Työttömyys syveni entisestään marraskuussa
Työttömyys jatkoi kasvuaan marraskuussa. Työttömyysasteen trendiluku nousi 0,2 prosenttiyksikköä lokakuuhun verrattuna ja oli nyt 10,6 prosenttia. Vuotta aiempaan verrattuna trendi on noussut 1,7 prosenttiyksikköä.
Tiedot selviävät Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksesta.
”Sekä naisten että miesten työttömyys lisääntyi viimevuotiseen verrattuna. Työttömiä miehiä oli 34 000 enemmän ja työttömiä naisia 16 000 enemmän kuin viime vuoden marraskuussa”, Tilastokeskuksen yliaktuaari Joanna Viinikka sanoo.
Työttömien määrän ohella myös työvoiman määrä on kasvanut. 15–74-vuotiaita työvoimaan kuuluvia oli lähes 50 000 enemmän kuin vuosi sitten.
”Kasvu on tullut kokonaan miehistä, sillä työmarkkinoilla olevien naisten määrä on pysynyt edellisvuoden tasolla”, Viinikka kertoo.
Työvoiman ulkopuolella olevien määrä oli sen sijaan vuodentakaista pienempi. Marraskuussa työvoiman ulkopuolella oli noin 630 000 miestä ja reilut 700 000 naista.
Työllisten määrä pysyi marraskuussa vuodentakaisella tasolla. Työllisiä miehiä oli 13 000 enemmän ja työllisiä naisia taas 16 000 vähemmän kuin viime vuoden marraskuussa.
”Vuodentakaiseen verrattuna osa-aikatyötä tekevien määrä on kasvanut, kun taas kokoaikatyötä tekevien määrä on laskenut. Työllisistä naisista 25 prosenttia teki marraskuussa osa-aikatyötä. Miehillä vastaava osuus oli 14 prosenttia”, Viinikka toteaa.
20–64-vuotiaiden työllisyysasteen trendi oli marraskuussa 76,1. Trendiluku oli täsmälleen sama kuin lokakuussa, mutta 0,1 prosenttiyksikköä pienempi kuin vuosi sitten.
Korkeimmillaan työllisyysasteen trendi on viimeisen 15 vuoden tarkastelujaksolla ollut syksyllä 2022, jolloin se kävi 78,5 prosentissa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Joanna ViinikkaYliaktuaari
Puh:0295 513 796joanna.viinikka@stat.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Tilastokeskus
Työpajankatu 13
00580 HELSINKI
Vaihde 029 551 1000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tilastokeskus
Terveys- ja sosiaalialan yritysten määrä ja liikevaihto vahvassa kasvussa 202419.12.2025 08:03:55 EET | Tiedote
Terveys- ja sosiaalialan yritysten määrä kasvoi jopa 29 % viime vuoden aikana. Ala kasvoi tämän myötä myös liikevaihdolla ja henkilöstön määrällä mitattuna.
Konkurssihakemusten määrä 2000-luvun ennätykseen19.12.2025 08:02:07 EET | Tiedote
Konkurssihakemusten määrä jatkaa kasvuaan. Marraskuussa pantiin vireille 321 konkurssia, mikä on 33 enemmän kuin vastaavaan aikaan vuosi sitten. Henkilötyövuosien määrä konkurssiin haetuissa yrityksissä oli 999, eli 74 henkilötyövuotta suurempi kuin viime vuoden marraskuussa.
Julkinen velka pieneni kolmannella neljänneksellä18.12.2025 08:02:02 EET | Tiedote
Julkisyhteisöjen EDP-velka eli nimellishintainen sulautettu bruttovelka laski vuoden kolmannella neljänneksellä. Myös velan suhde bruttokansantuotteeseen pieneni.
Pienituloisten osuus kasvoi viime vuonna – pienituloisimman kymmenyksen reaalitulot laskivat16.12.2025 08:02:27 EET | Tiedote
Väestön pienituloisimman kymmenesosan reaalitulojen keskiarvo aleni reaalisesti 0,6 % ja suurituloisimman kymmenesosan kasvoi 3,5 % vuonna 2024. Niinpä tuloerot kasvoivat. Samaan aikaan pienituloisiksi luokiteltavien määrä ja osuus kasvoivat.
Yhä useampi uusi ylioppilas jäi jatkokoulutuksen ulkopuolelle – myös hakematta jättäneiden osuus kasvoi12.12.2025 08:01:35 EET | Tiedote
Kevään 2024 ylioppilaista 67 % jäi jatkokoulutuksen ulkopuolelle. Ilman opiskelupaikkaa jääneiden osuus kasvoi jälleen yhden prosenttiyksikön edeltävästä vuodesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme