Gummerus

Emmi Pesosen audiodraama ex-pariskunnasta ja blenderin aiheuttamasta sotkusta – Rooleissa Ella Pyhältö ja Paavo Westerberg

29.12.2025 10:05:00 EET | Gummerus | Tiedote

Jaa

Emmi Pesosen Yllätysaamiainen (Gummerus) jatkaa Gummeruksen Kohtaamisia-audiodraamasarjaa, jossa on aiemmin julkaistu Juha Itkosen Sivuraide (2024). Koukuttava ja tragikoominen Yllätysaamiainen kertoo ex-pariskunnasta, kahdesta yhdessä vietetystä päivästä, ja niiden ja blenderin aiheuttamasta sotkusta. Sarjassa ilmestyy myöhemmin teokset myös Taina Latvalalta ja Sisko Savonlahdelta.

Emmi Pesonen: Yllätysaamiainen
Emmi Pesonen: Yllätysaamiainen

Emma suostuu ottamaan rajusta suolistotulehduksesta toipuvan ex-miehensä kotiinsa. Heidän tyttärensä on Saksassa taidekoulun pääsykokeissa, ja Jussin naisystävä meditoi Balilla. Emman ja Jussin yhteisessä kodissa vallitsi aikoinaan boheemi kaaos, ja sen vuoksi Emma on sisustanut uuden asuntonsa skandinaavisen selkeäksi. Jussi on mielihaluineen huomiota vaativa toipilas, ja ex-pariskunta ajautuu puimaan päättynyttä avioliittoaan. Jussi ei halua olla pelkästään vaivaksi ja yllättää ex-vaimonsa aamiaisella. Blenderin kansi kuitenkin unohtuu pöydälle, ja suihkuava vihersmoothie täplittää Emman vitivalkoisen keittiön. Kuka siivoaa sotkun ja roiskeet? Miksi Emma edes otti Jussin kotiinsa? Miksei hän vain lähtenyt Rufuksen kanssa Hankoon pelaamaan tennistä?​ 

"Yllätysaamiaisen kirjoittaminen oli hauskaa ja nautinnollista. Teoksen henkilöt ovat hulvattomia ja viihdyttäviä tragikoomisissa yrityksissään tulla toimeen keskenään. Molemmilla on omat tarpeensa ja syyllisyytensä – ja samalla halu jonkinlaiseen sovitukseen. Tarinan kertominen vaati tarkkaa, intiimiä ja rohkeaa näyttelijäntyötä sekä vahvaa keskinäistä luottamusta, minkä vuoksi halusin näyttelijöiksi Ellan ja Paavon", Emmi Pesonen kertoo. 

Emmi Pesonen (s. 1977) on helsinkiläinen kirjailija, käsikirjoittaja ja näyttelijä. Hän on julkaissut romaanit Maailman kaunein sana (2020), Taikurin tyttäret (2022) ja Kuvittelin tuntevani (2025). ​Yllätysaamiainen-audiodraaman rooleissa ovat loistavat Ella Pyhältö ja Paavo Westerberg, äänisuunnittelijana Miki Brunou ja dramaturgina Niina Miettinen

Emmi Pesonen: Yllätysaamiainen 
kesto 2 tuntia 38 minuuttia 
rooleissa: Ella Pyhältö ja Paavo Westerberg 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Emmi Pesonen: Yllätysaamiainen
Emmi Pesonen: Yllätysaamiainen
Lataa
Kirjailija Emmi Pesonen
Kirjailija Emmi Pesonen
Kuvaaja: Maija Astikainen
Lataa
Kirjailija Emmi Pesonen
Kirjailija Emmi Pesonen
Kuvaaja: Maija Astikainen
Lataa
Kirjailija Emmi Pesonen
Kirjailija Emmi Pesonen
Kuvaaja: Maija Astikainen
Lataa

Linkit

Gummerus

Gummerus on vuonna 1872 perustettu yleiskustantamo. Toteutamme edelleen Kaarle Jaakko Gummeruksen alkuperäistä visiota julkaista kirjallisuutta ”huviksi ja hyödyksi”. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse ja vapaa sana.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Gummerus

Pulitzer-voittaja, uuden kirjallisuusgenren kuumin kirja ja pohdintoja Gazan tuhosta – Gummeruksen syksyn kirjat tarjoavat monia näkökulmia maailmaan29.4.2026 09:30:25 EEST | Tiedote

Yhdysvaltalaiskirjailija Percival Everettin Pulitzer-palkittu menestysromaani James (suomennos Antero Tiittula) kirjoittaa uudelleen mustien historiaa. Matt Dinnimanin Dungeon Crawler Carl – Peli alkaa (suomennos Päivi Honkapää) on kansainvälisellä kirjamarkkinalla nousevan LitRPG:n eli Literary Role-Playing Game -genren tämän hetken kuumin kirja. Tietokirjailija ja tutkija Timo R. Stewart pohtii esseekirjassaan Miksei kukaan tee mitään? Gazan tuhoa niin poliittisesta, moraalisesta kuin filosofisestakin näkökulmasta. Gummeruksen syksyn kirjakatalogi on julkaistu.

Hurmaavan pisteliäs juhannusromaani ystävistä, rakastajista ja ystävien rakastajista22.4.2026 08:13:00 EEST | Tiedote

Tanskan merkittävimmän esikoisromaanipalkinnon voittanut Napaan asti (Gummerus) ruotii satiirisella mutta lämpimällä otteella millenniaalien epärealistisia elämänodotuksia ja valitsemisen vaikeutta. Kun opiskeluaikojen ystäväporukka kokoontuu juhannusviikoksi tanskalaiselle hygge-mökille, luvassa on hyväntahtoista kinastelua, kepeää flirttiä ja mahdollisuus antautua kesäyön unelmille. Linea Maja Ernstin romaani käännetään yli kymmenelle kielelle, ja siitä on tekeillä elokuva.

Nobelistin viiltävä muistelma viattomuuden lopusta – Uusi Annie Ernaux -suomennos Tytön tarina (Gummerus) käsittelee mestarillisesti muistamista17.4.2026 08:29:59 EEST | Tiedote

Annie Ernaux tarkastelee jälleen taidokkaasti henkilökohtaisen ja yleismaailmallisen suhdetta teoksessaan Tytön tarina (Gummerus). Se tutkii seksuaaliseen heräämiseen ja hylätyksi tulemisen pelkoon liittyviä tunteita, jotka vaikuttavat meihin ajan kerrostumien lävitse. Teoksen on suomentanut palkittu Lotta Toivanen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye