Oma Häme

Turvanasi jouluna – joulu rakentuu yhdessäolosta Juteinikodissa

Jaa
Kuvakollaasi jouluisista hetkistä Juteinikodissa.

Juteinikoti on 16-paikkainen kehitysvammaisten ympärivuotinen asumisyksikkö Hattulassa, jossa asukkaat ovat iältään 19–84-vuotiaita. Joulun aikaan arki saa Juteinikodissa erityistä lämpöä, ja juhlan suunnitteluun panostetaan hyvissä ajoin yhdessä asukkaiden ja heidän omaistensa kanssa.

Asukkaiden joulunajan toiveet ja suunnitelmat kartoitetaan etukäteen. Osa asukkaista viettää joulua omaistensa luona. Tänä jouluaattona Juteinikodissa joulua viettää seitsemän asukasta. Paikalla on kolme ohjaajaa, kun normaalisti heitä on kuusi.

Joulun odotus näkyy ja tuntuu Juteinikodissa jo joulukuun alusta alkaen. Joulukalentereilla on tärkeä rooli arjen rytmittäjinä: asukkaiden omien kalentereiden lisäksi talossa on yhteinen joulukalenteri. Siinä jokaiselle 24 päivälle on oma pieni samettipussukka, jonka asukkaat avaavat vuorollaan. Pussista löytyy yleensä pieni suklaa, jouluinen koriste sekä kortti, jossa on päivän numero.

Tunnelmaan virittäydytään koristelemalla tiloja. Joulukuusi koristellaan yhdessä heti marras–joulukuun vaihteessa, jotta sen kauneudesta ehditään nauttia mahdollisimman pitkään. Yhteisistä tiloista löytyy kynttelikköjä, tekstiilejä, silkkikukkia ja valoketjuja. Jokainen asukas saa koristella myös oman huoneensa haluamallaan tavalla.

Perinteet rytmittävät joulun odotusta

Itsenäisyyspäivänä Juteinikodissa katsottiin yhdessä Linnan juhlia, joka on monelle yksi joulunalusajan kohokohdista. Joulun odotukseen kuuluvat myös yhteiset askarteluhetket, joissa tehdään esimerkiksi joulukortteja ja -koristeita. Värittäminen on suosittua ympäri vuoden – joulun alla tietenkin jouluisin aihein.

Joulumieli vahvistuu myös musiikin myötä. Yhteisissä laulu- ja musisointihetkissä lauletaan tuttuja joululauluja, kuten Kulkuset, Joulupuu on rakennettu ja Kello löi jo viisi. Lauluja säestetään rytmisoittimin, ja Jouluradio soi taustalla ahkerasti. Joulun tuoksua saadaan pipari- ja torttupajoista. Sekä asukkaat että henkilökunta pukeutuvat mielellään tonttulakkeihin ja muihin jouluisiin asusteisiin.

Joulunalusaikaan osallistutaan mahdollisuuksien mukaan myös kodin ulkopuolisiin tapahtumiin. Läheisessä tapahtumakeskuksessa järjestetty Toivon Joulu -tapahtuma joulupukkeineen oli asukkaille tänä vuonna mieleenpainuvana elämys. Tänä vuonna ilahduttivat myös läheisen päiväkodin ja alakoulun oppilaiden tekemät joulukortit. Lisäksi Juteinikodissa järjestettiin omat pikkujoulut yhteistyössä seurakunnan diakoniatyön kanssa.

Jouluaattoa Juteinikodissa vietetään perinteisesti ja kiireettömässä tunnelmassa. Päivä alkaa joulurauhan julistuksen kuuntelemisella, ja moni seuraa mielellään jouluisia televisio-ohjelmia. Illansuussa nautitaan yhteinen jouluateria, jota seuraa rauhallinen joulun hetki – ja joka vuosi myös joulupukki on löytänyt tiensä Juteinikotiin.

Juteinikodissa joulussa tärkeintä on lämmin tunnelma ja yhdessäolo.

Avainsanat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oma Häme

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye