Suomen Kennelliitto ry

Huolehdi koirastasi uutenavuotena

Jaa

Koiran turvallisuuden tunteen tarve korostuu uutenavuotena, sillä rakettien kovat äänet ja värikkäät valot voivat pelottaa monia koiria.

Kuva: iStock
Kuva: iStock

Kotioloissa on hyvä elää mahdollisimman normaalisti ja tarjota koiralle tuttu ja turvallinen tila oleskeluun. Tuttu kotoinen taustahäly, kuten televisio tai musiikki voi auttaa pelokasta koiraa. Illalla ikkunoiden eteen voi vetää verhot, jotta rakettien välkkyvät valot näkyvät sisälle mahdollisimman vähän. Huolehdi myös, että koira pääsee halutessaan piiloutumaan omaan turvalliseen tilaansa.

Ulkoillessa koiran kanssa on tärkeää, että keskittyy täysin koiraan. Jos koira pelästyy, se voi pahimmassa tapauksessa päästä karkaamaan. Lenkeillä voit käyttää mahdollisuuksien mukaan sekä kaulapantaa että valjaita mahdollisen karkaamisen estämiseksi. Koiran kaulapantaan tai valjaisiin voi myös kiinnittää laatan, josta löytyy omistajan yhteystiedot. Älä ota koiraa mukaan katsomaan ilotulitusta, vaikka se ei vaikuttaisi pelkäävän raketteja ja niiden pauketta.

Jos koirasi pääsee karkaamaan, apua ja neuvoja tarjoavat esimerkiksi Etsijäkoiraliitto, Vainu Eläinetsijäkoirat ja Suomen etsijäkoirat. Tutustu ohjeisiin karkaamistilanteissa ja tarkista omalla alueellasi toimivat järjestöt jo etukäteen.

Jos koiran pelko on voimakasta, kannattaa keskustella etukäteen eläinlääkärin kanssa, miten voit parhaiten auttaa koiraasi. Eläinlääkäri voi tarvittaessa määrätä koirallesi rauhoittavaa, ahdistuksen ja pelkoreaktion lieventämiseen tarkoitettua lääkettä.

Avainsanat

Suomen Kennelliito - Hyvää elämää koiran kanssa

Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry on vuonna 1889 perustettu koira-alan asiantuntijajärjestö sekä koirien kasvattajien, omistajien ja harrastajien edunvalvoja. Meillä on noin 123 000 jäsentä. Edistämme rekisteröityjen rotukoirien kasvattamista ja käyttöä sekä koirien hyvinvointia ja koiranpidon edellytyksiä suomalaisessa yhteiskunnassa.

Kuva: Jari Niskanen

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kennelliitto ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye