoittuu myös odotusta. Ensi vuonna edessä oleva muutto uuteen Ahveniston sairaalaan alkaa tuntua jo arjessa: katse on samaan aikaan tässä hetkessä ja tulevassa. 

– Valmisteluja on tehty jo etukäteen, ja muutto tuo mukanaan paljon uutta. Silti kaikkein tärkein pysyy: lapsen ja perheen turvallinen hoito ja kohtaaminen – myös jouluna, kertoo osastonhoitaja Mari Kesälä

Joulutunnelma syntyy pienistä teoista 

Lasten osastolla joulun henkeä luodaan käytännön arjen keskelle lempeästi: osastolla voi näkyä joulukoristeita ja valoja, ja työntekijöillä saattaa olla tonttulakkeja tuomassa hymyä hetkiin. Ennen joulua lapsille jaetaan joulukalentereita, ja osasto pyrkii siihen, että jouluna jokainen lapsi kokee olevansa huomioitu ja joulupukkikin vierailee ilahduttamassa lapsia ja lapsen mielisiä. 

– Lapset ja nuoret saavat ikään sopivan joulumuistamisen. Se tuo usein hymyn kasvoille, vaikka sairaalaympäristö ei olisikaan se paikka, missä joulua toivoisi viettävänsä, Kesälä sanoo. 

Osaston joulumuistamisia mahdollistavat osaston omat järjestelyt sekä lahjoittajat, jotka haluavat tuoda iloa pienille potilaille ja heidän perheilleen. 

Valmiina jouluna – tiimi työssä lasten parhaaksi 

Joulun pyhinä lasten osastolla työskentelee aina tarpeellinen määrä henkilökuntaa. Päivittäiseen tiimiin kuuluu hoitajia, lääkäri ja laitoshuoltaja, ja tarvittaessa apua saadaan myös muualta sairaalasta. Tavoite on selkeä: varmistaa, että jokainen lapsi saa tarvitsemansa hoidon ja huolenpidon myös jouluna. 

Vaikka osastolla elettävä arki on sairaalan arkea, jouluna tunnelmassa on usein jotakin erityistä. Perheiden kiitollisuus ja lasten pienet ilon hetket koskettavat – ja henkilökunnalle on tärkeää, että lapsi ja perhe voivat tuntea olonsa mahdollisimman turvalliseksi myös pyhien aikana. 

Vinkki perheille: joulun taika on usein yksinkertaista 

Lasten osaston väki muistuttaa, että lasten joulussa tärkeintä ovat usein pienet asiat: lämpö, läsnäolo ja yhdessäolo. 

– Lapset eivät kaipaa täydellisiä juhlia, vaan turvallista oloa, läheisyyttä ja rauhaa. Jos vain mahdollista, hidastakaa ja olkaa läsnä, lasten osaston henkilökunta vinkkaa. 

Jouluna lasten osastolla tehdään parhaamme, jotta pienet potilaat ja heidän perheensä voivat kokea joulun lämpöä myös hoidon keskellä. Toive on silti sama kuin kaikilla: rauhallinen ja iloinen joulu. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oma Häme

Aluehallitus käsitteli talouden tasapainottamista ja valtuustoaloitteita22.9.2026 16:44:14 EEST | Uutinen

Maanantaina 21. syyskuuta koolla ollut aluehallitus päätti esittää aluevaltuustolle vuoden 2026 tasapainottamistoimien uusien tavoitteiden hyväksymistä. Tavoitteita päivitetään keväällä hyväksytyn muutostalousarvion mukaisiksi. Hyvinvointialue sai kesällä valtiovarainministeriöltä lisäaikaa kertyneiden alijäämien kattamiseen vuoden 2029 loppuun saakka. Samalla osa vuodelle 2026 suunnitelluista tasapainottamistoimista siirrettiin vuosille 2027–2029 ja vuoden 2026 tulostavoite muuttui noin 95 miljoonan euron ylijäämästä 35 miljoonan euron ylijäämään. Lisäksi aluehallitus merkitsi tiedoksi Hämeenlinnan Erityisasuntosäätiötä koskevan jatkovalmistelun tilanteen. Aluehallitus päätti toukokuussa, että säätiön palvelutuotanto siirretään hyvinvointialueen omaksi toiminnaksi vuoden 2027 alussa. Järjestely toteutetaan siten, että nykyiset asukkaat voivat halutessaan jatkaa asumista nykyisissä yksiköissä. Myös henkilöstön asema sekä säätiön velvoitteet turvataan siirtymän valmistelussa ja toteutuk

Aluehallitus hyväksyi järjestöjen valtionavustushaun painotukset Kanta-Hämeessä22.9.2026 09:52:32 EEST | Uutinen

Aluehallitus on hyväksynyt 21. syyskuuta alueelliset painopisteet ja järjestöjen hanke-ehdotusten arvioinnissa huomioitavat periaatteet sosiaali- ja terveysministeriön uuteen valtionavustushakuun liittyen. Valtionavustushaun painopisteet ovat siis seuraavat: Mielen hyvinvointi, osallisuus ja yhteisöllisyys Terveelliset elintavat ja toimintakyvyn tukeminen elämänkaaren eri vaiheissa Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointi Aluehallitus päätti lisäksi, että painopisteissä tulee huomioida myös ikäihmiset. Järjestöjen haku on auki 11. lokakuuta saakka Aluehallitus vahvisti järjestöjen hanke-ehdotusten hakuajaksi 22.9.–11.10.2026. Lisäksi aluehallitus valtuutti asiakkuusjohtajan päättämään hyväksyttyjen painopisteiden ja arviointiperiaatteiden perusteella hyvinvointialueen valtionavustushakemukseen valittavat osatoteuttajat sekä jättämään hyvinvointialueen hankehakemuksen ministeriölle 26.10.2026 mennessä. Hankehaku liittyy sosiaali- ja terveysministeriön uuteen valtionavustukseen, jolla tu

Jopa 45 % muistisairauksista voisi olla viivästettävissä tai ehkäistävissä – arjen pienillä teoilla on merkitystä aivoterveydelle22.9.2026 08:42:17 EEST | Tiedote

Muistisairauksien riskiin voi vaikuttaa enemmän kuin moni tietää. Tutkimusten mukaan jopa lähes puolet muistisairauksien riskitekijöistä liittyy asioihin, joihin voimme itse vaikuttaa. Muistiviikolla käynnistyvä Muistaakseni huomenna -kampanja kannustaa löytämään pieniä, itselle sopivia tekoja aivoterveyden tueksi.

Oma Häme osallistuu valtakunnalliseen LVV26-valmiusharjoitukseen21.9.2026 15:05:47 EEST | Tiedote

Oma Häme osallistuu 29. syyskuuta –1. lokakuuta järjestettävään valtakunnalliseen LVV26-valmiusharjoitukseen. Lupa- ja valvontaviraston järjestämä LVV26 on laaja valtakunnallinen valmiusharjoitus, johon osallistuu yli 10 000 henkilöä jopa 500 organisaatiosta eri puolilta Suomea. Mukana on muun muassa valtionhallinnon, alueellisen ja paikallisen varautumisen, kuntien, hyvinvointialueiden, elinkeinoelämän ja järjestöjen toimijoita. Harjoituksen teemana on väestönsuojelu. Valmiusharjoitus perustuu kuvitteelliseen kansainväliseen tilanteeseen, jossa yhteiskunnan turvallisuustilanne heikkenee, kriittisen infrastruktuurin toiminta häiriintyy ja sotilaallisen voimankäytön uhka kasvaa merkittävästi. Harjoituksen edetessä osallistujaorganisaatiot harjoittelevat väestön siirtämistä maan sisällä tilanteen kehittymisen edellyttämällä tavalla. Harjoitus ei tarkoita todellisia väestönsiirtoja tai evakuointeja, eikä sen ole tarkoitus näkyä asukkaiden arjessa. Mukana työntekijöitä eri toimialoilta Oma

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye