
Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto ry kuuluu kokonaisuuteen
Erikoiskaupan liitto Etu ry
Pitkä ja perusteellinen selvitystyö avasi vuorenkilvelle tien ravintolisämarkkinoille
23.12.2025 07:00:00 EET | Erikoiskaupan liitto Etu ry | Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto ry | Tiedote
Arto Montosen kehittämä vuorenkilpivalmiste (Bergenia crassifolia) on jalkautunut markkinoille Suomessa. Taustalla on poikkeuksellisen pitkä ja perusteellinen selvitystyö, jossa on kartoitettu kasvin käyttöhistoriaa, turvallisuutta ja valmistusmenetelmiä usean vuoden ajan. Montonen sai työstään vuoden 2025 luonnontuotetoimija tunnustuksen Suomen luontoyrittäjyysverkostolta.

Vuorenkilpi on monivuotinen kasvi, jota on perinteisesti hyödynnetty eri puolilla Aasiaa ja Itä-Eurooppaa. Kiinnostus vuorenkilpeen heräsi yli kymmenen vuotta sitten, ja varsinainen tuotekehitystyö käynnistyi noin seitsemän vuotta sitten Mikkelissä.
”Vuorenkilpiuutteen kehittäminen on ollut pitkä prosessi, jossa on pitänyt yhdistää perinteinen kasvitieto, tutkimuskirjallisuus ja nykyinen elintarvikelainsäädäntö. Selvitystyö oli laaja, mutta se loi myös vahvan perustan tämän tietomäärän tuotteistamiselle”, kertoo Quantum Herbs Oy:n toimitusjohtaja Arto Montonen.
Tutkimusyhteistyö, uuttamismenetelmät ja patentti
Vuorenkilpituotteen kehitystyössä on panostettu erityisesti uuttamismenetelmiin ja raaka-aineen käsittelyyn. Vuonna 2023 vuorenkilpi oli mukana Oulun yliopiston Kasvi+-tutkimushankkeessa, jossa tarkasteltiin kasvipohjaisten tuotteiden uuttamismenetelmiä.
Tuote on kehitetty sekä vesiuutteena että pakastekuivattuna jauhemuotona. Valmistusmenetelmiä koskeva kehitystyö on johtanut myös patenttiin kesällä 2025.
Uuselintarvike-arvio ja käyttöhistorian selvittäminen
Vuonna 2023 vuorenkilpi tulkittiin tinktuuramuodossa uuselintarvikkeeksi, mikä käynnisti laajan käyttöhistorian selvityksen. Selvitystyössä koottiin laaja aineisto kasvin käytöstä eri maissa ja aikakausina, kattaen kansanperinteen, tutkimuskirjallisuuden sekä lääketieteellisiä viitteitä.
Selvitystyön perusteella vuorenkilven käyttöhistoria katsottiin riittäväksi, eikä ravintolisäkäytölle todettu estettä. Tämä mahdollistaa tuotteen saattamisen markkinoille ravintolisänä Suomessa ja koko EU:n alueella.
Suomen Terveystuotekauppiaiden Liiton toiminnanjohtaja Mika Rönkkö pitää vuorenkilven kehitystyötä merkittävänä esimerkkinä koko alalle:
“Vuorenkilven tie ravintolisämarkkinoille on hyvä esimerkki yrittäjän sitkeydestä ja pitkäjänteisestä työstä. Tässä tapauksessa käyttöhistorian selvittäminen ja elintarvikelainsäädännön tuntemus ovat olleet keskeisessä roolissa markkinoille pääsyssä. Tämänkaltaiset prosessit vahvistavat koko terveystuotealan uskottavuutta ja vastuullista toimintaa. Itse näen vuorenkilpiuutteessa suurta potentiaalia,” Rönkkö toteaa.
Katse tulevaan
Vuorenkilpeen liittyvä kehitystyö jatkuu erityisesti pakastekuivatun jauhemuodon parissa, joka avaa uusia mahdollisuuksia tuotekehitykseen eri aloille. Tällä hetkellä käynnissä on myös luomuviljelijöiden etsintä viljelyalan laajentamiseksi. Tavoitteena on 2–3 vuoden kuluessa kehittää fermentoidusta lehtimassasta tuotteita myös kansainvälisille markkinoille.
Montosen Vuorenkilpiuute on ollut myynnissä joissakin terveyskaupoissa ja verkkokaupoissa jo puolisen vuotta. Kiinnostus markkinoilla on ollut vahvaa, ja ensimmäinen tuotantoerä on myyty jo lähes loppuun. Laajempi lanseeraus on tarkoitus tehdä vuoden 2026 aikana, kun tuotanto saadaan kunnolla käyntiin ja tuotantokapasiteettia nostettua sopimusviljelyverkoston avulla.
Yhteyshenkilöt
Arto MontonenyrittäjäQuantum Herbs Oy
Puh:040 7455 180quantumherbs.fi@gmail.comMika RönkköToiminnanjohtajaSuomen Terveystuotekauppiaiden Liitto
Puh:+358 500 430 818mika.ronkko@terveystuotekauppa.fiwww.terveystuotekauppa.fiTietoja julkaisijasta
Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto ry on valtakunnallinen luontaistuote- ja terveyskauppojen yhteistoimintajärjestö, jonka tavoitteena on parantaa luontaistuotealan erikoiskaupan toimintaedellytyksiä ja kannustaa kuluttajia terveellisiin elämäntapoihin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto ry
Japanilaisesta aamiaistrendistä syntyi vuoden terveystuote4.2.2026 15:06:45 EET | Tiedote
Suomessa aamu alkaa usein kaurapuurolla. Japanissa vastaavassa roolissa on natto – fermentoiduista soijapavuista valmistettu perinneruoka, jota on nautittu vuosisatojen ajan osana arkea. Nyt tämä pitkän iän ja terveyden symboli on tuotu nykyaikaiseen, turvalliseen ja tarkkaan tutkittuun muotoon. Vuoden 2026 terveystuotteeksi on valittu Biomedin Nattokinaasi NSK-SD® ravintolisävalmiste.
Kuitubuumi saapui Suomeenkin: fenuGUT valittiin vuoden 2026 SuperRuoaksi27.1.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto on valinnut fenuGUT-sarviapilansiemenjauheen vuoden 2026 SuperRuoaksi. Terveystietoisia suomalaisia innostava fibermaxxing-hyvinvointitrendi vahvistaa tämän proteiinirikkaan superkuidun suosiota.
Ruohonjuuri avaa uusia myymälöitä keväällä20.1.2026 10:55:45 EET | Tiedote
Luonnonmukaiseen hyvinvointiin erikoistuneen Ruohonjuuri-ketjun päätös avata keväällä 2026 uudet myymälät Espoon Lippulaivaan ja Lempäälän Ideaparkkiin on myönteinen signaali koko suomalaiselle terveystuote- ja erikoiskaupan alalle. Erikoiskaupan alalla nähdään piristymisen merkkejä.
Uusi terveyskauppa avasi ovensa Kotkassa – BioPro Kotka tuo ravintolisät ja luonnonkosmetiikan lähelle asiakkaita19.12.2025 17:58:45 EET | Tiedote
Kotkan Keskuskadulle avattu uusi BioPro-myymälä palauttaa terveyskaupan kaupunkiin. Liike tarjoaa ravintolisiä, vitamiineja, luomuelintarvikkeita ja luontaiskosmetiikkaa, ja sen perustaja Anne Kultanen tekee paluun terveystuotealalle. Avauksen myötä vuonna 2022 perustettu BioPro-ketju kasvaa jo 20 myymälän kokoiseksi.
Ruohonjuuri tuo tammikuussa Lifen hyvinvointituoteperheen takaisin Suomeen5.12.2025 11:48:07 EET | Tiedote
Hyvinvointiketjut Life Nordic ja Ruohonjuuri aloittavat yhteistyön, jonka myötä kesällä Suomessa toimintansa lopettaneen Lifen ravintolisät ja hyvinvointituotteet palaavat takaisin Suomen markkinoille. Tuotteet tulevat myyntiin yksinoikeudella Ruohonjuuren myymälöihin ja verkkokauppaan tammikuussa 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme