Suomalais-tanskalaisen kulttuurirahaston uusi apurahakierros
29.12.2025 10:11:16 EET | Hanasaari - ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus | Tiedote
Suomalais-tanskalainen kulttuurirahasto on päättänyt myöntää uusia apurahoja vuodelle 2026. Vuoden toisella apurahakierroksella hallitus jakaa 61 190 euroa 33 hakijalle.

Suomalais-tanskalaisen kulttuurirahaston hallitus on päättänyt myöntää uusia apurahoja suomalais-tanskalaista yhteistyötä edistäviin hankkeisiin.
Hallitus jakoi uusia apurahoja yhteensä 61 190 euroa 33 hakijalle. Näin ollen rahaston hallitus on vuonna 2025 myöntänyt apurahoja yhteensä 125 845 euroa 81 hakijalle, joiden on määrä toteuttaa hankkeensa vuosina 2025 ja 2026.
"On hienoa huomata, että suomalais-tanskalainen yhteistyö herättää näin paljon kiinnostusta. Järjestämme ensi vuonna vain yhden apurahakierroksen syksyllä, joten tällainen kahden apurahakierroksen yhdistelmä on poikkeuksellinen", kertoo rahaston puheenjohtaja, Suomen Tallinnan-suurlähettiläs Vesa Vasara.
Suurin määrä apurahoja jaetaan musiikin ja kuvataiteen toimijoille, mutta apurahoja myönnetään myös yhteiskuntaan ja demokratiaan, kirjallisuuteen, tieteeseen, näyttämötaiteeseen ja elokuviin keskittyville toimijoille.
"Tällä kierroksella olimme erityisen tyytyväisiä Tanskasta saatujen hakemusten suureen määrään, minkä ansiosta apurahat pystyttiin jakamaan hyvin tasaisesti kummankin maan kesken", toteaa Vesa Vasara.
Suomalais-tanskalaisen kulttuurirahaston hallitukseen kuuluu yhteensä seitsemän henkilöä Suomesta ja Tanskasta. Suomea edustavat puheenjohtaja Vesa Vasaran lisäksi hallitusammattilainen Niina Bergring, viestintäjohtaja Mary Gestrin ja Leading Consultant Henrik Möller. Tanskaa edustavat varapuheenjohtaja, muusikko, kulttuurivaikuttaja ja johtaja Christian Have sekä kirjailija ja runoilija Martin Glaz Serup ja entinen ministeri Bertel Haarder.
Liitteessä on tarkemmat tiedot vuoden 2025 toisesta apurahakierroksesta. Apurahat koskevat vuonna 2026 toteutettavia hankkeita.
Lue lisää rahastosta: https://hanaholmen.fi/fi/suomalais-tanskalainen-kulttuurirahasto
Yhteyshenkilö: Rahaston pääsihteeri Gunvor Kronman, sähköposti: gunvor.kronman(at)hanaholmen.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Håkan ForsgårdViestintäjohtaja/Kommunikationsdirektör
Puh:+358 40 767 7373hakan.forsgard@hanaholmen.fiLiitteet
Tietoja julkaisijasta
Hanasaaren ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus edistää ja kehittää Suomen ja Ruotsin välistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä kaikilla yhteiskunnan alueilla. Toteutamme yhteistyönä erilaisia tapahtumia, kursseja, seminaareja ja projekteja, selvitämme kehittämistarpeita sekä teemme aloitteita maiden välisen yhteistyön kehittämiseksi. Hanasaaren kiinteistön omistaa Suomen valtio ja Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto on sen hallinnollinen päämies.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hanasaari - ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus
50 år av svensk-finskt samarbete får nytt liv online19.2.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Hanaholmens 50-årsjubileumsutställning tas ner senare i år, men berättelsen om samarbetet mellan Finland och Sverige lever vidare. Aalto-universitetets institut för mätning och modellering av den byggda miljön (MeMo) har dokumenterat jubileumsutställningen som en trespråkig virtuell 3D-utställning som kan upplevas online världen över.
Pressinbjudan: Hur skall Finland och Sverige hantera en osäker omvärld?6.2.2026 09:16:25 EET | Pressmeddelande
Årets utrikespoliska debattforum Hanalys sätter fingret på förändringarna och det politiska maktspelet i den globala handeln. Bland de medverkande märks Finlands och Sveriges utrikesministrar Elina Valtonen och Maria Malmer Stenergard samt ordföranden för Investor, Jacob Wallenberg.
Kutsu lehdistölle: Miten Suomen ja Ruotsin tulee toimia epävarmassa maailmantilanteessa?6.2.2026 09:16:25 EET | Tiedote
Tämän vuoden ulkopoliittisessa Hanalys-keskustelufoorumissa perehdytään muutoksiin ja poliittiseen valtapeliin globaalissa kaupankäynnissä. Osallistujien joukossa ovat Suomen ja Ruotsin ulkoministerit Elina Valtonen ja Maria Malmer Stenergard sekä Investorin puheenjohtaja Jacob Wallenberg.
Presslunch med skådespelaren Penn Badgley & dr Nura Mowzoon3.2.2026 10:01:16 EET | Pressmeddelande
Den amerikanska skådespelaren Penn Badgley, känd från populära serier som Gossip Girl och You, besöker Hanaholmen den 9 februari 2026.
Lehdistölounas näyttelijä Penn Badgleyn ja tri Nura Mowzoonin kanssa3.2.2026 10:01:16 EET | Tiedote
Gossip Girl ja You -sarjoista tunnettu yhdysvaltalainen näyttelijä Penn Badgley vierailee Hanaholmenissa 9.2.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme